lauantai 30. toukokuuta 2020

Tulppaanit kukassa

Oli hämmentävää tulla kotiin viikon lomalta Keski-Suomesta keskelle kesää. Ero tuntui huomattavasti suuremmalta tullessa kuin lähtiessä. Puutarha oli puhjennnut täyteen kukkaansa ja kaikki oli vihdoin vihreää. En tainnut ehtiä edes kasseja sisälle kantaa, kun tein jo ensimmäiset kierroksen pihalla. 

tulppaanit-perennapenkissä-100outdoor

Tulppaanien aika puutarhassa on ihana. Olen satsannut alkukesään paljon, sillä haluan pitkän kukkivan kasvukauden. Pihallani kukkii tulppaanien lisäksi useita muitakin sipulikukkia. Myös aikaisia perennoja on paljon. 

värikäs-tulppaani-istutus-100outdoor

Touko-kesäkuun vaihde on upea juuri siksi, että tulppaanit ja kukkivat puut kukoistavat samaan aikaa. Näihin ei taida kyllästyä ikinä. Paitsi ehkä keltaisiin tulppaaneihin, joita istutin joku vuosi jossain mielenhäiriössä. Tuntuvat olevan vielä harvinaisen sitkeää ja pitkäikäistä sorttia. En ole tällaisissa asioissa kuitenkaan niin ehdoton, että poistaisin sipulit. Tulppaanipenkkejä on pihassa useita. 

ripsureunatulppaani-100outdoor

Oma suosikkini on rauhallinen keskipiha, jossa on tummia, valkoisia ja vaaleanpunaisia tulppaaneja. Parasta on, että näistä riittää myös maljakkoon. 

tulppaani-istutus-100outdoor

Nyt suuntaan pihalle ja upotan sormeni multaan. Ihanaa sunnuntaita!

SHARE:

4 kommenttia

  1. Kauniita tulppaaneja :) minun suosikkejani :) Aurinkoista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  2. Mukavaa susnnuntaita sinullekin. Taidanpa lähteä myös ulos. Ihailemaan omenoiden ja päärynöiden kukintaa.

    VastaaPoista
  3. Rakastan tulppaaneja. Niin ulkona, kuin sisälläkin..:)

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig