lauantai 11. helmikuuta 2017

Runsas ja suurikukkainen kellokönnös

Köynnökset ovat mielestäni parhaita kesäkukkia. Erityisesti valtavaksi kasvava kelloköynnös on suosikkini kaikissa vaiheissaan. Esikasvatus on syytä aloittaa jo tammi-helmikuussa, jos mielii nähdä myös kukintaa. Köynnöksen ehtii kyllä kylvää yhä. 


Kelloköynnöstä kasvatetaan meillä yksivuotisena kasvina, joskin sen voi myös talvettaa. Kesässä köynnös venähtää helposti 2-3 metrin mittaiseksi. Synnyinsijoillaan Meksikossa kelloköynnös on monivuotinen kasvi. Lämpöä rakastavana se tarvitsee suojaisen paikan. Hyvänä puolena on, että köynnös kasvaa aurinkoisen paikan lisäksi hyvin myös puolivarjossa.


Moni jättää köynnöksen kokeilematta, koska se on epävarma kukkija viileinä kesinä. Iso ruukku, multaisa kasvualusta, tasainen kosteus ja reilu lannoitus ovat taanneet minulla kukinnan myös vähemmän lämpöisenä kesänä. Viime kesänä köynnös kukki loppukesästä pitkälle syksyyn. 


Nimensä köynnös on saanut suurista kellomaisista kukista, jotka aukeavat vihertävän sävyisinä ja muuttuvat ajan kanssa liilasta syvän purppuraisiksi. Myös lehdistö saa loppukesästä kauniin purppuraisen sävyn.


Vaikka kukinta on käsittämättömän upea, on kelloköynnös minulle tärkeä sen runsaan kasvutavan ja upean lehdistön takia. Tällä köynnöksellä saa vehreyttä, runsautta ja viidakkomaista tunnelmaa helposti. Iso parvekkeemme tarvitsee suuria kasveja. Näiden kastelu on myös helpompaa kuin pikkuisissa ruukuissa kasvavien yksittäisten kukkien. 


Loppukesästä kasvustoa on niin paljon, että uuden purppuraisen seppeleen voi kietaista vaikka joka päivä. Näistä saisi upeat kukka-asetelmat loppukesän juhliin!


Joko alkoi houkuttaa?

Aurinkoista sunnuntaita!

SHARE:

25 kommenttia

  1. No kyllä! Jo alkoi houkuttaa :)
    Näitä voisi laittaa useammankin kasvamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin laitoin tuplana :D Mulla on ollut yhdessä isossa ruukussa 4 pikkutaimea. Amppeleissa oli muistaakseni 2-3.

      Poista
  2. Siemenet ostettu ja kylvömulta.Olen toissakesänä kelloköynnöstä kasvattanut, laihoin tuloksin. Nyt uusi yritys ja otan kaikki vihjeesi käyttöön. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta nämä on helppoha jo sirkkalehtivaiheesta, kun pikkuisenakin jo aika rotevia. Aika lailla enemmän saa panostaa multaan, kasteluun ja lannoitukseen kuin monella muulla kukalla. Hyvä siitä tulee :)

      Poista
  3. Kelloköynnös on upea! Olen muutamana kesänä ostanut sen taimena ja se on kukkinut runsaana ja pitkänä koko kesän. Ai sen voisi talvettaakin? Voiko sen leikata lyhyeksi syksyllä? Muuten aika hankala säilyttää...
    Se on kyllä aika hinnakas, mutta laiskana ja huonona kasvattajana en ole alkanut itse kylvää. Joka tapauksessa se on yksi ehdoton kesän ykköskasvi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mustakin kieltämättä aika tyyris. Ja kun haluan monta niin parempi kasvatella itse.

      Poista
  4. Tiistaina kylvin siemenet :)
    Varasuunnitelmakin löytyy, työpaikallani on aina myynnissä keväisin todella muhkeita ja tuuheita taimia. Tähän asti olen hankkinut kelloköynnökset aina valmiina taimina, nyt huvitti kokeilla ihan itse alusta asti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varasuunnitelma on hyvä olla. Noin mäkin teen. Mä ostan tilalle, jos omat ei jostain syystä onnistu.

      Poista
  5. Houkuttaa! Siemenet on ostettu, ja multa. Kiire tuli kylvämään!

    VastaaPoista
  6. Onpa ihanan rehevä köynnös! Itse en ole sitä vielä koskaan kokeillut. Iloista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Pakko myöntää että kiinnostaa. Tiedätkö voiko kasvattaa vaikka kasvihuoneessa ruukussa vai voiko viedä jo liikaa tilaa huoneesta ?
    Liiallinen lämpö tuskin on ongelma minun kasvihuoneessa mutta jonkinlaisen tukisäleikön vaatinee ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu miten kasvattaa. Mulla on esim. tuossa parvekekuvan amppeleissa 3 pikkutaninta kussakin ruukussa. Pyramidituki tai säleikkö sopii hyvin myös. Säleikössa se leviää kaikkein leveimmälle. Voithan sä aina suitsia ja ohjata köynnöstä jos röyhähtää liikaa. Lämpö tuskin on ongelma. Siitä kosteudesta en tiedä provosoiko esim. tuholaisten määrää. Kokeile ihmeessä ja kerro mullekin miten meni :D

      Poista
  8. Kasvatin viime vuonna näitä itse siemenestä terassimme säleikköseinän peitoksi. Niiden lehdet muuttuivat punaisiksi oikeastaan heti, kun siirsin kasvit ulos. En tiedä, oliko muutos niille liian raju. Olin kyllä sitä ennen muutamia kertoja pitänyt niitä päivällä ulkona ja roudannut yöksi verannalle suojaan. Ne kukkivat kovin myöhään ja kukkia oli niukanlaisesti. Ehkä mun olisi pitänyt lannoittaa enemmän. Käytin kasteluveteen sekoitettavaa lannoitetta, ja sateisina jaksoina kastelua ei luonnollisesti tarvittu, joten silloin köynnös ei saanut lannoitettakaan. Nyt mietin, jaksanko vaivautua kasvattamaan niitä enää...

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatii aika reilusti lannoitetta. Musta paikalla on väliä tuon punertumisen kanssa. Mulle köynnökset jotka on kaikkein suojasimmilla paikoilla on vihreitä loppuun saakka. Ne jotka altistuvat tuulelle punertuvat aikaisin. Mä tykkään siitä purppuransävystä tosi paljon, joten ei haittaa. Mä en niin stressaa niitä kukkia. Musta tämä on kaunis jo sellaisenaan :)

      Poista
  9. Olipas kiva lukea, kun just tänä vuonna ekaa kertaa ostin Kelloköynnöksen siemeniä ja siellä ne nyt muhii mullassa ;)

    VastaaPoista
  10. Kerropas minkä kokoiseksi kelloköynnös ehtii kasvaa esikasvatettuna sisällä? Miten saat sen pysymään aisoissa ja siirretyksi lopulta ulos? Vai onko sulla sama ruukku sisälläkin jonka vain siirrät kesällä ulos? Tää on mulle aina se ongelma kaikkien kesökukkaköynnösten kanssa, esikasvatustilaa kun ei ole. Olenkin usein ostanut valmiit taimet alkukesästä, mutta joskus olis kiva kokeilla kasvattaa alusta saakka itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tulee siitä puolen metrin mittainenn. Mä koulun taimet lopullisiin ruukkuihinsa ja tökkään multaan tukitikut ikäänkuin tiipiin muotoon. Siitä ne nousevat ylös ja jatkavat ylikin. Sitten kannan ruukut ulos ja kieputtelen köynnöksen säleikössä alkuun. Kyllä siinä kieltämättä vähän miettimistä on.

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig