lauantai 6. kesäkuuta 2020

Sateen jälkeen

Täällä oli lauantaina sellainen sade ja myräkkä, että oksat pois. Uskoisin, että minun lisäksi moni muukin puutarhaintoilija odotti lähinnä, että pääsee tarkastamaan vaurioiden määrää. Tuulen riepottaessa kaikkea irti lähtevää, oli käsittämätöntä, että kasvit jököttivät paikoillaan. Edes nuppujaan aukovat pionit eivät olleet moksiskaan. Ainostaan omenan kukinnot olivat karisseet kilvan nurmelle.

aquilegia-vulgaris-100outdoor

Sateen jälkeen aurinko pilkisteli pilvien välistä. Puutarha oli raikas ja virkeä kunnon kastelusta. Myös puutarhuri sai pakotetun lepopäivän. Nekin tulevat tarpeeseen, vaikka olen hieman huono olemaan aloillani kesällä. 

papaver-100outdoor

Tänään suuntaan kasviostoksille, ja ruukkupuutarha saa kesän viimeiset istutukset. Vaikka varsinaisia hallaöitä ei juuri ole ollut, on kesäkuun alku ollut silti hieman kirpeä monille ruukkukasveille. Talvetetut kukat ovat saaneet totutella ulkoilmaan katoksen alla seinän vieressä. Toivon mukaan ensi viikosta saa kaiken jo paikoilleen, ja kasvu saa lähteä kunnolla käyntiin.

puutarha-perennapenkki-100outdoor

Kertoilinkin jo instan puolella, että edessä on taas työkesä. Siksi jokainen vapaahetki on tosi tärkeä. Olen pystynyt melko hyvin pitämään viikonloput itseni irti töistä. Puutarha on parasta vastapainoa töille mitä keksin. Uskoisin, että juuri puutarha ja valonmäärä ovat syy siihen, miksi en ole ikinä surrut kesäloman puutetta. Näin se vain menee kaikilla, jotka alalla työskentelevät. Lomaa voi onneksi pitää muulloinkin.

sateen-jälkeen-100outdoor

Tänään ehdin varmasti pihallekin. Ihanaa sunnuntaita kaikille!

SHARE:

1 kommentti

  1. Lähinnä kauhulla kävin kurkkimassa pihalle ja hirveet määrät kuivia oksia, risuja, urpuja ja muuta sälää on puista lentänyt joka paikkaan. Huokaus. Vieläkin tuulee melkolailla.
    Kasvit onneksi on säilyneet pääosin, patsi vastikään istutetut kesäkukkien taimet ei tainnu oikein tykätä piiskaavasta tuulesta. No, aika näyttää selviävätkö.
    Samoin sinne mukavaa sunnuntain jatkoa ja lystiä ostosreissua!

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig