Vihreää energiaa

Viikkoon on mahtunut niin paljon meininkiä työn puolesta, että alkaa jo hieman painaa hartioilla. Enkä nyt tarkoita mitään hauskaa pr-tapahtumissa juoksemista tai muuta inspiroivaa. Ihan vaan sitä sellaista tavallista, kun tekstiä pitää syntyä nopeammin kuin mieli tahtoisi tuottaa. Selkä huutaa hoosiannaa, koska olen tehnyt kuvituksia huonossa asennossa keittiön pöydän äärellä. Näissä tunnelmissa puutarha-alan sesongin tuntee nahoissaan. Saako aiheesta edes narista? Koska todellakin olen kiitollinen joka ainoasta työstä mitä näppäismistölle päätyy. 

Onko teillä jotain millä piristätte pitkäpiimäisiä päiviä? Koska sotken piirtäessä ja kuvatessa aina, pyrin saamaan aiheesta iloa myös itselleni. Hyllyn päällinen muuttui hetkessä kuvauksen jäljiltä vehreäksi maisemaksi, jota tuijottaa tapetin sijaan. Ihan hirveää luovuutta ja vaivaa tämä ei vaatinut, mutta teki juuri tänä aamuna minut tosi iloiseksi. Kun lähtee viikon kolmanteen päivään kuin urakkahommiin, on kaikki keinotekoinen ja aito piristys tervetullutta. Kyllä sujui kuvitushommat niin paljon iloisemmissa merkeissä. Joku siinä on, että kun järjestää ympäristön seesteiseksi, niin melu päässä rauhoittuu. Tiedän, että en ole ainoa, joka kokee asian näin.

Ja tarvitseeko edes mainita tuoksusta? Sillä keittiössä leijailee nyt vieno perunanarssisin tuoksu, joka siivittää ajatukset valon nopeudella keväiseen puutarhaan.

Ihanaa torstaita!
 

Kauanko kesti saada perhosia pihaan?

Perhospuutarha on monen unelma. Siivekkäiden seuraaminen on levollista ja ihanaa puuhaa. Perhoset ovat kauneutensa takia syystäkin tavoiteltava lisä pihaan. Minulla oli jo 10 vuotta sitten tavoitteena lisätä perhosten lisäksi pölyttäjien määrää. Olen tosi kiinnostunut ekologiasta ja luonnon monimuotoisuudesta. Oli kiva ajatella, että omalla pihalla voisi tehdä suuren ekoteon. Perhosten määrä on nimittäin koko ajan laskussa.

En ollut kovin tavoitteellinen eri lajien suhteen. Siirsin pienen alun nokkosta tontin laidalle missä se on saanut kehittyä isoksi pöheiköksi. Tämä tuntuu ihmetyttävän monia. Nokkonen on kuitenkin yksi parhaista kasveista, jolla  houkutella useamman perhoslajin toukkia. En usko, että oli sattumaa, että juuri nokkos- ja amiraaliperhosten määrä lähti ensimmäisenä kasvuun. Niitä on yhä selkeästi eniten.

Nokkosen lisäksi varasin mesikasveja perhosille ja perustin suuria perennapenkkejä. Tuskin on sattumaa sekään, että perhosia on aina eniten kahdessa suurimmassa istutuksessa, jotka ovat aurinkoisella ja suojaisalla paikalla. Kaunopunahatuissa on aina ruuhkaa. Iisoppi ja jättiverbena ovat myös hyviä. Paras on kuitenkin mirrinminttu ainakin meidän pihalla. Mesikasveja on meillä perennapenkeissä, ruukkupuutarhassa ja keittiöpuutarhassa. Ruohosipuli saa kasvaa puhtaasti koristekasvina ja perhosten ilona. Yrtit päästän aina kukintavaiheeseen, sillä perhoset pitävät niistä. 

Sanoisin, että meni noin 3–4 vuotta ennen kuin alkoi tuntua, että kylläpä perhosia on paljon! Nopeasti tai yhdellä mesikasvipenkillä tähän ei ole päästy. Perhosten kanssa samassa suhteessa kasvoi erityisesti kimalaisten määrä. Pihassa käy melkoinen surina koko ajan. 

 

Jos olet kiinnostunut perustamaan oman perhospuutarhan, lue vinkit artikkelista, jonka kirjoitin Versoilevan sivuille. Kuuntele aiheesta myös uusin podcast, jonka teimme Hernepensaskujanteen Johannan kanssa. Toivottavasti mahdollisimman moni teistä innostuu aiheesta. Täytetään kesä perhosilla!

Hurmaavan joulukaktuksen hoito ja kukinta

Joulukaktuksen kukinta on aina ollut mielestäni yksi kasvimaailman ihmeellisyyksistä. Suurimman osan vuodesta jopa hieman rujon näköinen kasvi herkeää kukkimaan vuoden pimeimpään. Ja mikä kukinta! Roikkuvat, herkät ja melko suuret kukat ovat upeat. Erityisesti valkoinen kukka on ihana!

Kasvia ei ole vaikea saada kukkimaan. Se on lyhyen päivän kasvi, joten kukinnan edellytys on kuukauden verran niukkaa valoa (alle 12 tuntia päivässä). Se ei Suomessa ole ongelma. Kukinta osuu tyypillisesti hieman aikaisempaan ajankohtaan. Tämänkin kaktuksen pitäisi periaatteessa olla jo levolla. Kun kukinta loppuu, huilaa kaktus hiukan. Silloin on tärkeää olla ylikastelematta. Pikku tilkka harvakseltaan on riittävästi. Veden määrää lisätään, kun kaktus alkaa pukkaamaan uutta versoa. Silloin on aika aloittaa lannoittaminen ja vaihtaa mullat. 

Joulukaktus on siitä erikoinen, että se viettää myös toisen lepokauden, joka osuu heinä–elokuulle. Myös silloin ravinteiden ja vedensaanti säädetään minimiin. On tärkeää hoitaa kaktusta vähän huonosti. Se on edellytys kukinnalle, joka voi jopa toistua vuoden aikana. Vie kasvi kesällä ulos. Se parantaa kukinnan mahdollisuutta. Ulkokaudella vettä annetaan niukasti. Jos lehdet alkavat kipristellä, tarvitsee kaktus vettä lisää. Muuten voit huoletta kokeilla miten kuivilla joulukaktus pärjää. Muista siirtää joulukaktus sisään syksyllä. 

Mitä te tykkäätte kasvista? Minä en osaa oikein päättää. Tavallaan aika karmea ilman kukkia, mutta toisaalta olen alkanut lämmetä tälle pikkuhiljaa. Tämä komeasti kukkiva joulukaktus on äitini. 

Ihanaa viikonloppua!

Englantilaisen puutarhan innoittamana

Englantilainen puutarha on loputon inspiraation lähde. Vaikka oma puutarha ei ihan vastaa saarivaltion upeita cottage-puutarhoja, olen tehnyt monia ratkaisuja ja valintoja niiden innoittamana. Isoin juttu lienee rakenteiden ja kasvien luonteva yhdistäminen. Kumpikaan ei näyttäisi niin hyvältä ilman toista. Romanttiset penkit ja kaaret ovat kivoja puutarhassa. Tyyli voi hyvin olla eri ulko- ja sisätiloissa. 

Kasvivalintoihin ovat englantilaiset esikuvat ovat vaikuttaneet paljon. Mitä olisi piha ilman uhkeita pioneja (mieluiten kaikissa eri väreissä). Parin viime kesän aikana olen huomannut innostuvani myös ruusuista. Tontin tyhjä laita sai täydennystä pensasruusuista. Olen jo pidempään miettinyt minne saisin mahdutettua myös pari peittoruusua. 

Rakastan englantilaisten tapaa yhdistellä kasveja. Perennapenkit ovat suuria, kerroksellisia, ilmavia ja näyttäviä. Tykkään itsekin ydistellä kasveja niin, että muutaman taimen ryhmässä voi olla yksinäinen eri lajin edustaja. Kasvit saavat lomittua luontevasti. Pidän elävästä jäljestä enemmän kuin selkeistä rajoista kasvilajien välillä. Väreillä maalaamien on ihanaa myös ulkona. Perennojen väripaletti on ehtymätön.

Koristeelliset köynnöstuet, obeliskit, pergolat ja seinäkkeet kuuluvat ehdottomasti puutarhaan. Voi kun omaani mahtuisi enemmän portteja. Tämä metallinen koukero on suosikkini. Se on kiinnitetty laatikkoon potagerissa. Koristeelliset kasvimaat kuuluvat olennaisesti myös samaan teemaan. 

Näkymät ovat tärkeitä. Kerroksellisuus korostuu suuressa puutarhassa missä näkee pitkälle. Avoimet tilan lisäksi on tärkeää sulkea näkymiä välillä. On kiva, että kaikki ei näy kerralla joka puolelle. Erilaiset kasvien yhdistäminen on taitolaji, jota saa harjoitella varmaan lopun ikää. On ihanaa kun lehtimuodot, kukinnat ja kasvien korkeudet ikään kuin loksahtavat paikoilleen. 

Juttelimme Hernepensaskujanteen Johannan kanssa enkkupuutarhoista myös uusimmassa  Versoilevan podcastissa. Katso Versoilevan sivuilta myös uusin artikkeli, jossa näet Johanna pökerryttävän upeat perennojen kuvat!

Klikkaa soittimisesta playta niin pääset mukaan tunnelmaan. Jos haluat, voit myös ryhtyä podcastimme tilajaaksi SoundCloudissa. Saat silloin aina ilmoituksen, kun uusin podcast on ilmestynyt. Hyviä hetkiä podin parissa!

Koristele kukilla

Aidoilla kukilla koristeltu kakku on varmasti yksi kesäisimpiä asioita, mitä ajatella saattaa. Tuoreita syötäviä kukkia on tarjolla vain rajatun ajan. Toivoisin, että muistaisin ja malttaisin tehdä ainakin pari kukkakakkua ensi kesänä. Vesi herahtaa samantien jo pelkkää kuvaa katsoessa. Aidoista mansikoista tehty jäätelökakku, joka on kuorrutettu kukilla. Voi tule jo kesä. Tämä ajatus on käynyt mielessä lukemattomia kertoja. 

Kukilla voi koristella niin monia asioita. Sadonkorjuukoriin olen laittanut rennommin myös ei niin syötäviä kasveja. Hedelmät ja marjat tulee pestyä joka tapauksessa ennen kuin ne menevät suuhun.

Ihastuin kukkakakkuihin palavasti, kun teimme teimme Juhlapuutarha-kirjaa. Ajatuksen siivittämänä istutin monta erilaista pensasruusua tontin vapaalle laidalle. Koska mikään ei ole kakkukukkana näyttävämpi kuin ruusu. 

Pidän vaaleanpuna-violetti värimaailmasta eniten. Yllättävän raikas on myös keltaisten samettikukkien ja orvokkien kuorruttama hekkulautanen. Ensi kesänä ainoa tehdä valkoisen kakun juhannusruusuista. 

Kukkakakut tarjoillaan meillä poikkeuksetta ruusukuppien kanssa. Harvakseltaan käytössä olevat astiat on ihana kaivaa esille kahvihetkeen. Jotenkin tuntuisi haaskuulta juoda kahvit arkisemmista kupeista, kun tarjolla on jotain näin ihanaa.

Ensi kesänä meillä kasvaa kakkuja varten samettikukkia, verenpisaroita, orvokkeja, laventelia, minttua, ruusuja, ruiskaunokkia ja kehäkukkia. 

Onko teillä hurahdettu syötäviin kukkiin? Mitä teidän suosikkiyhdistelmät ovat? Innolla kasvatan listaani, jos saan hyviä vinkkejä.

Ihanaa sunnuntaita!

Hyvää ystävyyttä

Hyvää ystävänpäivää! Päivän kunniaksi pohdin ja ruodin ystävyyttä. Sen merkitys on korostunut iän myötä. Ei niin ettenkö olisi aina arvostanut sitä. Ajan saatossa olen alkanut miettiä sen laatua, ja sitä, millaista ystävyyttä haluan elämääni. Olen aina ollut herkkä aistimaan muiden ihmisten tuntemuksia ja tuulahduksia. Siedän huonosti yllätyksiä ja ennalta arvaamattomuus saa minut stressaantumaan. Kyse ei ole kontrollin tarpeesta. Tasaisuus vaan on minun juttuni. 10 vuotta sitten aloin tietoisesti väljentää välejäni ihmisiin, joiden koin syövän energiaa. On ollut vaikea päättää pitääkö aina olla ystävä ja olkapää sellaiselle ihmiselle, joka itkee jokaisella kerralla ja keskittyy lähinnä omiin asioihinsa. Mietin, myös sitä, että millaista on toveruus, joka perustuu siihen, että vain minä otan yhteyttä. En aina itsekään ole onnistunut ystävyydessäni. Toisaalta ymmärrän, että silloin seurani tuskin on enää kovin toivottua. En esimerkiksi kerro kovin helposti henkilökohtaisia asioitani. Kerron vain kouralliselle, ja heillekin valikoivasti. Ymmärrän, että se voi tuntua epäreilulta. En myös jaksa pitää tasaisesti ja jatkuvasti yhteyttä. Puolisoni on ainoa, joka kuulee suodattamatta kaiken. 

Olen siitä iloinen, että elämässäni on ystäviä monesta eri elämänvaiheesta. Rakkaimman ystävistäni olen tuntenut lapsesta saakka. Yhtä tärkeitä ystäviä sen sijaan on kertynyt pitkin poikin elämän varrelta. Aikuinen ystävyys on siitä kivaa, että yhteistä on yleensä paljon. Siis muutakin kuin se, että satuttiin hiekkalaatikolle samaan aikaan. Omanlaisensa onnenkantamoinen on sisko, jonka kanssa on vain vuosi ikäeroa. On hauskaa kasvaa yhdessä koko ajan samassa elämänvaiheessa.  Oli myös ihanaa oivaltaa, että on ihan ok, että jotkut ihmistä ovat lähinnä hyviä tuttuja ja kavereita. Sellaisia kenen kanssa on kiva vaihtaa kuulumiset, kun törmätään, mutta ei ole tarvetta heittäytyä sydänystäväksi. 

Blogimaailma on tuonut mukanaan monta ihmistä, jotka ilahduttavat valtavasti. Mukaan on tarttunut ystäviä ja tuttuja yllin kyllin. Tunnistan monet teistä kommentoijista nimimerkeistä, vaikka en ole teitä ikinä tavannut. Ihanaa ystävänpäivää teille jokaiselle!

Kasvivalot ja komeampi kukinta

Keittiö hohtaa sinisenään kasvulampun valossa. Ensimmäiset pienet sirkkalehdet ovat nousseet mullan pinnalle, ja valoille on nyt tarvetta. Koska päivät ovat melko lyhyitä on lisävalotunnit helppo ymmärtää. Silti on kummallista, miten tärkeää ylimääräiset siniset ja punaiset säteet sirkkalehtisille taimille ovat myös myöhemmin keväällä. Koska tässä kaikkein onnettomimmassa vaiheessa oikeita säteitä juuri tarvitaan. 

Olen aina ihaillut kasvimaailmassa sitä, minkä määrä tietoa ja tarveaineita pieni siemen tai sipuli voi sisäänsä kätkeä. Se on ikään kuin koodattu tuottamaan komea varsi, siihen lehdet ja komea kukka. Sirkkalehtivaiheessa on mahdollisuus vaikuttaa siihen millaisia taimista tulee. Lisävalon turvin kasveista tulee tanakampia, sato on suurempi tai kukinta näyttävämpi. Eikö ole ihmeellistä? Meillä tuo karmea sininen valo saa hohtaa huhtikuun loppuun saakka.

Moni kokee kasvivalojen ostamisen valmiiksi. Teimme Johannan kanssa aiheesta podcastin, jossa asiat on neuvottu hyvin simppelisti. Koska joskus kaikkein vaikeimmat asiat on helpoin tajuta, kun niistä puhuu tosi yksinkertaisesti. 

Aiheesta löytyy myös artikkeli Versoilevan sivuilta. Kuvista näet myös eron, kun kyseessä on kasvivalaisin, jonka valo on punertava tai valkoinen. Ero on huima! Taidan itsekin kiinnittää enemmän huomiota valon värisävyyn.

Tulppaanien lumoissa

Kaipaan tulppaanien kukintaa eniten tähän aikaan vuodesta. Kevät on jo lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Jo kuvat tulppaaneista ravitsevat sielua ja kauneuden nälkää. Tähän aikaan vuodesta nousee myös hienoinen jännitys. Olettehan selvinneet talvesta hyvin. On jo niin kovin ikävä.

Tällaista kukintaa ja loistoa ei saa jatkuvana aikaiseksi kerta istuttamalla. Pitkäikäiset Darwin-tulppaanit nousevat vuodesta toiseen. Kaikki erikoisemmat kestävät sen sijaan kesästä muutamaan. Siksi istuttamista pitää jaksaa tehdä joka vuosi. Viime kesä oli ensimmäinen, jolloin kaikki tulput eivät nousseet. Siitä huolimatta kukinta oli näin komea. Mutta vaivan määrä kirpaisi hieman, kun tiesin mitä jäi puuttumaan. 

Toissa syksynä hairahduin istuttamaan turhankin innokkaasti keltaisia tulppaaneja. Tähtäimessä oli monivärinen väritykitys. Kun kevät paljasti, että lähinnä violetit ja keltaiset olivat selvinneet talvesta olin hieman pettynyt. Pidän supervärikkäistä  tai tyylikkään rauhallisista  istutuksista (kuten kuva yllä). Vastaväri-istutukset sen sijaan eivät ole minun juttuni. Alla oleva penkki sai ties minkä sävyistä täydennystä. Jännityksellä odotan lopputulosta. 

Kaipaan myös pidempiä päiviä. Valo ei tule vielä kirkkaana täydeltä taivaalta vaan valon ja varjon leikkisyys on nähtävillä kukissa ja lehdillä. Niin täydellistä!

Tulppaanimania on levinnyt hiljaalleen lähes jokaiseen pihan penkkiin. Alun perin satsasin lähinnä meidän 10-metriseen perennapenkkiin. Jotenkin huomaattani valuin sipuleineni keskipihan kautta kohti kasvihuonetta. Tämä tuskin on teillekään niin vierasta. Puutarhassa kun kaikki tuntuu menevän kaavalla: siitä se ajatus sitten lähti... 

Mitä te kaipaatte keväässä eniten? Onko se heleä vihreys, linnunlaulu vai värit? Pakko myöntää, että kukkien lisäksi ikävöin myös keväistä raikasta ilmaa. Sitä ikään kuin herää eloon, kun haistaa mullan ja kaiken nuoren tuoreen vihreän. 

Ei mene kauaakaan, kun jalassa on kumpparit ja kädessä talikko. Kahvikuppeja saa keräillä pitkin pihaa ja elämä on mallillaan. Ihanaa viikonloppua ihanat!

Vaivan väärti

Joka vuosi pähkäilen esikasvatusten kanssa itsekseni ja blogissani. Onneksi on vertaistuki ja kanssapähkäilijöitä. Kipuilen rajallisten voimavarojen kanssa, ja mietin onko sulaa hulluutta kasvattaa niin paljon. Onneksi kokemus on tehnyt minusta tehokkaan ja aika ei kulu hyvien toimintapojen etsimiseen. Jaksamisen olen ratkaissut siten, että teen kerralla hyvin vähän. Koska jokainen kylvöhetki on hivenen eteenpäin. En jää myöskään suremaan, jos joku nyt unohtuu tai en yksinkertaisesti jaksa enempää. 

Vuoden vaihteessa alan etsiä täyttökuvia postauksiin ja törmään edellisen vuoden kukkakuviin. Tämä on se syy miksi jaksan esikasvatusrumban joka vuosi. Minulla on melko hyvä näppituntuma siitä miten paljon esikasvatusastioita keittiö ja työhuone vetää. Nykyään mietin mikä on kaikkein tärkeintä. Olen päätynyt siihen, että esikasvattaa kannattaa niitä, mitä uppoaa pihaan tolkuttoman paljon (pienikukkaiset samettikukat ja auringonkukat) sekä harvinaisemmat ja törkyhintaiset kesäkukat (kesäpäivänhatut, kelloköynnökset ja jättiverbenat). 

Miettiikö kukaan muu tällä tavoin? Miten te priorisoitte? Ajattelin jopa jättää tomaatin kasvatuksen väliin, koska meidän torillamme käy joka vuosi myyjä, jolla on superhyvät taimet ja kyllin hyvä valikoima. Taimet ovat myös edullisia. Paljon edullisempia kuin kesäkukat.

Koska puutarhassa on kyse ilosta ja elämyksistä haluan uhrata pöytätilaa myös joko perennoille tai jollekin uudelle kesäkukalle, jota en ole kasvattanut ikinä. Tänä vuonna nappasin mukaan paljon hehkutetun koristetupakan, jonka tenho ei ole vielä tähän päivään mennessä itselleni auennut. Lisäksi tilasin törmänkukan siemeniä, koska omat taimeni ovat vuosien saatossa hiipuneet kukkapenkeistä. Törmänkukka pitää kiistatonta ykkössijaa sydämessäni akileijojen rinnalla 

Uuden kokeilussa on tietenkin se riski, että löytää jotain niin fantastista, että ei auta kuin kasvattaa sitä kaikkina tulevina vuosina hamaan hautaan asti. Tällainen on suurikukkainen kesäpäivänhattu. En voinut olla tilaamatta siemeniä. Nappasin myös täysin toisen värisen lajikkeen nimeltä 'Sahara'. En malta odottaa!

Mistäkö ostin siemeniä? Tilasin erikoisemmat Englannista Chiltern Seedsiltä. Suht tyyriitä siemeniä, jotka juuttuivat pariksi viikoksi tulliin, ja tulivat lopulta maksamaan niin paljon, että en halua edes ajatella loppusummaa. Olen innostunut tilaamaan parilta eri ihmiseltä itsekerättyjä siemeniä somen kautta. Toistaiseksi keijunmekot eivät ole itäneet. Olen silti toiveikas perennojen suhteen. Halvimmat siemenet löytyivät Hankkijalta. Valikoima oli yllättävän ja ilahduttavan iso! 

Blogin kesästä on tulossa kukkaisa! Tuskin maltan odottaa. 

Fredrika Runebergin puutarha

Hyvää Runebergin päivää. Kuten jokaisen menestyvän miehen takana, oli myös Johan Ludvigilla vahva ja älykäs nainen. Fredrika ei ollut ainoastaan kirjailija vaan myös intohimoinen puutarhuri. Itseäni insipiroi erityisesti se miten edellä aikaansa tämä Porvooseen asettunut rouva oli. Aikana jolloin jokainen maatilkku valjastettiin hyötyviljelmiä varten, keskittyi Fredrika koristeelliseen puutarhaan. Hän ei tarvinnut nettiä tilakseen ulkomailta siemeniä ja pistokkaita. Kirjeposti riitti vallan mainiosti. 

Jos innostuit Fredrikasta kuten minäkin, kuuntele uusin Puhetta puutarhasta -podcast aiheesta.  Versoilevan sivuilta löydät aiheesta myös artikkelin. Kipaise torttukahvit ja paina playta. Ihanaa tiistaita! 

Luopumisen ja valinnan vaikeus

Vaikka olen perusluonteeltani melkoinen hamsteri tavaran suhteen. Pidän kirppareista  ja tavaroista joilla on tarina. Olen aina käynyt kaappeja läpi tasaisin välein. Järjestän, lajittelen, pesen hyllyjä ja luovun turhasta. Viimeiset pari vuottaa tahti on ollut löysempi ja se on todella kostautunut. Olen kaappeihin tunkija ja todennäköisesti maailman nopein sotkija. Tässä on varmasti joku mystinen kauhun tasapaino, joka minuun on rakennettu. Sotken ja siivoan yhtä tehokkaasti. Olen niitä ihmisiä, jotka mielellään siivoavat kaappinsa jouluksi ja viettävät pyhät siellä. Joten... tartuin asiaan ja aloin käydä kaappeja läpi. Ajattelin pitää tahdin rauhallisena ja ilahduin jo pelkästään siististä siivouskomerosta.  

Rakastan vanhoja tavaroita ja olen muistoihin takertuja. On ollut lohduttavaa, kun ystäväpiiristä löytyy toinen vähintään yhtä paha (ellei pahempi) romuroosa. Kun hänkin herätti sisäisen KonMariansa, mietin, tarvitsenko minäkään näin paljon tavaraa? En ole ikinä ollut naapurikade ihminen. Tiedättehän... aidan takana oleva vasta leikattu nurmi ja uusi auto. Olen täysin immuuni niille. Mutta siivoamiseen minut on helppo huijata mukaan. Joten hellurei, täältä tullaan askartelukaapit, lasten huoneet ja työhuoneen hyllyköt. Pala kerrallaan aion syödä tämänkin norsun, vaikka menisi vuosi. Tällä kertaa lupaan tarttua varovasti myös niihin sentimentaalisiin tavaroihin.  

Onko KonMari puraissut teitä? Lupaan myös tarkastella kulutustottumuksiani. Onneksi en luuhaa kaupoissa. Kirpparit ovat paheeni. Jatkossa harkitsen vielä tarkemmin tarvitsenko uutta tai vanhaa tavaraa.