perjantai 16. helmikuuta 2018

Siementen kylmäkäsittely

Kylmäkäsittely on helppoa. Taimet, jotka tarvitsevat kylmäkäsittelyn, ovat aivan turhaan vaikean maineessa. Uskaltaisin mennä jopa niin pitkälle, että kylmäkäsittely on taimikasvatuksen helpoin osa, varsinkin runsaslumisina talvina. 


Laita laakeaan ja puhtaaseen astiaan taimimultaa. Kastele koko multa-ala kauttaaltaan. Kylvä pienet siemenet pinnalle tai upota isommat siemenet siemenen syvyydelle multaan. Anna astian olla sisällä muutama päivä, jotta siemenet ehtivät imeä vettä. Joskus joku voimakas yksilö itää jo tässä vaiheessa.  Puutikku on hyvä apu jolla nostaa pieni alku erilliseen taimiastiaan. Taimi saa jäädä sisälle jatkamaan kasvuaan, kun sisaret saavat vielä lumikäsittelyn. Laatikko saa olla lumen alla 4-5 viikkoa. 


Kietaisen laatikon aina harsoon. Hommaan käy hallaharso tai kasvihuoneen varjostusverho. Lumi ei seiso silloin laatikossa. Lunta saa lapioida reilusti päälle. Jos talvi on huono, käyn aina siirtämässä viimeisiä lumikasoja laatikon päälle. Käy katsomassa vanhassa postauksessani vinkit hallaharson kiinnittämiseen. 

Jos kyseessä on perennan siemenet, saa laatikko jäädä ulos pitkälle kevääseen. Perennan taimet nousevat kun aika on kypsä. Karaisua ei tarvita ja yksilöt ovat supervahvoja, kun ne kasvavat suoraan ulkona. Jättiverbena pääsee sisälle 4 viikon päästä. 



Reipasta viikonloppua! Etelän lapsille ihanaa hiihtoloman alkua! Nautitaan lumikeleistä. 

SHARE:

8 kommenttia

  1. tämä postaus innostaa kyllä kokeilemaan

    VastaaPoista
  2. Tätä täytyy kokeilla ensi vuonna :)

    VastaaPoista
  3. Vielä onnistuu siellä että meillä tääällä, ja näppärää kun on luntakin mitä hyödyntää. Kiitos vinkeistä! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Tätä täytyy testata heti huomenna jättiverbenan osalta. Kiitos tästä vinkistä, tuskailinkin jo minne laittaisin ne käsittelyä varten.

    VastaaPoista
  5. No nyt on ainakin lunta, ettei se ole kyllä esteeenä!

    VastaaPoista
  6. Kävin juuri keräämässä siemeniä lumen alta pilkistävästä iisopista. Kyllä on ihanaa päästä taas kylvämään ja nähdä kasvun ihme💚🌱

    VastaaPoista
  7. Vienpä minäkin muutaman laatikon ulos ja kokeilen, ihanan helppoa jos vaan onnistuu :) Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig