lauantai 13. kesäkuuta 2020

Ruukkupuutarha, joka kukoistaa läpi kesän


Kaupallinen yhteistyö: Biolan

Olen rakastanut kukkia aina. Muistan, miten lapsena innostuin niityistä ja kukkakimpuista. On ollut hyvin luonteva jatkumo täyttää koko elämäni kasveilla. Samasta syystä parvekkeeni saa kukkia joka vuosi. Parvekkeen lisäksi moni muukin paikka meillä täyttyy ruukuista ja amppeleista.

Tykkään ruukkupuutarhasta sen muunneltavuuden vuoksi. Yleistä ilmettä määrittää paljon talvettamani pienet ruukkupuut ja pelargonit. Mielikuvitukselle jää silti hyvin tilaa. Tänä vuonna sille olikin hommia, sillä kaipasin jotain erilaista mitä aiempina vuosina. 

biolan-ruukkupuutarha-100outdoor

Värimaailma on hyvin moderni: hopeaa, purppuraa, siniharmaata ja vihreää. Kukkia on tänä vuonna hieman vähemmän aiempiin vuosiin verrattuna, mutta meillä kukkien määrästä voi koskaan puhua vähäisenä. Halusin kuitenkin antaa enemmän tilaa kukattomille kesäkukille ja viherkasveille. Lopputulos on raikas, trendikäs ja vivahteikas. Ruukkupuutarhassa kasvaa tänä kesänä esimerkiksi verililjapuita, japaninverivaahteroita, sininataa, hopeaputousta ja suklaakosmosta. 

biolan-kesäkukat-100outdoor
biolan-ruukkupuutarha-istutus-100outdoor

Yksi asia ei koskaan muutu: istutan ruukkukasvit huolella, satsaan kesäkukkamultaan ja sopivaan lannoitteeseen. Haluan saada kasveista maksimaalisen ilon irti, joten satsaan paljon kasvuvoimaan. Laadukkaiden tuotteiden lisäksi ruukkupuutarha vaatii paljon hoitoa. Alun satsaus kantaa läpi kesän. Siksi siinä ei kannata oikoa. Hyvällä mullalla ja säännöllisellä kastelulla ja lannoittamisella on suora yhteys kasvin kokoon, kukinnan määrään ja hyvinvointiin. Hyvinvoiva kasvi vastustaa myös kasvitauteja paremmin.

biolan-istutus-kesäkukat-100outdoor

Hankkiudun aina ensimmäiseksi eroon muovisista poteista. Minulla on paljon erikokoisia ruukkuja, mutta suosin kookkaita enemmän. Ruukkuun mahtuu silloin pohjalle kerros ruukkusoraa ja reilusti multaa taimien lisäksi. Istutin kasvit Biolanin kesäkukkamultaan, joka sisältää biohiiltä. Biohiili pidättää kosteutta ja luovuttaa sitä hitaasti kasvien käyttöön. Tämä puolestaan pidentää kasteluväliä. Kun ruukkupuutarha on yhtä jättimäinen kuin minulla, on kasteluvälillä valtava merkitys. Koen hyväksi, että mullassa ei ole lisättyjä kastelukiteitä. Biolanin multa on kompostilannoitettu ja kalkittu. 

biolan-ruukkupuutarha-100outdoor
biolan-parvekekasvit-100outdoor

Lannoituksen suhteen suosin sekä varastolannoitusta että kastelulannoitusta. Varastolannoituksen teen kaikille ruukkupuutarhan syötäville kasveille sekä uusille kesäkukille. Talvetettuja kasveja lannoitan Biolanin Kastelulannoitteella. Varastolannoitus on ihanan helppo ja simppeli tapa pitää kasvit kunnossa. Parhaiten hommaan sopii Biolanin Parvekekasvilannoite, joka sopii kaikille kukkiville ja syötäville kasveille. Lannoite on luomu. Varastolannoitus tehdään istutukseen, kun kasvit on jo istutettu. Kaivetaan kuoppa, laitetaan lannoitetta ohjeen mukainen määrä ja peitetään mullalla. Näin yksinkertaista! Sitten vain kastellaan. Kasveille voi tehdä heinäkuussa vielä toisen, hieman maltillisemman varastolannoituksen. Suosittelen tapaa erityisesti niille, joille lannoituksen muistaminen tai annostelu tuottaa päänvaivaa.

biolan-parvekekasvilannoite-100outdoor
ruukkupuutarha-biolan-100outdoor

Pyrin kastelemaan kasvit aina illan suussa, jotta kastelusta saa mahdollisimman suuren hyödyn. Ruukkupuutarhassa riittää aina kasteltavaa ja nypittävää. Puuha on ihanan rentoa erityisesti työpäivän jälkeen, kun tekee mieli tuulettaa aivoja hetki. 

biolan-kastelulannoite-100outdoor

Biolanin Kastelulannoite on aina ollut ollut suosikkini. Pidän tästä nopeasti veteen liukenevasta lannoitteesta, joka takaa jättikukinnan joka kesä. Kun käytön kerran oppii, on vaikea olla ilman. Minun tai kasvien. 

biolan-kastelulannoite-100outdoor


Ihanaa sunnuntaita!


SHARE:

1 kommentti

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig