keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Välimerellisten puiden talvetus

Pienet välimerelliset puut ovat heikkouteni. Hyysään niitä kesän, järjestän talvetuspaikan lämpötilan sopivaksi ja vahdin niitä koko talven tarkalla silmällä. Näistä viimeinen nousee melkeinpä tärkeimmäksi seikaksi, jos aikoo puitaan kasvattaa vielä seuraavana kesänä. Erilaiset kasvitaudit ja ötökät ovat isoin riesa talvetuksessa. Hyvä ennaltaehkäisy on 10-15 asteen lämpötila valoisassa paikassa. Kannustan silti ainakin kokeilemaan talvetusta sisätiloissa ikkunan äärellä. Siinä riittää valoa ja lämpötila on usein himpun viileämpi. Olen itsekin talvettanut puita viherkasvin tavoin onnistuneesti. Kun määrä on kasvanut vuosi vuodelta, on vierasmökki ollut paras paikka talvetukseen. 


Olen huomannut, että jo ostovaiheessa kookkaat puut pärjäävät talven yli parhaiten. Hinta toki on suolainen, mutta kun iso laakeripuu ilahduttaa monta vuotta, ei hinta ole paha. Lisäksi isommat puut ovat parvekkeella ja terassilla näyttäviä. Pienistä puista erityisesti oliivit ja sitruspuut ovat kestäneet huonoiten. Tänä talvena myös kalamondiini sai jo syksystä jonkun ötökän vieraakseen. Nopeus on silloin valttia. Jo viikossa ötökkä oli levinnyt viereisiin villipelargoneihin, joita en kyennyt pelastamaan. Kalamamondiini sen sijaan selviytyi voittajana. Siirto eristykseen toiseen huoneeseen, sairaiden lehtien leikkuu ja puun huuhtelu riittivät tällä kertaa. Kaavin myös pintamullan pois ja lisään uutta tilalle. Puun juurelle karisee väistämättä munia ja ötököitä, kun lehtiä saksii pois. 


Silmät kannattaa pitää auki jo tähän aikaan vuodesta. Ikeasta löytyi iso oliivipuu alle kahdella kympillä. Tähän aikaan vuodesta puu saa ilahduttaa kotona lämpimässä. Valoa riittää, ja kun kastella muistaa, pärjää oliivipuu vallan hienosti tavanomaisessa huoneen lämmössä. 


Aurinkoista keskiviikkoa! 

SHARE:

9 kommenttia

  1. Jokaisessa talossa pitäisi olla talvetushuone. Ostin eilen viherkasveja periaatteella "oi-kun-ihana", ja nyt sitten mietin, miten ne jatkossa talvetan. Hajavalo ja viileä talvipaikka on kortilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ei munkaan tila mitenkään superideaali ole, mutta menettelee. Lasinen ja valoinen veranta ois unelma!

      Poista
  2. Tuo talvetus minuakin askarruttaa kun ei mitään erillistä huonetta siihen tarkoitukseen ole.
    Mökillä olisi sopiva lämpötila talvella oliivipuulle, mutta miten usein sitä täytyy kastella talvella? Meinaan että kun ihan jatkuvasti ei siellä kumminkaan talvella käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvella riittää pari kertaa. Kasvit tarvitsevat tosi vähän vettä varsinkin, jos ruukku on iso. Pienempi ruukku kuivahtaa nopeammin. Lämpötilalla on iso merkitys. Kastelun tarve lisääntyy maaliskuun kieppeillä.

      Poista
  3. Ostin kaverilta parimetrisen sitruunapuun ja viikunan joka pienempi ja onneksi ovat hyvin pärjänneet autotallissa vaikka välillä meni lämpötila jo 4 asteeseenkin, no nyt ovat ulkona kun yölämpötila 8 astetta ja päivällä 20 :) Taisin muuten kerran kastella, olivat sen verran kosteita , olivat ulkona pitkälle syksyyn, meillä kun ei ole yöpakkasia vasta kun tammikuussa. Kastelu minusta riittää 2 kertaa talvessa,onhan siellä(mökillä) muutenkin kosteampaa ja viileämpää ei kuluta vettä vastauksena ylempään, mitä sinä tuumaat asiasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin meilläkin. Mä kokeilisin jopa pimeää varastoa. Siellä tuskin kastelisin ollenkaan tai kerran talvessa. Kasvit virkoavat yllättävän hyvin, kun ne tuodaan sisään. Erityisesti lehtensä pudottava viikuna sopii tällaiseen talvetukseen.

      Poista
  4. Voi jestas! Taas rupes tekemähän miäli vaikka mitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää blogit on just joukkohurmokseen parasta antia :D Isomman pussin kanssa vaan messuilemaan :D

      Poista
  5. Ihania! <3 Ikeaan olisi tarkoitus matkata sunnuntaina... Täytyy katsoa mitä on tarjolla. :)

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig