lauantai 10. huhtikuuta 2021

Säästövinkkejä ruukkupuutarhaan

🌿Postaus on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Biolanin kanssa 🌿


Halusin jakaa teille säästövinkkejä ruukkupuutarhaan. Uskon, että moni muukin puutarhaharrastaja miettii harrastuksessaan ympäristöystävällisyyttä, kestävää kehitystä ja järkevää kuluttamista. Tässä vinkkejä, jotka olen itse havainnut hyväksi ruukkupuutarhassa. 

1. Esikasvatus 

Minulla suurin osa ruukkupuutarhan kasveista on yksivuotisia ryhmäkasveja eli kesäkukkia. Kun on monta ruukkua täytettävänä, saa kasveihin uppoamaan pitkän pennin. Esikasvatan joka vuosi niin paljon kesäkukkia, että tila ja huumori ovat välillä todella koetuksella. Kun ulos kantamisen aika koettaa, en voisi olla ylpeämpi ja onnellisempi. Satsaan erityisesti kasveihin, jotka ovat kalliita ostettaessa. Suosikkejani esikasvatuksessa ovat esimerkiksi isot köynnökset, kuten kelloköynnös, keijunmekko ja mustasilmäsusanna. 

2. Talveta ja ota pistokkaita

Talvetan kaikki pelargonit ja monta muutakin kasvia joka vuosi. Otan pistokkaita ennen kaikkea pelargoneista, mutta myös muista kasveista. Osa kasveista kuolee joka vuosi, mutta pistokkaiden avulla saan pidettyä kasvimäärän jota kuinkin vakiona. Ostan uusia kasveja, jos haluan jonkun tietyn lajikkeen. Pistokkaat saavat hyvän lähdön Biolanin Kasvusammal -kasvualustasta, joka on minulle tosi mieluisa uusi tuttavuus. Kaikki pistokkaat lähtivät kasvuun hyvin. Turpeen sijaan multaseoksessa on käytetty nopeasti uusiutuvaa rahkasammalta. Pidän myös siitä, että Biolanin arvoihin kuuluvat luonnonmukaisuus ja kestävä kehitys. 

3. Hyödynnä viherkasveja

Ainakin minun ruukkupuutarhaani mahtuu aivan loputtomasti kasveja. Yritän joka vuosi keksiä tapoja, joilla saan ylläpidettyä runsautta ilman, että joudun ostamaan kaikki kasvit joka vuosi uudestaan. Yksi tapa on viedä kaikki viherkasvit ulos. Huonekasvit viihtyvät parvekkeella. On kuitenkin hyvä muistaa, että viherkasvien ravinteiden ja veden kulutus ovat ulkona aivan toista luokkaa kuin sisällä. Mullanvaihto on hyvä tehdä joka vuosi. Lisään kaikille koriste- ja huonekasveille Biolanin Kastelulannoitetta jokaisen kastelun yhteydessä. On myös kätevää, että kasveja ei tarvitse erikseen lannoittaa eri tuotteilla, koska kasvit ovat sikin sokin parvekkeella. 

4. Ota kasvualustasta kaikki irti 

Osa kasveista viihtyy hyvinkin ahtaassa tilassa. Tästä paras esimerkki on yrtit. Tykkään Biolanin Yrttimaasta sen monikäyttöisyyden vuoksi. Pussiin voi istuttaa yrttejä tai mullan voi kauhoa ruukkuun. Minä teen molempia. Otan parin ruukun verran multaa erillisille yrteille, jotka istutan saviruukkuihin. Näin Yrttimaa-säkkiin tulee myös enemmän tilaa, kun lataan sen täyteen yrttejä. Pussin kasvuvoima riittää koko kesäksi, ja yrttisatoa voi saksia koko kasvukauden. 


5. Hyödynnä kekseliäästi monivuotisia kasveja

Yritän aina katsoa sillä silmällä, josko pihalta löytyisi kasveja, joita voi siirtää kesäksi ruukkuihin. Parhaat kasvit tähän tarkoitukseen kokemukseni mukaan ovat raparperi ja mansikka. Rouhaisen raparperin juurakosta pienen palan ruukkuun, ja otan muutamia mansikan rönsyjä sieltä täältä. Kesän lopuksi kippaan ne kompostiin, josta yleensä löydän ne kasvuvoimaisina seuraavana kesänä. 

6. Kalusta harkiten 

Parvekkeeni kalustus on suloinen sotku uutta ja vanhaa, kierrätettyä ja itse kyhättyä. Kun noudattaa omaa makuaan, sopii kaikki hyvin yhteen. Oikealla oleva pöytä koostuu romujalasta ja suuresta ruukun aluslautasesta. Ruskea tuoli ja vihertävä palli ovat löytöjä roskalavalta. Tykkään käydä myös paikallisella metallinromuttamolla etsimässä aarteita. Ostan muovia vain harkiten, ja suosin kierrätettyä muovia. Muoviset ruukut sekä Biolanin Kastelualtaat ja Kasvatusaltaat ovat mielestäni perusteltu ostos, jos niitä on tarkoitus käyttää ikuisuus.  Parvekkeeni kalustus on vuosien saatossa kertynyt osien summa. En juuri hanki uutta, enkä hankkiudu vanhoista eroon. Tutut aarteet riittävät oikein hyvin minulle. Siirtelen kalusteiden ja ruukkujen paikkaa usein.

7. Huolla ja säilytä 

Yksi tärkeimmistä jutuista kestävässä kehityksessä on se, että kunnioittaa tavaroitaan, pitää niistä huolta ja antaa niille mahdollisimman pitkän elinkaaren. Pesen ja huollan niin kalusteita, ruukkuja kuin istutusvälineitä. Säilytän kaiken vähänkin pakkaselle aran autotallissa. Ruukut, Kastelualtaat ja Kasvulataat pesen aina ennen kuin laitan ne talviteloille. Sama koskee myös puolityhjiä multapusseja ja lannoitteita. Näin kaikki säilyy kunnossa seuraavaan kesään, ja tuotteet tulee käytettyä varmasti loppuun. 


Jos sinulla on lisää säästövinkkejä, kuulisin niistä mielelläni. Muistathan osallistua myös Biolanin tuotepaketin arvontaan Instagram-tililläni

Ihanaa sunnuntaita!

 



SHARE:

4 kommenttia

  1. Hyviä vinkkejä. Itse säästän keräämällä kesäkukkien kuten samettikukan siemenet talteen.

    VastaaPoista
  2. Teen itse juuri noita samoja asioita, kasvatan itse, otan pistokkaita enkä heitä pois vanhoja, käyttölelpoisia tavaroita. Daaliat ja hortensiat talvetan kellarissa. Syksyllä istutan kellariin ruukkuihin helmililjoja, hyasitteja ja tulppaaneja kevääksi. Ne ilahduttavat jo pääsiäisenä jolloin maa on 4 vyöhykkeellämme vielä lumen peitossa. Kesäkukkia kasvatan samoissa vanhoissa muovisissa kasvatusalustoissa ja edelliskesänä ostettujen kesäkukkien muoviruukuissa, joita siunaantuu koska aina tulee myös ostettua jotain kaupasta! Olen tehnyt vanhojen joustinpatjojen metallijoustimista tukia köynnöksille ja kerään kirppareilta vanhoja kauniita emaliastoita joihin kesäkukkia istutan. Myös kaikki ruosteinen "arvotavara", kanisterita, metalliset, vanhat puutarhakalusteet ja työkalut kelpaavat koristeeksi puutarhaan. Vanhoista ovista saa maalaamalla hyviä suojaseiniä ja mikroilmastoja kasveille. Keväällä pääsiäiseksi ostetut narsissit ja sipulikukat voi istuttaa kesällä penkkiin. Tässä muutamia vinkkejä 💚🌱💚

    VastaaPoista
  3. Sinisarjat, daliat, pelargonit ja sorvarinlaakerin talvetan minäkin aina autotallissamme. Katteissa säästän pitkälti siten, että pyrin hyödyntämään kaikki pihamme kuusista pudonneet kävyt hakettamalla ne hakettimella. Kukkapurkkien vanhat mullat taas tapaan kipata kukkapenkkeihin. Säännöllinen, ympärivuotinen kompostointi on tuonut myös paljon säästöä ja etenkin iloa kasvien saadessa siitä lisävoimaa kasvuun ja kukintaan.

    VastaaPoista
  4. Isoihin ruukkuihin laitan muovipotin ylösalaisin pohjalle, jolloin mullan määrän tarve vähenee ja ruukkua on mukavampi siirrellä, kun se on hieman kevyempi.
    Jos nyt aloittaisin ruukkujen hankinnan, keskittyisin laadukkaisiin ja muotoilultaan yksinkertaisiin ruukkuihin, joihin sitten kasvit tuovat värin ja vaihtelun ja ruukkuryhmiä on helpompi muodostaa kauniiksi kokonaisuuksiksi.

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig