tiistai 17. marraskuuta 2015

TÄHTI TUIJASTA JA MUITA VÄKERRYKSIÄ

Olen kerrankin ajoissa! Olen hissukseen keräillyt luonnonmateriaaleja pihasta ja pihan takaa alkavasta metsästä. Tyttärelle olen keruureissut myynyt metsäretkenä ja ekaluokkalainen on osoittautunut verrattomaksi avuksi.
 

 Yleensä havahdun käpyjen ja oksien keruuseen, kun ne ovat suurin piirtein 15 senttisen lumikerroksen alla .Nyt näitä on jemmassa kukka-asetelmia varten. Olen lisäksi napsinut tuijasta oksia. Olen aivan myyty. Ei pistele, kestää ja taipuu. Esimerkiksi tähdeksi. Pohjana on oksista tehnyt tähtikehikko ja siihen sidoin rautalangalla tuijanoksia. Tuijasta saisi myös kivan köynnöksen!


Lisäksi teimme tyttären kanssa sommitelmia jäkälästä, katajasta ja puolukasta. Tällainen taipuu lapseltakin hyvin.

Puutarhaelämäni on kutistunut parvekkeen kokoiseksi. Näin on hyvä juuri nyt.

SHARE:

27 kommenttia

  1. Luonnonmateriaalit ovatkin kauneimpia koristeita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään yhdistää. Kyllä kukilla ja kasveilal tulee se viimeinen silaus :)

      Poista
  2. Ihana, jos pihassa on niin iso tuija, että siitä voi ottaa materiaalia askarteluihin.
    Olin innoissani, kun sain vähän lisuketta kanerva/callunaistutuksiin omasta sinilaakakatajasta. Se on kasvanut niin mahtavasti leveyttä, että siitä raaski ottaa. Luonnosta tietenkin löytää vaikka mitä ihanaa. Olen vasta kerran ehtinyt materiaalienhamstraus-retkelle. Uudestaan tarttis mennä, ennen kuin lumi peittää kaiken.
    Puutarhaelämäsi on tosi kaunista kutistuneenakin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ehkä 6 metriä korkea. mietin miten paljon voi leikata, mutta näköjään kuinka paljon vain. Ei kärsi ollenkaan. Ei siitä edes huomaa mitään. Välillä ahava on ruskistanut sen toisen puolen, mutta se on jo niin vanha tyyppi, että korjaa itsensä alta aika yksikön. Inhosin sitä kun muutettiin tänne. Nyt en enää luopuisi :)

      Poista
  3. Omalta pihalta saakin niin paljon hyvää materiaalia kaikenlaisiin koristeisiin ja mikä parasta ihan ilmaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo taitaa olla monen puutarhaharrastajan lempilause. Käytän sitä kyllä itsekin ja ilahdun joka kerta ilmaisista leikkokukista ja havun ja tuijan oksista :D

      Poista
  4. Nyt kyllä laitoit taas sellaisen haasteen, että lähipäivinä täytyy mennä metsään keruureissulle. Etenkin niitä käpyjä pitäisi käydä hakemassa ennen lumia. Olen kyllä aika tumpelo noiden luonnonmateriaalien käytössä, mutta josko sentään yrittäisi. Ehkä lainaat lasta minulle seuraksi ja väkertäjäksi. Lapsilla on ilmiömäinen kyky ja taito kaikenlaiseen askarteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogimaailma on paras kirittäjä. Kyllä mäkin monesti monttu auki katson, että miten tuo taas tuonkin väsäsi ja ehti :D
      Nyt vaan hakemaan. Noi sammala ja jäkälähommat on tosi simppeleitä. Tyttö täytti ruukut lekasoralla ja laittoi n. 5 senttiä multaa. Siihen päälle asetteli jäkälät. Vähän autoin ja ohjeistin. Kun lapsen antaa tehdä paljon itse, on uskomatonta miten ne kehitttyvät. Meidän tyttö on kyllä tosi taitava kaikissa käsitöissä. Ihana seurata!

      Ja mä seuraan sun blogia, että milloin saat kävyt haettua :D

      Poista
    2. Jestas, nyt tuli paineita. Ukkokulta on pessyt talon kattoa jo toista päivää ja yksi osa jäi vielä huomiseksi. Minulle jää sitten urakaksi siivota se kaikki jäte kulkuväyliltä ja arvaa vaan, onko katolla neulasia. Tänään kärräsin kolme kärryllistä katolta tullutta moskaa kompostiin. Mutta kyllä minä ne kävyt vielä noukin. Saatpa nähdä.

      Poista
    3. Voi kääk, mikä vastenmielinen homma. Mä en tykkää yhtään tollasista pihan pakollisista siivoushommista. Musta tuntuu, että kaikki tutut luulee mun olevan onnesta soikeena, oli askare mikä hyvänsä. No en ole Tsemppiä. Kävyt on kyllä aika pikkuhomma ton rinnalla :D

      Poista
  5. :) Tähti on kovasti kaunismuotoinen. Ja samaa mieltä, tuija on mukava materiaali käsitellä. Olen ollut itsekin tyytyväinen, että on tullut kerättyä ajoissa jemmaan käpyjä, sammalta, risuja ym. Tosin tämä pitkä lämmin syksy on sen mahdollistanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut ihan simppeli se. Kanelia ja kardemummaa- blogin Maria tekee kuusen havuista tosi tähden muotoiset tähdet. Tämän kanssa sitten ihmettelin ja väänsin, että miten se oikein syntyy. Tarpeeksi kun väkersi, niin hyvä tuli. Pakko tehdä lisää! Tuija parka :D

      Poista
  6. Tuija on tosi upea materiaali, ja pensaat vaan tuuhentuu kun niitä leikkelee.
    Mukavan näköinen tuo tähti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Tuoksukin on hyvä. Parasta on kuitenkin (jos sisällä tekee), että neulasia ei ole joka paikassa ja tuija ei pistele. Lisäksi mies on allerginen kuuselle, niin ei voi harkita edes sisällä askartelua :/

      Poista
  7. Kaunista! Olen ollut lähes joka päivä menossa hakemaan lisää materiaalia askarteluihin lähimetsästä, mutta vielä ei ole tullut pussia matkaan. Koiraakin naurattaa jo manailuni lenkillä ollessamme. Saas nähdä ehtiikö lumi ensin, kuten useina vuosina :) Vielä olis kasvihuone koristelematta, terkuin Suska Koivulasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sä menet vielä ulos päivittäin! Nyt se pussi mukaan :D

      Poista
    2. Ennätimpäs! Eilen keräilin ja katsotaan, mitä niistä syntyy :)

      Poista
    3. No katsotaan. Sinne ne blogiin kuitenkin päätyvät :D

      Poista
  8. Tästä postauksestasi sainkin mukavasti inspiraatiota. Pussillinen sammalia odottaa kasvarissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogimaailma on niin paras :) Mäkin saan inspistä ja sitten ihan suoria aiheita mitä tehdä itsekin.

      Poista
  9. Onpas mukavia askarteluja. Kiva kun saa siihen hommaan lapset mukaan. Kiva tähti. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytöllä ja pojalla on omat juttunsa mihin ne saa mukaan. Me kyllä askarrellaan paljon - sisällä ja ulkona. Siinä on samalla kiva jutella. Ja on ihana nähdä miten taitavia lapsista on tullut. Kaiken oppii harjoittelemalla.

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig