lauantai 17. huhtikuuta 2021

Kun vihreä valtaa kodin

Huhti-toukokuun taite tietää melkoista ruuhkaa kotona kaikkialla minne valo ikkunoista kantaa. Olen aina esikasvattanut paljon. Edes puutarha-alalle painottuva työ ja sen mukanaan tuoma kiire ei saa minua jättämään tätä ilonpitoa väliin. 


Useamman kuukauden kestävä esikasvatusurakka alkaa meillä jo tammikuussa. Alkuun toiminta pysyy muutamissa kylvölaatikoissa. Homma räjähtää käsiin viimeistään koulimisvaiheessa. Vihreän määrää lisää se, että rakastan köynnöksiä ja niiden kasvatusta. Voisihan niitä ostaakin, mutta mikään ei tunnu keväällä niin hyvältä, kuin nähdä suurten köynnösten matkan alku pikkutaimista kohti kukintaa. 

Vaikka meillä on iso omakotitalo, on se tila täälläkin tiukassa kasvien kanssa. Ihan jo siksi, että kotona on paljon myös viherkasveja. Olen ajan kanssa keksinyt tapoja helpottaa tungosta. Jaan kasveja kolmeen eri huoneeseen useamman ikkunan kohdalle. Minulla on käytössä kaksi kokonaista pöytää, erilaisia hyllyjä, kukkapöytiä ja jakkaroita. Eniten tilaa säästyy sillä, että iso osa suurista köynnöksistä on lattialla muovisissa umpiruukuissa, jolloin vuotoja ei tarvitse pelätä. Koulin kaikki köynnökset suoraan lopullisiin ruukkuihinsa ja laitan niille heti tukikepit. Näin köynnökset pysyvät aisoissa ilman, että kurottelevat naapuriin tai leviävät pitkin lattioita.  Myös latvonta hillitsee kasvua hieman pituussuunnassa. Samalla se tuuheuttaa kasveja. 


 Miten teillä? Joko vihertää?

SHARE:

2 kommenttia

  1. Moi. Tuli vain mieleen että teethän instaan tai tänne postauksen kun kylvät ekat kosmoksen kukkien siemenet, niin minäkin ehkä hoksaisin ne oikeaan aikaan laittaa.
    terveisin Maikki

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig