Rakenna edullinen puutarha kekseliäisyydellä, budjetoinnilla ja itse tekemällä. Isot säästöt ovat mahdollisia, jos keinot ovat hallussa ja malttia odottaa valmistumista. Monet halvoista nikseistä vaativat enemmän aikaa, vaivaa tai molempia. Tee alkuun pitkän ajan suunnitelma, johon listaat toiveesi. Jos kynä pysyy kädessä, on luonnosmaisesta suunnitelmasta iso apu. Merkitse siihen ainakin toiminnot, kulkuväylät, terassi ja kasvillisuusalueet. Puutarha kypsyy noin viidessä vuodessa. Siististä pihasta voi nauttia jo ennen sitä.
Harkitse mihin asioihin on pakko tehdä isompi taloudellinen panostus, mitä voit tehdä itse ja minkä voi tehdä puoli-ilmaiseksi. Tee suunnitelma ja noudata sitä. Kaiken ei tarvitse tapahtua yhdessä kesässä - ellet sitten tahdo niin. Kalliimpia satsauksia pihaan ovat kiveykset, muuri- ja muurialtaat, isot terassit sekä kasvihuone ja muut piharakennukset. Jo yhdellä tai kahdella arvokkaammalla elementillä piha näyttää erittäin edustavalta.
Itse kasvattamalla saat erikoisia lajikkeita helposti. Kuvassa akileija 'Miss M.I. Huish'
1. Rakenna lehtikompostori
Yksikään puutarha ei valmistu ilman kunnon multaa. Sitä kuluu valtavia määriä. Jos tarkoitus on perustaa kukkapenkkejä yksi kerrallaan, on lehtikompostorista valtava kotikenttäetu. Mitä isompi, sen parempi. Jos omassa pihassa ei kasva lehtipuita, voi lehtiä käydä haravoimassa kaverin pihalta säkkeihin. Satsaa pussimullan sijaan lannoitteisiin ja kalkkiin. Edullisimmaksi tulee palanut hevosen lanta, jota voi kysellä ja ostaa talleilta. Hyvä pohja kasvualustaan syntyy, kun sekoitat puoliksi kompostoituneita lehtiä / kompostimultaa, palanutta hevosen lantaa, hiekkaa ja kalkkia.
Opettele puutarhan perusasiat. Kasvualusta on helppo tehdä itse. Varaa perennoille ja daalioille ravinteikasta multaa noin 40cm. Puille ja pensaille sopiva paksuus on 50cm.
2. Kasvata itse
Kasvata kaikki minkä suinkin voit itse. Helpoimpia ja nopeimpia esikasvatettavia ovat perennat, kesäkukat ja hyötykasvit. Mikään ei estä kokeilemasta myös puuvartisia kasveja. Helppoja perennoja ovat esimerkiksi akileijat, päivänkakkarat, ruusumalva, tähtiputki ja salkoruusu. Helpoimpia kesäkukkia ovat lyhyen esikasvatuksen kukat kuten samettiruusu ja krassi. Köynnökset ovat kalliita ostaa, mutta suhteellisen helppoja kasvattaa itse. Kokeile vaikka kelloköynnöstä, keijunmekkoa tai mustasilmäsusannaa.
Tarkista siemenpussista oikea kylvöaika. Latva-artisokka kylvetään jo tammi-helmikuussa.
3. Rakenna edullinen puutarha omin käsin
Rakenteet ovat pihan kallein osuus. Ne ovat olennainen osa puutarhaa, joten panostaminen kannattaa. Netti, youtube ja kirjasto ovat täynnä vinkkejä ja ohjeita terassin, pergolan ja laatikkotarhan perustamiseen. Edullisin kulkuväylä syntyy
kivituhkasta. Terassi tai sorapohjainen oleskelualue on edullisempi kuin kivipatio. Betonikivi on edullisempaa kuin luonnonkivi.
Keittiöpuutarha on hyvä paikka suosia kierrätysmateriaaleja. Kasvialueet ja kulkuväylät voi reunustaa esimerkiksi kanttaamalla, luonnonkivillä, reunanauhoilla tai reunakivillä. Seuraa rautakauppojen ja kivimyymälöiden tarjontaa. Loppueriä myydään useimmiten edullisemmin. Myös netistä voi ostaa loppueriä yksityisiltä ihmisiltä. Valitse tavanomainen kivi, jota löytyy helposti jatkossakin. Jos yhdistelet erilaisia kiviä eri puolella pihaa, valitse yhtenäinen linja. Rakenteet ovat yksi merkittäväimmistä kulueristä pihassa, vaikka kaiken rakentaisi itse. Vaikka hyödyntäisit isommissa kustannuksissa lainarahaa, on lopputulos silti edullisempi hyvällä suunnittelulla.
Helppo pystypergola pysyy pystyssä tolppajaloilla ilman betonointia.
4. Satsaa puuvartisiin kasveihin
Puutarhan runko luodaan puuvartisilla kasveilla (puilla, pensailla ja köynnöksillä). Satsaa mieluummin näihin kuin kukkakasveihin. Jos piha on iso, tee pensasryhmiä ja aidanteita. Isoilla kasveilla pinta täyttyy perennoja nopeammin. Pensaita myydään usein halvemmalla, kun ostat kerralla 3 tai 10 taimea. Tarjonta nippualennuksiin on suppea, mutta tällä tavoin saat hyviä peruspensaita. Etsi erityisesti aitataimitarjouksia. Mikään ei estä hyödyntämästä pensaita siellä täällä aidan sijaan. Osta myös pensaita joita on helppo lisätä taivuttamalla lisää. Tällaisia ovat esimerksi lumipalloheisi, herukkapensaat ja hortensiat. Rotevakasvuista villiviiniä ja humalaa voi lisätä pistokkaista. Lue helpot ohjeet taivukaslisäämiseen
täältä.
Puuvartiset kasvit ovat ainoa tapa saada pihaan todellista runsautta ja vehreitä korkeuseroja. Perennoilla voi täyttää suuria alueita, mutta suurin vihreä massa luodaan puilla, pensailla ja köynnöksillä.
Lumipalloheisin kukinta on upea!
5. Hyödynnä syksyn alennusmyynnit
Parhaat alennukset ovat aina syksyllä. Malta odottaa pitkälle syksyyn niin hinnat tippuvat. Viimeiset taimet menevät pilkkahinnalla. Syksy on hyvää istutusaikaa ja hallaöitä ei tarvitse vielä pelätä. Kasvi ehtii juurtua vielä lokakuussakin, kun teet sille kunnon kasvualustan. Erilaiset rakenteet ja koristeet ovat edullisempia syksyllä. Pergolat, kalusteet, portit ja muut härpäkkeet ostetaan syys-lokakuussa. Kasvihuoneita on alennuksessa myös talvella.
Kasvihuoneen hinnat vaihtelevat parista satasesta useisiin tuhansiin euroihin.
6. Paikkaa suorakylvöillä
Loppuiko budjetti ja istutusalueet ammottavat tyhjyyttään?
Suorakylvöillä saa pelastettua edullisesti isojakin alueita. Varma ja pitkään kukkiva kehäkukka on jokaisen kotipuutarhurin paras ystävä. Kokeile myös pioniunikkoa (kukkii vain hetken), neidonkukkaa, hunajakukkaa ja auringonkukkaa. Moni esikasvatettavaksi lueteltava kasvi tulee myös suorakylvönä. Heitä joukkoon siis punakosmoskukkaa ja tsinnioita. Kun kasvi ei ole yhden suorakylvettävän varassa, ei haittaa, vaikka joukossa olisi muutama myöhäinen kukkija. Suorakylvöt jatkavat kukintaa pitkälle syksyyn.
Sekoita lajeja tai tee iso yksilajinen istutus. Kuvassa auringonkukka 'Italian White' ja 'Ice Cream'.
7. Kerää siemeniä
Kun pääset kasvattamisen makuun,
opettele keräämään siemeniä. Suorakylvettävien kesäkukkien siemenet ovat helppoja kerätä. Myös perennojen siemenet löytää hyvin, kun kasvia tutkii hieman. Omat siemenet toimivat hyvin valuuttana. Muista kysyä kavereilta ja harrastusryhmistä vaihdokkeja. Erityisesti kesäkukkien suhteen on hyvä olla omavarainen.
8. Kasvienvaihto
Tutustu alueesi harrastusryhmiin ja paikallisiin kasvienvaihtotapahtumiin. Näitä on useimmiten toukokuun lopussa. Säännöt vaihtelevat. Osaan pitää tuoda kasveja myös itse, jotta voi noutaa. Monesti taimia on niin paljon, että niitä saa aloittelija runsaasti, vaikka mitään ei olisi tuoda tilalle. Isommissa tapahtumissa on myös ostomahdollisuus. Oman alueen rotevat pistokkaat ovat aina parhaita kasveja. Muista kysyä mahdollisista kotiloista. Niitä et puutarhaasi halua. Moni kokenut harrastaja jakaa mielellään taimia pihastaan, kun rohkeasti kysyy.
Kasvienvaihtotahtumista löytää välillä myös hyötykasveja, kuten maa-artisokkaa ja mansikan rönsyjä.
9. Talleta mukulat, juurakot ja kesäkukat
Monet kesäkukat ovat monivuotisia, kun ne talvettaa. Tässä kohtaa suurin osa sanoo, että ei ole viileää verantaa ja maakellaria. Pelakuut ja pienet välimerelliset puut talvehtivat usein huoneenlämmössä ikkunan vieressä. Mukulat ja juurakot kannattaa ainakin kokeilla talvettaa varastossa. Kysy rohkeasti myös säilytystilaa tutuilta. Omat juurakkoni talvehtivat parhaillaan naapurin kylmäkellarissa.
Toivottavasti vinkeistä on iloa ja apua. Koen itse säästäneeni paljon tekemällä itse. Meidän budjettisuunnittelu eteni siten, että lainaa otettiin vain isoimpiin piharemontteihin, joita olivat sade- ja hulevesien ohjaus, salaojaremontti sekä maalämpö. Samassa yhteydessä kaivinkonekuski siisti kivituhka-alueet ja paransi kulkuväyliä. Kaikki muu on tehty itse.
Sortterin avulla saat kilpailutettua edullisimman lainan. Lainastakaan on turha maksaa yhtään ylimääräistä.
Aurinkoista sunnuntaita!