lauantai 16. helmikuuta 2019

Koristele kukilla

Aidoilla kukilla koristeltu kakku on varmasti yksi kesäisimpiä asioita, mitä ajatella saattaa. Tuoreita syötäviä kukkia on tarjolla vain rajatun ajan. Toivoisin, että muistaisin ja malttaisin tehdä ainakin pari kukkakakkua ensi kesänä. Vesi herahtaa samantien jo pelkkää kuvaa katsoessa. Aidoista mansikoista tehty jäätelökakku, joka on kuorrutettu kukilla. Voi tule jo kesä. Tämä ajatus on käynyt mielessä lukemattomia kertoja. 


Kukilla voi koristella niin monia asioita. Sadonkorjuukoriin olen laittanut rennommin myös ei niin syötäviä kasveja. Hedelmät ja marjat tulee pestyä joka tapauksessa ennen kuin ne menevät suuhun.


Ihastuin kukkakakkuihin palavasti, kun teimme teimme Juhlapuutarha-kirjaa. Ajatuksen siivittämänä istutin monta erilaista pensasruusua tontin vapaalle laidalle. Koska mikään ei ole kakkukukkana näyttävämpi kuin ruusu. 


Pidän vaaleanpuna-violetti värimaailmasta eniten. Yllättävän raikas on myös keltaisten samettikukkien ja orvokkien kuorruttama hekkulautanen. Ensi kesänä ainoa tehdä valkoisen kakun juhannusruusuista. 


Kukkakakut tarjoillaan meillä poikkeuksetta ruusukuppien kanssa. Harvakseltaan käytössä olevat astiat on ihana kaivaa esille kahvihetkeen. Jotenkin tuntuisi haaskuulta juoda kahvit arkisemmista kupeista, kun tarjolla on jotain näin ihanaa.


Ensi kesänä meillä kasvaa kakkuja varten samettikukkia, verenpisaroita, orvokkeja, laventelia, minttua, ruusuja, ruiskaunokkia ja kehäkukkia. 


Onko teillä hurahdettu syötäviin kukkiin? Mitä teidän suosikkiyhdistelmät ovat? Innolla kasvatan listaani, jos saan hyviä vinkkejä.
Ihanaa sunnuntaita!

SHARE:

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Hyvää ystävyyttä

Hyvää ystävänpäivää! Päivän kunniaksi pohdin ja ruodin ystävyyttä. Sen merkitys on korostunut iän myötä. Ei niin ettenkö olisi aina arvostanut sitä. Ajan saatossa olen alkanut miettiä sen laatua, ja sitä, millaista ystävyyttä haluan elämääni. Olen aina ollut herkkä aistimaan muiden ihmisten tuntemuksia ja tuulahduksia. Siedän huonosti yllätyksiä ja ennalta arvaamattomuus saa minut stressaantumaan. Kyse ei ole kontrollin tarpeesta. Tasaisuus vaan on minun juttuni. 10 vuotta sitten aloin tietoisesti väljentää välejäni ihmisiin, joiden koin syövän energiaa. On ollut vaikea päättää pitääkö aina olla ystävä ja olkapää sellaiselle ihmiselle, joka itkee jokaisella kerralla ja keskittyy lähinnä omiin asioihinsa. Mietin, myös sitä, että millaista on toveruus, joka perustuu siihen, että vain minä otan yhteyttä. En aina itsekään ole onnistunut ystävyydessäni. Toisaalta ymmärrän, että silloin seurani tuskin on enää kovin toivottua. En esimerkiksi kerro kovin helposti henkilökohtaisia asioitani. Kerron vain kouralliselle, ja heillekin valikoivasti. Ymmärrän, että se voi tuntua epäreilulta. En myös jaksa pitää tasaisesti ja jatkuvasti yhteyttä. Puolisoni on ainoa, joka kuulee suodattamatta kaiken. 


Olen siitä iloinen, että elämässäni on ystäviä monesta eri elämänvaiheesta. Rakkaimman ystävistäni olen tuntenut lapsesta saakka. Yhtä tärkeitä ystäviä sen sijaan on kertynyt pitkin poikin elämän varrelta. Aikuinen ystävyys on siitä kivaa, että yhteistä on yleensä paljon. Siis muutakin kuin se, että satuttiin hiekkalaatikolle samaan aikaan. Omanlaisensa onnenkantamoinen on sisko, jonka kanssa on vain vuosi ikäeroa. On hauskaa kasvaa yhdessä koko ajan samassa elämänvaiheessa.  Oli myös ihanaa oivaltaa, että on ihan ok, että jotkut ihmistä ovat lähinnä hyviä tuttuja ja kavereita. Sellaisia kenen kanssa on kiva vaihtaa kuulumiset, kun törmätään, mutta ei ole tarvetta heittäytyä sydänystäväksi. 



Blogimaailma on tuonut mukanaan monta ihmistä, jotka ilahduttavat valtavasti. Mukaan on tarttunut ystäviä ja tuttuja yllin kyllin. Tunnistan monet teistä kommentoijista nimimerkeistä, vaikka en ole teitä ikinä tavannut. Ihanaa ystävänpäivää teille jokaiselle!

SHARE:

maanantai 11. helmikuuta 2019

Kasvivalot ja komeampi kukinta

Keittiö hohtaa sinisenään kasvulampun valossa. Ensimmäiset pienet sirkkalehdet ovat nousseet mullan pinnalle, ja valoille on nyt tarvetta. Koska päivät ovat melko lyhyitä on lisävalotunnit helppo ymmärtää. Silti on kummallista, miten tärkeää ylimääräiset siniset ja punaiset säteet sirkkalehtisille taimille ovat myös myöhemmin keväällä. Koska tässä kaikkein onnettomimmassa vaiheessa oikeita säteitä juuri tarvitaan. 


Olen aina ihaillut kasvimaailmassa sitä, minkä määrä tietoa ja tarveaineita pieni siemen tai sipuli voi sisäänsä kätkeä. Se on ikään kuin koodattu tuottamaan komea varsi, siihen lehdet ja komea kukka. Sirkkalehtivaiheessa on mahdollisuus vaikuttaa siihen millaisia taimista tulee. Lisävalon turvin kasveista tulee tanakampia, sato on suurempi tai kukinta näyttävämpi. Eikö ole ihmeellistä? Meillä tuo karmea sininen valo saa hohtaa huhtikuun loppuun saakka.


Moni kokee kasvivalojen ostamisen valmiiksi. Teimme Johannan kanssa aiheesta podcastin, jossa asiat on neuvottu hyvin simppelisti. Koska joskus kaikkein vaikeimmat asiat on helpoin tajuta, kun niistä puhuu tosi yksinkertaisesti. 


Aiheesta löytyy myös artikkeli Versoilevan sivuilta. Kuvista näet myös eron, kun kyseessä on kasvivalaisin, jonka valo on punertava tai valkoinen. Ero on huima! Taidan itsekin kiinnittää enemmän huomiota valon värisävyyn.

SHARE:

perjantai 8. helmikuuta 2019

Tulppaanien lumoissa

Kaipaan tulppaanien kukintaa eniten tähän aikaan vuodesta. Kevät on jo lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Jo kuvat tulppaaneista ravitsevat sielua ja kauneuden nälkää. Tähän aikaan vuodesta nousee myös hienoinen jännitys. Olettehan selvinneet talvesta hyvin. On jo niin kovin ikävä.


Tällaista kukintaa ja loistoa ei saa jatkuvana aikaiseksi kerta istuttamalla. Pitkäikäiset Darwin-tulppaanit nousevat vuodesta toiseen. Kaikki erikoisemmat kestävät sen sijaan kesästä muutamaan. Siksi istuttamista pitää jaksaa tehdä joka vuosi. Viime kesä oli ensimmäinen, jolloin kaikki tulput eivät nousseet. Siitä huolimatta kukinta oli näin komea. Mutta vaivan määrä kirpaisi hieman, kun tiesin mitä jäi puuttumaan. 


Toissa syksynä hairahduin istuttamaan turhankin innokkaasti keltaisia tulppaaneja. Tähtäimessä oli monivärinen väritykitys. Kun kevät paljasti, että lähinnä violetit ja keltaiset olivat selvinneet talvesta olin hieman pettynyt. Pidän supervärikkäistä  tai tyylikkään rauhallisista  istutuksista (kuten kuva yllä). Vastaväri-istutukset sen sijaan eivät ole minun juttuni. Alla oleva penkki sai ties minkä sävyistä täydennystä. Jännityksellä odotan lopputulosta. 


Kaipaan myös pidempiä päiviä. Valo ei tule vielä kirkkaana täydeltä taivaalta vaan valon ja varjon leikkisyys on nähtävillä kukissa ja lehdillä. Niin täydellistä!


Tulppaanimania on levinnyt hiljaalleen lähes jokaiseen pihan penkkiin. Alun perin satsasin lähinnä meidän 10-metriseen perennapenkkiin. Jotenkin huomaattani valuin sipuleineni keskipihan kautta kohti kasvihuonetta. Tämä tuskin on teillekään niin vierasta. Puutarhassa kun kaikki tuntuu menevän kaavalla: siitä se ajatus sitten lähti... 


Mitä te kaipaatte keväässä eniten? Onko se heleä vihreys, linnunlaulu vai värit? Pakko myöntää, että kukkien lisäksi ikävöin myös keväistä raikasta ilmaa. Sitä ikään kuin herää eloon, kun haistaa mullan ja kaiken nuoren tuoreen vihreän. 


Ei mene kauaakaan, kun jalassa on kumpparit ja kädessä talikko. Kahvikuppeja saa keräillä pitkin pihaa ja elämä on mallillaan. Ihanaa viikonloppua ihanat!

SHARE:

keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Vaivan väärti

Joka vuosi pähkäilen esikasvatusten kanssa itsekseni ja blogissani. Onneksi on vertaistuki ja kanssapähkäilijöitä. Kipuilen rajallisten voimavarojen kanssa, ja mietin onko sulaa hulluutta kasvattaa niin paljon. Onneksi kokemus on tehnyt minusta tehokkaan ja aika ei kulu hyvien toimintapojen etsimiseen. Jaksamisen olen ratkaissut siten, että teen kerralla hyvin vähän. Koska jokainen kylvöhetki on hivenen eteenpäin. En jää myöskään suremaan, jos joku nyt unohtuu tai en yksinkertaisesti jaksa enempää. 


Vuoden vaihteessa alan etsiä täyttökuvia postauksiin ja törmään edellisen vuoden kukkakuviin. Tämä on se syy miksi jaksan esikasvatusrumban joka vuosi. Minulla on melko hyvä näppituntuma siitä miten paljon esikasvatusastioita keittiö ja työhuone vetää. Nykyään mietin mikä on kaikkein tärkeintä. Olen päätynyt siihen, että esikasvattaa kannattaa niitä, mitä uppoaa pihaan tolkuttoman paljon (pienikukkaiset samettikukat ja auringonkukat) sekä harvinaisemmat ja törkyhintaiset kesäkukat (kesäpäivänhatut, kelloköynnökset ja jättiverbenat). 


Miettiikö kukaan muu tällä tavoin? Miten te priorisoitte? Ajattelin jopa jättää tomaatin kasvatuksen väliin, koska meidän torillamme käy joka vuosi myyjä, jolla on superhyvät taimet ja kyllin hyvä valikoima. Taimet ovat myös edullisia. Paljon edullisempia kuin kesäkukat.


Koska puutarhassa on kyse ilosta ja elämyksistä haluan uhrata pöytätilaa myös joko perennoille tai jollekin uudelle kesäkukalle, jota en ole kasvattanut ikinä. Tänä vuonna nappasin mukaan paljon hehkutetun koristetupakan, jonka tenho ei ole vielä tähän päivään mennessä itselleni auennut. Lisäksi tilasin törmänkukan siemeniä, koska omat taimeni ovat vuosien saatossa hiipuneet kukkapenkeistä. Törmänkukka pitää kiistatonta ykkössijaa sydämessäni akileijojen rinnalla 


Uuden kokeilussa on tietenkin se riski, että löytää jotain niin fantastista, että ei auta kuin kasvattaa sitä kaikkina tulevina vuosina hamaan hautaan asti. Tällainen on suurikukkainen kesäpäivänhattu. En voinut olla tilaamatta siemeniä. Nappasin myös täysin toisen värisen lajikkeen nimeltä 'Sahara'. En malta odottaa!


Mistäkö ostin siemeniä? Tilasin erikoisemmat Englannista Chiltern Seedsiltä. Suht tyyriitä siemeniä, jotka juuttuivat pariksi viikoksi tulliin, ja tulivat lopulta maksamaan niin paljon, että en halua edes ajatella loppusummaa. Olen innostunut tilaamaan parilta eri ihmiseltä itsekerättyjä siemeniä somen kautta. Toistaiseksi keijunmekot eivät ole itäneet. Olen silti toiveikas perennojen suhteen. Halvimmat siemenet löytyivät Hankkijalta. Valikoima oli yllättävän ja ilahduttavan iso! 


Blogin kesästä on tulossa kukkaisa! Tuskin maltan odottaa. 

SHARE:

maanantai 4. helmikuuta 2019

Fredrika Runebergin puutarha


Hyvää Runebergin päivää. Kuten jokaisen menestyvän miehen takana, oli myös Johan Ludvigilla vahva ja älykäs nainen. Fredrika ei ollut ainoastaan kirjailija vaan myös intohimoinen puutarhuri. Itseäni insipiroi erityisesti se miten edellä aikaansa tämä Porvooseen asettunut rouva oli. Aikana jolloin jokainen maatilkku valjastettiin hyötyviljelmiä varten, keskittyi Fredrika koristeelliseen puutarhaan. Hän ei tarvinnut nettiä tilakseen ulkomailta siemeniä ja pistokkaita. Kirjeposti riitti vallan mainiosti. 

Jos innostuit Fredrikasta kuten minäkin, kuuntele uusin Puhetta puutarhasta -podcast aiheesta.  Versoilevan sivuilta löydät aiheesta myös artikkelin. Kipaise torttukahvit ja paina playta. Ihanaa tiistaita! 


SHARE:

lauantai 2. helmikuuta 2019

Luopumisen ja valinnan vaikeus

Vaikka olen perusluonteeltani melkoinen hamsteri tavaran suhteen. Pidän kirppareista  ja tavaroista joilla on tarina. Olen aina käynyt kaappeja läpi tasaisin välein. Järjestän, lajittelen, pesen hyllyjä ja luovun turhasta. Viimeiset pari vuottaa tahti on ollut löysempi ja se on todella kostautunut. Olen kaappeihin tunkija ja todennäköisesti maailman nopein sotkija. Tässä on varmasti joku mystinen kauhun tasapaino, joka minuun on rakennettu. Sotken ja siivoan yhtä tehokkaasti. Olen niitä ihmisiä, jotka mielellään siivoavat kaappinsa jouluksi ja viettävät pyhät siellä. Joten... tartuin asiaan ja aloin käydä kaappeja läpi. Ajattelin pitää tahdin rauhallisena ja ilahduin jo pelkästään siististä siivouskomerosta.  


Rakastan vanhoja tavaroita ja olen muistoihin takertuja. On ollut lohduttavaa, kun ystäväpiiristä löytyy toinen vähintään yhtä paha (ellei pahempi) romuroosa. Kun hänkin herätti sisäisen KonMariansa, mietin, tarvitsenko minäkään näin paljon tavaraa? En ole ikinä ollut naapurikade ihminen. Tiedättehän... aidan takana oleva vasta leikattu nurmi ja uusi auto. Olen täysin immuuni niille. Mutta siivoamiseen minut on helppo huijata mukaan. Joten hellurei, täältä tullaan askartelukaapit, lasten huoneet ja työhuoneen hyllyköt. Pala kerrallaan aion syödä tämänkin norsun, vaikka menisi vuosi. Tällä kertaa lupaan tarttua varovasti myös niihin sentimentaalisiin tavaroihin.  


Onko KonMari puraissut teitä? Lupaan myös tarkastella kulutustottumuksiani. Onneksi en luuhaa kaupoissa. Kirpparit ovat paheeni. Jatkossa harkitsen vielä tarkemmin tarvitsenko uutta tai vanhaa tavaraa. 

SHARE:
MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig