lauantai 1. joulukuuta 2018

Adventtikranssi

Adventtikranssi on vanha perinne jo 1800-luvun puolelta. Alun perin hevoskärryn pyörään tehty suuri kranssi on ajan kanssa jalostunut ja saanut kuusenhavuja ylleen. Kuusen havut muistuttivat orjantappurakruunun piikeistä. Nykypäivän versioita on useita. Omaa kranssiani koristaa muhkean pohjan lisäksi vain kuivatut heinän kukinnot, puolukat ja kanervat. 


Adventtiasetelmat tuntuvat tehneen jonkilaisen paluun. Ulkoasu voi olla mitä kekseliäin. Neljä kynttilää saa taipumaan niin monenlaiseen viritelmään. Itse kaipasin tänä vuonna jotain perinteisempää. Kranssia en ole tehnyt koskaan aiemmin, joten päätös oli helppo. Meillä on useimmiten valkoisia kynttilöitä, vaikka väri voisi olla joku muukin. Perinteet vaihtelevat maittain. Alunperin valkoisen ajateltiin symboloivan viattomuutta ja punaisen rakkautta. Kynttilöiden lukumäärä on aina ollut neljä.



Muistatko yhä neljän adventtikynttilöiden merkityksen? Joskus on hyvä pysähtyä hetkeen ja muistaa miksi kynttilät sytytetään. Lue Versoilevan sivuilta Marian ihana adventti-postaus. Siellä kynttilät on käyty yksitellen läpi ja kuvissa vilahtee toinen toistaan kauniimpia adventtiasetelmia.
Ihanaa 1. adventtia!

SHARE:

2 kommenttia

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig