Loistokärhö Multi Blue

Olen puutarhatoimittajana päässyt näkemään melkoisen kattauksen upeita pihoja. Muutamassa niistä olen nähnyt kärhöjä kiipeämässä pitkin vanhoja omenapuita, enkä osaa enää ajatella omenapuuta ilman kärhöä. Niin suloinen pari ne ovat. 

Omassani kasvaa Loistokärhö Multi Blue. Se pulleat ja karvaisen näköiset kukinnot ovat upeita ja isoja. Ja tänä vuonna se kohoaa korkeammalle kuin koskaan aiemmin. Sen parina oli vielä viime kesänä ruusunätkelmä, joka ei näytä selvinneen viime talvesta.

Kärhöt ovat erinomaisia loppukesän kukittajia. Omenapuiden alla on kaksi isoa perennapenkkiä, jotka kukkivat runsaasti aikaisesta keväästä heinäkuun puoleen väliin saakkaa. Tämän jälkeen nousee enää muutama lilja ja kärhö. Viereinen omapuu tarvitsee selkeästi oman kärhönsä.

Valtavaa määrää kärhöjä ei pihaana mahdu. Siksi ne on valittava huolella. Mieli haikailee näiden suurten ja näyttävien perään, vaikka ne ovat huomattavasti arempia ja alttiimpia taudeille kuin pienikukkaiset alppikärhöt. Onneksi näitä suurikukkaisia löytyy pihasta kaksi. 

Leppoisaa sunnuntaita. Kyllä vapaapäivät on ihania!

Ruukkupuutarhan kukoistuskausi

Heinäkuu on ehdottomasti ruukkupuutarhan paraatiaikaa. Pistokkaista kasvaneet pelargonit ovat ehtineet täyteen mittaansa, petuniat ryöpsähtävät komeasti parvekelaatikon reunan yli ja muhkeat kelloköynnökset kiipeävät jo katon rajassa. Täällä ei ole tietoakaan pihan ylikasvaneista istutusalueista ja heinäkuun sekamelskasta.

Tämän kesän ihastuksen aihe on ollut uusi kukkapöytä. Pelastin ruostuneen häkkyrän vanhempieni tiluksilta metsään hylättynä. Se lienee ollut joskus aikoinaan pöydän jalka tai vastaava. Täydellinen pöytälevy löytyi Viherpeukaloilta. Suuri keraaminen ruukun aluslautanen ei ollut edes kovin kallis. Kaverikseen pöytä sai toisen rompelöydön. Jo vuosia sitten alasajettavasta talosta viidellä eurolla ostettu Bertoian tuoli on rakkain aarteeni.

Sain isältäni vanhan lehtipuhaltimen parvekkeen lakaisua varten. En ollut edes tajunnut tarvisevani sellaista. Nyt pysyy lattiat vimpan päälle siisteinä alati karisevista kesäkukista. En edes tiennyt tarvitsevani sellaista.

Rentoa viikonloppua!

Iltojen ilo

En muista kesää jolloin olisi ollut näin vähän aikaa omalle pihalle. Työreissujen- ja päivien jälkeen on ihanaa mennä kastelemaan ja kuvaamaan pihaa kaikessa hiljaisuudessa. Heinäkuun lopun valokin on jo erilainen. 

Panostan nykyään kukkia enemmän puuvartisiin kasveihin. Siitä huolimatta pihaan ilmestyy joka kesä uusia perennojakin. Ja kun illalla pihalle menen, silmä hakee automaattisesti auenneita nuppuja. Jokin näissä sytyttää.

Kimalaisia ja perhosia on valtavasti. Joka kukassa tuntuu surraavan joku. Kaukasiantörmänkukka kelpaa myös lepopaikasi monelle surriaiselle.

Pidän heinäkuun lopun sekamelskasta. Vaikka alkukesän selkeys ja siisteys on makuuni enemmän, niin on tässäkin oma taikansa. Perennani kasvavat lomittain ja toivonkin niiden hakeutuvan toistensa lomaan.

Kotipäivän luksusta on se, että ehtii rauhassa blogata töiden lomassa. Huomenna taas reissun päälle.

Onneksi on vielä kesää jäljellä!

Keittiöpuutarha parvekkeella

Keittiöpuutarha on mainio harrastus, joka ei katso tilaa. Oma piha tai palsta ei ole välttämättömyys, sillä homma luonnistuu ruukuissa terassilla tai parvekkeella. Omalla parvekkeellani kasvaa tänä vuonna raparperin lisäksi esimerkiksi yrttejä, maissia, papuja, tomaatteja, salaattia ja chilejä. Nautin suunnattomasti parvekkeella hääräämisestä. 

Ja mikä sen ihanampaa kuin tassutella paljain jaloin aamulla rukolaa hakemaan.

Lue vinkkini Etuovi.comin Parempaan asumiseen-blogista.

Suorakylvöillä

Viime vuonna väliin jääneet suorakylvöt harmittivat niin suuresti, että tänä vuonna ryhdistäydyin oikein isommalla kaavalla. Tein perennapenkkiin ison tyhjän kohdan, jossa on kesäkukille paikka. Jatkossa asia ei unohdu ikinä.  

Kerratut ja yksinkertaiset pioniunikot aloittivat juuri kukintansa. Vaikka kukinta on kesäkukalle lyhyt, on pioniunikon kukinta jotain niin sykähdyttävää, että kylvö kannattaa. Kaveriksi kylvin punakosmoskukkaa, joka pitää huolen loppukesän kukinnasta. Punakosmoskukka onnistuu minusta helpommin suorakylvönä kuin esikasvatettuna, vaikka kukinta hieman myöhempi onkin.

Unikoiden terälehdet ovat kuin silkkihuiveja. Kun valo kuultaa niiden läpi olen vakuuttunut, että tässä on kesän kaunein hetki. Hyvä vinkki on kylvää näitä viikon välein kolmen viikon ajan niin saat hieman pidemmän kukinnan.

Todellista unikkorakkautta!

Lehdessä

Ystäväni Hanna Marttinen kävi meillä kuvaamassa parveketta viime kesänä. Vaikka teen itsekin lehtijuttuja muiden pihoista, niin onhan se jännä paikka päästää joku kotiinsa kameran kanssa. Ammattilaista on kuitenkin niin mahtavaa seurata, että jo ihan siitä ilosta kutsuin Hannan kotiini. Sain itse kirjoittaa jutun. 

Juttu löytyy Kotilieden Puutarha-lehdestä.

Kotona

Alkuviikko pyörähti iloisissa merkeissä työreissulla. Matkan aikana heräsin myös ajatukseen siitä miten ihanaa on, että alalla työskentely ei ole vienyt iloa omasta puutarhailusta. Vaikka palaisin rättiväsyneenä kotiin aherrettuani jonkun ventovieraan pihassa, odotan silti innolla pääsyä omaan kotiini ja puutarhaani.

Tänään tosin riittää pelkkä parvekkeelle pääsy. Nopea kierros kertoo mikä nurkka kaipaa nyppimistä, hoitoa ja huoltoa. Mutta ennen kaikkea aion keskittyä paikallaan oloon ja kahvin juontiin. Pieni puuhastelu saa riittää tälle päivälle.

Huomenna aloitan tositoimet pihan puolella.

Reissutyöläisen onni

Jokaisen onnellisen reissutyöläisen takana seisoo luotettava ja kykenevä kumppani. Mikä onni on painaa ovi kiinni aamutuimaan ja tietää, että kolmen päivän aikana lapset ja koti eivät ole päässeet hunningolle. Todennäköisesti homma on juuri päinvastoin. Taastusti ovat ehtineet futiskentälle, uimaan, pyörälenkille ja pelanneet lautapelejä. Ja syöneet kotiruokaa ja menneet ajoissa nukkumaan. Ja perään ei tarvitse soitella. 

Jos jossakin asiassa olen elämässäni onnistunut yli odotusten, niin se on kumppanin valinnassa. Ehkä hieman tuskissaan, mutta taatusti huolellisesti se samainen aviomies hoitaa kesäkukkien kastelun, koska ne ovat tärkeitä vaimolle. 

Vielä 11 yhteisen vuoden jälkeen mikään ei ole parempaa kuin kotiinpaluu. 

Kurkkusatoa

Olen ehdottomasti kurkkuihminen. Tomaattisatoa on mukava kasvatella, mutta omat kurkut ovat kuitenkin se isoin juttu meidän perheelle. Näiden auringonkypsyttämä maku on ihan omaa luokkaansa. Lisäksi lajikevalikoima on ilahduttavan suuri. Omat suosikkini ovat pienikokoiset kurkut kuten 'Baby' ja 'Picolino F1'. Sato on niissä runsas ja pienet kurkut valmistuvat nopeasti.

Olen aiemmin kasvattanut kurkut parvekkeella. Viime kesän tympeästä koleudesta oppineena siirsin kaikki kurkut pieneen kasvarilavaamme. Kurkkujen ja chilien lisäksi sain ängettyä tänne kuusi kurkun tainta. Kypsyminen on ollut tasaisempaa, ja viileät kelit eivät ole haitanneet. 

Myös kukinnan määrä on suurempi. Parvekkeella suojaamisen kanssa saa olla tarkkana. Muuten kukat kylmettyvät ja homma alkaa alusta. Yllätyin sitä, että kasvarilavassa myös kosteus on pysynyt tasaisempana, vaikka lavan sisällä on kuuma. Nähtävästi tuuli kuivattaa kuitenkin enemmän.

Kurkut kasvat GreenCaren Kasvumaa-säkissä. Lisälannoitetta en ole kurkuille antanut. Pussissa riittää potkua koko kesälle ja kasvualusta on luomulaatuista. Lisäksi se sisältää ravinteiden lisäksi grobiootti hyötymikrobeja, jotka takaavat paremman kasvun. Leikkasin pussiin kolme reikää kolmea tainta varten. Pussin pohjalle voi tehdä reikiä, jos haluaa että liika vesi poistuu. Minä en ole kokenut tätä ikinä tarpeelliseksi. Melko reilusti kolmesta reiästä saa vettä lorottaa ja silti saa olla kastelemassa joka toinen päivä.

Postaus tehty yhteistyssä Green Caren kanssa.

www.greencare.fi

Keskikesän kauneimmat

Vaikka viime päivien monsuuni on hieman latistanut keskikesän perennojen ylväyttä, on kukinnasta silti saanut nauttia. Kaikki on vehreää ja hyvinvoivaa, joskin hieman sikin sokin sateen jäljiltä. erityisesti rakastan korkealle kohoavia kukkavanoja.

Komeimpia niistä ovat ritarinkannukset. Sinisen, liilan ja valkoisen sävyiset ritarit ovat nykyään valtavia. Siirsin ne uuteen paikkaan, tein puoli metriä paksun rikattoman multapenkin ja ihmeitä tapahtui. Nyt ne hujopit huitelevat kaltaiseni keskimittaisen naisen korkeudella. Todellinen herrasmieskavaljeeri tämä ritari!

Toinen yhtä korkea ja komea on aitoukonhattu. En tiedä miksi tällä on niin voimakas mummolakaiku. Se sopii loistavasti myös cottage garden-tyyppisiin istutuksiin, kukkii runsaasti ja pysyy normaalisateisena kesänä pystyssä ilman tukea.

Ei sovi myöskään unohtaa malvoja. Sävy on mitä kaunein, koska vaaleanpunaisen joukossa on hiven valkoista ja sävy vihahtaa liilan suuntaan. Oih ja voih! Tämä tosin siementää turhankin innokkaasti viihtyessään.

Mukavaa viikonloppua!

Keittiöpuutarhan sorapolut

Sorapolut herättävät meillä aina kysymyksiä. Erityisesti niiden rikattomuus kiinnostaa monia.  Mitään kovin erikoista taikatemppua minulla ei ole tarjota. En koe käytäviä kovinkaan työläiksi hoitaa, mutta säännöllistä huomiotani ne haluavat. 

Laatikot on rakennettu ilma sen kummempia perustuksia. En levittänyt maisemointikangasta koko keittiöpuutarhan alalle, koska halusin lieroille esteettömän pääsyn maapohjaan. Myös kosteustasapaino on parempi, kun välissä ei ole kangasta. Kangasta on kaikkialla sorapolkujen alla mahdollisimman isoina paloina. Saumat on vedetty vähintään 10 senttiä toistensa yli. Niiden raoista kasvaa helposti uutta elämää, jos homman kanssa ei ole tarkkana.

Haaveilin pitkään pyöreästä singelistä ruotsalaisten keittiöpuutarhojen tyyliin. Meillä on kuitenkin niin valtava määrä isoja lehtipuita ympärillä, että haravointi kivien välistä olisi ollut liian iso savotta. Valitsin luonnollisen värisetn kivituhkan jonka raekoko on 6mm kieppeillä. Se liimaituu tasaiseksi pohjaksi, josta on helppo haravoida ilman, että puolet kiviaineksista päätyy kottikärryyn.

Siivoan keittiöpuutarhan syksyllä ja keväällä huolella. Silloin kyytiä saavat kuolleet kasvinosat ja rikat. Poluille en jätä lehtiä mätänemään syksyllä. Keväällä haraan polut huolella ja kitken aivan kaikki pikkuruiset alutkin. Silloin hoito on maltillista kesän aikana. Haraan polut parin viikon välein. Kun pihaan tilataan lasti uutta kivituhkaa, päätyy siitä aina osa uudeksi kerrokseksi myös keittiöpuutarhaan polkuihin. Kerroksen pitää olla tosi paksu tai sitä pitää välillä lisätä. On hyvä huomioida, että se tuppaa hupenemaan. 

Poluilla varustettu keittiöpuutarha on miellyttävä ja helppo hoitaa sekä kaunis katsella.

Suosittelen!

Pensaat - Sadekesän pelastus

Heinäkuun monsuunisateet ovat saaneet puutarhan näyttävään kovin ruskealta. Perennoihin on tullut kumma sävy ja kookkaat kukkivat makaavat rankkasateen jälkeen pitkin pituuttaan tuista huolimatta. Pensaat, rakenteet ja kuorikate ovat tällaisina kesinä melkoinen pelastus.

Keiju- ja keltajapaninangervoa eivät sateet haittaa. Kukinta on aina yhtä runsasta. Myös jaloangervot ovat olleet perennoista kestävimpiä. Kuorikate korostaa kivasti vihreän ja vaaleanpunaisen sävyjä.

Erilaiset hortensiat yhdistettynä purppuraheisiangervoon on ikuinen suosikkini. Purppura on saanut lähes mustan sävyn runsassateisena kesänä. Mikä sen parempaa! 'Annabelle' ja 'Early  Sensation' ovat jo avanneet hortensiakauden. Muut lajikkeet antavat vielä odottaa.

Tällaisina päivinä ei niin harmita tehdä töitä sisällä. 

Mukavaa viikon alkua!

Suven suloisin kaksikko

En yleensä kannata sitä, että kaikki kaunis pitää tunkea samaan paikkaan. Joskus se näköjään on kuitenkin paikallaan. En malttanut olla istuttamatta kahta suosikkikesäkukkaani pitkiin tilanjakoruukkuihin. Jättiverbena ja erisävyiset punakosmoskukat ovat niin päräyttävän ihania yhdessä, että sekoan onnesta. 

Talossamme pesivät kimalaisetkin olivat seota onnesta, kun huomasivat avaamani mesibaarin. 

Aurinkoista viikonloppua!

Turhin ostos ikinä

En tiedä onko muiden puutarhoissa turhakkeita, mutta minulla ainakin on. Innostun kasveista kuin pieni lapsi sokerista. Muutama vuosi sitten olin messuilla, josta matkaan lähti juurakoita, koska lapussa luki musta kaunopunahattu. Eikö kuulosta komealta? Kuvaa ei ollut. No nyt on. Tällaisia. Mustia pampuloita.

Kasvi on iso rotjake, joka kaatuu ilman tukea. Huomattavasti kookkaampi kuin valkoiset ja vaaleanpunaiset sisarensa. Ja on tässä myös toinenkin olennainen ero. Terälehdet. Ne nimittäin puuttuvat kokonaan. Alkuun odotin, että milloin ne ilmestyvät. Mutta tämä oli niin kuin tässä.

En kuitenkaan henno heivata tätä. Vähän jo naurattakin. On kuitenkin vähän harvinaisempi turhake.

Tilapulmia

Vaikka keittiöpuutarha on nykyään jo hyvän kokoinen, niin jotenkin mystisesti sekään tila ei riitä. Purkkeja, ruukkuja ja laatikoita ilmestyy yksi toisensa jälkeen, kun aina on lisää kylvettävää tai istutettavaa. Se on hyvästit kätevän kokoisille käytäville, kun ruukkumeri lainehtii tiellä.

Mutta kuka sanoo ei ystävältä saadulle malabarinpinaatille tai taimimyymälän uudelle jännittävälle korianterilajikkeelle? En minä ainakaan. Kyllä sitä tilaa aina jostakin löytyy.

Suurin osa kasveista on onneksi kätevästi laatikoissaa. Satokausi on alkanut jo komeasti, kun päivittäin saa hakea ruokatarpeita omasta keittiöpuutarhasta. Erityisen kiitollinen olen tällä hetkellä mangoldista, mansikoista ja erilaisista salaateista.

Niin ja yrteistä! Mahtavaa aikaa!

Perhospuutarha

Törmään töissä usein kysymykseen, millä kasveilla saa houkuteltua perhosia puutarhaan. "Esimerkiksi nokkosilla". Sitä vastausta ei ole vielä kukaan halunnut kuulla. On olemassa useita perennoja joiden medestä perhoset pitävät. Siivekkäitä on kuitenkin helpompi houkutella pihaan, kun tarjoat perennojen lisäksi niille suotuisat olosuhteet lisääntymiseen. 

Minulla on tontin laidalla iso nokkopöheikkö joka on vuosittain täynnä nokkosperhosen munia. Meillä liihottaa muitakin perhosia, mutta nokkosperhosia on erityisen paljon. Niiden suosikkeja ovat tällä hetkellä mirrinmintut ja salvia.

Jokin näissä viehättää minua. Napsin kuvia perhosista lähes päivittäin. Myös kitkeminen on viihdyttävämpää, kun ympärillä liihottaa perhosia. Nokkosten lisääminen kompostin taakse on pieni teko itselle, mutta iso ekoteko perhosille.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa!

Parasta juuri nyt

Liljaintoilijan onnenhetki on käsillä, kun kymmenet varjoliljojen nuput ovat auenneet. Tätä ihmettä pitää käydä katsomassa päivittäin. Joka kesä tämä on yhtä odotettu hetki. Näiden tarina on siitä erikoinen, että löysin taantuneet varjoliljat täysin villiintyneestä pihastastamme. 

Joka paikassa kasvoi voikukkaa, vuohenputkea ja nokkosta. Tein perennapenkille paikkaa ja perkasin rikkoja juurineen pois. Yhtäkkiä maan alta nousi sipuli. Siinä oli vain pieni itänyt verson alku. Varovaisen kaivelun jälkeen sipuleita löytyi yhteensä kymmenkunta. Tein runsasmultaisen penkin melko varjoiselle paikalle, koska arvasin oikein mikä kasvi on kyseessä. Ja voi miten ne ovat viihtyneet. Liljat kukkivat kiitollisesti vuosi toisensa jälkeen. Olen jopa päässyt jakamaan näitä. ja nykyään niitä on moninkertainen määrä.

Takaisin pihalle ja rikkojen pariin. Aurinkoista viikonloppua!