keskiviikko 3. helmikuuta 2016

PITKÄN ESIKASVATUKSEN KELLOKÖYNNÖS

 Suurin osa kylvöistä antaa vielä odottaa, mutta monen kanssa alkaa olla jo kiire. Pitkän esikasvatuksen vaativat köynnökset, vihannekset ja kesäkukat on aika kylvää jo tammi-helmikuussa. Keijunmekko, latva-artisokka, kellököynnös ja jättiverbena eivät anna armoa. Jos mielit nähdä kukintaa, tartu jo toimeen.


Kylvin useamman kellököynnöksen, koska haluan olla varma että saan muutaman vahvan taimen kesäksi. Iso parveke tuntuu nielevän kasveja. Niin paljon sinne mahtuu.

Syksyllä pestyt jo monta vuotta kierrossa olleet potit, kylvökaukalo ja taimimulta oli ihanaa kaivaa esiin. Se ensimmäinen kylvö ja mullan tuoksu. Kyllähän te tiedätte. 



Kelloköynnös on ihanimpia kesän köynnöksiä. Upeiden kukkien lisäksi sillä on kaunis lehdistö, joka saa punertavan syysvärin. Jos sinulla on amppeli, jonka haluat olevan pääroolissa, on kellokukan nuori taimi oikea ratkaisu. Kylvä kellokukka silloin vasta huhtikuussa. Köynnöksen lehdistö ilman kukkia on juuri oikea pari tällaiselle amppelille. 


Tänä vuonna haluan köynnöksiä kukinnalla ja ilman. Voisitko sinä harkita kesäkukkaa ilman kukkia?

*Postaus on tehty yhteistyössä GreenCaren kanssa*


SHARE:

26 kommenttia

  1. Mites köynnöskrassi, saako sen kukkimaan aiemmin jos nyt laittaa itämään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tulee niin nopsaa, että en laittaisi. Olen kokeillut vuosia sitten pidempää esikasvatusaikaa eikä siitä ollut mitään hyötyä. Krassi kasvaa niin nopsaan, että valokaan ei tahdo isolle taimelle vielä riittää. Mä olen laittanut niitä jopa suorakylvönä :)

      Poista
    2. Onks sulla mitään vinkkejä siihen? Kasvatan sitä aurinkoisella parvekkeella isossa laatikossa, mut tuntuu että ne kasvaa hitaasti ja kukkii vasta loppukesästä

      Poista
    3. Aloita esikasvatus huhti-toukokuussa. Varmista että kasvualusta on hyvä. Parvekkeella on aika ääriolot. Käytän itse GC:n kesäkukkamultaa, joka pidättää paremmin kosteutta. Muista myös lannoittaa, kun kukkia alkaa ilmaantua.

      Näissä itsekasvatetuissa on se puoli, että ne tuppaavat olemaan isoja ja runsaita noin heinäkuun puolivälistä eteenpäin. Onko mahdollista, että hommaat muutaman ison kaupan taimen ja lisäksi krassi itse? Jos laatikko todella on iso, niin voit istuttaa juurelle esim lobeliaa tai orvokkeja. Silloin istutus ei näytä niin paljaalle ja ankealle. Krassi kasvaa sieltä sitten isoksi, kun on sen aika. Jos krassita tulee valtava, niin silloin pikkukukat voi siirtää toiseen ruukkuun. Mä harrastan tällaista puljaamista paljonkin.

      Poista
    4. Kiitos vinkeistä!

      Poista
  2. Kelloköynnöstä kauniimpaa köynnöskasvia on sangen vaikea nimetä. Hieno kukkivana, mutta ihan kiva myös kukattomana kauniinvärisine lehtineen ja kärhineen. Viime kesänä kasvattamani kelloköynnös ei valitettavasti kylmän alkukesän takia ehtinyt kukkia, mutta kasvoi muuten kauniiksi pehkoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Tykkään kaikesta samasta siinä kuin sinäkin. Kärhit vaan kruunaa koko komeuden. Muutama iso köynnös tekee terassista / parvekkeesta näyttävän!

      Poista
  3. Valitsen varmasti perinteisen lankaköynnöksen ja verililjapuun kesäkukiksi. Verililjapuuta en vaan ole saanut talvehtimaan :-/
    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään molemmista. Varsinkin verililjapuusta! Tuo talvetusasia on hankala, kun monet isommat kasvit tuppaa olemaan niin kalliita, että montaa ei kesässä viitsi ostaa. Mulla talvehtii hyvin esim. laakeripuut, mutta ei esim. pelargonit. Kasvit ovat niin yksilöitä. Verililjapuuta en ole kokeillut talvettaa.

      Poista
  4. Kelloköynnös on todella upea kasvi ja kukat ihania. Se tosiaan käy pelkästään köynnöksestä ilman kukkia, mutta kukat kruunaa kyllä kaiken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä ne kruunaa. Olin niin rakastunut tohon amppeliin viime kesänä, etten halunnut kukan kukkaa :D

      Poista
  5. Itsekin edellisenä keväänä sain kasvateltua terhakat kelloköynnöksen taimet, joidenka kasvunopeus oli kyllä mahtava. Kukkimaan eivät ehtineet (olikohan syynä viileä alkukesä vai vasta maaliskuussa tehty kylvö, ehkä kumpikin...) Pitääkin vielä joskus innostua kasvattamaan kelloköynnöstä uudemman kerran ja kylvää jo ajoissa (helmikuussa), niin voisi nähdä muutaman kukankin. Tämän kevään kylvösuunitelmat on jo aika lailla tehty ja kelloköynnöstä en tänä keväänä kylvä, kun ei taitasi enää mahtua.
    Jään odottamaan mielenkiinnolla kuinka kelloköynnöksesi kasvatus onnistuu ja kukkiiko se... Toivottavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viileä alkukesä vaikutti vaikka minkä kukintaan. Tässähän tulee paineita mulle ja kellokukalle :D

      Poista
  6. Tänä vuonna sain ensi kerran kelloköynnöksen itämään, joten ajatus kelloköynnöksestä ilman kukkia on vieras. Mutta ehkäpä ensi vuonna osaan ajatella noinkin. Kiitos hyvästä ideasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä katson laitanko myöhemmin noita lisää. Nyt ainakin näillä. Musta kelloköynnös itää aina hyvin. Moni kyllä tykkää, että se on hankala.

      Poista
  7. Kaipaan kesäistutuksiin köynnöksiä, niin kukkivia kuin vihreitä, runsautta! Näin kerran vanhalla herralla Iittalassa, josta hain kananuorikoita ennen, kelloköynnöksen, valtavan korkean, rehevän, kukkivan, leveän! En ensin edes tunnistanut sitä ensin! Kasvupohja oli kompostoitua kanankakkaa, sitä itseään ja multaa, arvaa että oli komea! Aika hermeettisiä oli muutkin kesäkukat ja kaalit! Lannoitteiden kanssa ei sovi pihistellä, tosin ei kannata rehvastellakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan runollinen tapa ilmaista asiat sulla! Mä ajattelen kesäkukkien lannoituksesta että mieluummin överit kuin vajarit! Muuten olen maltillinen lannoittaja :D

      Poista
  8. Melekeempä ainuat kasvit mitä esikasvatan, on kelloköynnökset. Jos saan ne itämähän, ne pysyy mulla jopa hengis. Laitan ne kans iteelle helemikuus. Kelloköynnös on komia, kukkii tai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vihreys on jo puolet palkinnosta. Voi kun näistä tulisi tosi isoja tänä kesänä!

      Poista
  9. Kukkala-blogista tänne löysin ja jään ihailemaan puutarhaasi sekä saamaan uutta intoa omaan puutarhan hoitoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Täällä niitä kukkia ja puutarhanhoitoa riittää muillekin jaettavaksi :D

      Poista
  10. Kelloköynnös on kyllä upea kasvi kukkien kanssa tai ilman. Anopillani oli se huonekasvina useita vuosia (kesät ulkona) ja mie onneton sen saatuani tapoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni noista entisajan "sisäkukista" ei viihdy siitä yksinkertaisesta syystä, että ilamstointi ja lämpötila ei nykytaloissa ole niille sopiva. Mä olen kitkutellen saanut mustasilmäsusannan talvehtimaan. Kärsimyskukalla on komeat kaksi lehteä tällä hetkellä, mutta elossa on. KYllä se keväällä siitä tokenee.

      Poista
  11. Pidän kaikista köynnöksistä,myös kukkimattomista.

    VastaaPoista
  12. Kelloköynnös on kaunis kukkien kanssa ja ilman, mutta niin on tuo amppeliruukku itsekin. Haluaisin juuri tuollaisen modernin ja selkeälinjaisen - tai vaikka useamman. Voitko kertoa, mistä olet sen hankkinut? Ritva

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig