Rakkaat vanhat omenapuut

Hedelmäpuiden kukinta on yksi kesän isoimmista kohokohdista. Pihamme kaksi jo talon ostovaiheessa ikivanhaa ja huonokuntoista omenapuuta ovat sinnitelleet meillä hyvällä hoidolla 11 vuotta. Viime kesän kukinta oli upein koskaan! Miten sen tein? Muumiotautisten omenapuiden ykköshoitotoimenpide on kerätä rupiset omenat saman tien pois puun alta, jotta kierre ei jatku ja pahene. Tämä on vähentänyt vuosi vuodelta muumiopilkkujen määrää. Vuosittainen kalkitseminen sekä kevät- ja syyslannoitus on kuulunut koko ajan ohjelmaan. Tärkein on kuitenkin puun oikeaoppinen leikkaaminen. Onneksi olin alussa liiankin varovainen. Törmään asiakkailla jatkuvasti siihen, että uuden kiinteistön vanhat omenapuut halutaan hoitaa kerralla kuntoon. Ja sitten se onkin menoa, kun sakset viuhuvat liian tehokkaasti.

Olen luovuttanut sen suhteen, että puista tulisi ilmavia. Leikkaan hieman kevättalvella ja isommin heinäkuussa. Heinäkuinen leikkuu ei kiihdytä puun versojen kasvua niin voimakkaasti. Lisäksi se vähentää sadon määrää, joka puolestaan keventäää oksiin kohdistuvaa kuormaa. Leikkaan latvuksesta 1/3 vuodessa. Siitä huolimatta puut ovat melkoisia risukasoja. Niillä on kuitenkin merkittävä koristearvo pihassa. En luovu niistä ennen kuin on aivan pakko. 

Kirjoitin kattavan postauksen kiinteistön puista Etuovi.comin Parempaan asumiseen-blogiin. Tein sinne myös ensimmäistä kertaa videon. Jutussa on rutkasti vinkkejä kiinteistön ostajalle.

Vaalitaan puita, eiköstä? Sen helpompaa ekotekoa ei voi tehdä. 

Aurinkoista tiistaita!

toukokuun toinen viikonloppu

Olen ain kokenut itseni onnekkaaksi, koska saan viettää syntymäpäiväni ja äitienpäivää toukokuussa. Olen ehdottomasti kevään lapsi, joka pursuaa energiaa ja ideoita, kun luonto on heleimmillään. Onko ihanampaa kuin syntyä valkovuokkojen aikaan? Molemmat päivät tuntuvat loputtoman pitkältä. Niihin mahtuu rauhallinen ja pitkä aamiainen, useampi kahvihetki, päiväunet, aikaa perheen kanssa ja pihahommia. Ja tänään toukokuun toisena viikonloppuna olen loputtoman kiitollinen äitiydestäni ja äidistäni.

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille! Myös heille, jotka vielä syli tyhjänä odottavat. 

kitke, kalkitse, lannoita ja kata

 yhteistyö GreenCare

Huolellinen kevätrutiini palkitsee koko kesän. Aikaa se ottaa useamman viikon, mutta en ole valmis tinkimään siitä. Kun piha on haravoitu on aika kantaa multapusseja istutusalueiden viereen. Penkki kerrallaan piha siistiytyy kesää vastaanottamaa. 

Hyvinvoivan istutusalueen salaisuus on laadukkaassa ja hoidetussa kasvualustassa. Perennat, pensaat ja puut on meillä istutettu rikattomaan ja paksuun multapetiin. Siitä huolimatta kunnostan kasvualustat joka kevät. Pilkon vain osan kuivista perennoista takaisin kukkapenkkiin. Kukkavanat ja vaikeasti leikattavat varret siivoan surutta pois. Takaisin kiertoon päätyy vain helposti käsissä murenneltava osa kasvista. Jo tällä menetelmällä aikaa saa kulumaan rutkasti. Hoitakoon komposti puisevat varret.

Silpun päälle ripottelen GreenCaren rakeisen puutarhakalkin ja puutarhan kevätlannoitteen. Kalkki pitää huolen pohjan mururakenteesta, optimoi alustan pH-tason ja auttaa kasveja hyödyntämään niille tarjotut ravinteet. Päälle levitän parin sentin multakatteen luonnonlannoitettua puutarhamultaa.

Multakate on perienglantilainen tapa, josta on tuplasti hyötyä. Se siistii istutusalueet nopeasti kauniiksi ja ravitsee maata. Teen multakattauksen välillä myös kesällä, jos pihaan on tulossa vieraita ja haluan puutarhan nopeasti kauniiksi. 

Kevätrutiinin yksi parhaita puolia on se, että syksyllä vauhtiin päässeet rikat tulee kitkettyä huolella. Tässä  vaiheessa ne on vielä helppo kaivaa juurineen. Nuorena kitketyt rikat iso palvelus kesälle. Istutusalueiden hoito pysyy hyppysissä ja epätoivo ei pääse iskemään. 

Jo aamusta paistava aurinko lupaa hyvää puutarhaviikonloppua.

Leppoisaa lauantaita!

Hellou Cision!

Kyllä oli yllätys melkoinen, kun meiliin tupsahti tänä aamuna vuoden 2017 Cisionin puutarhablogien listaus. 100% outdoor komeilee siellä kakkosena. Jo piti pari kertaa hieraista. Vaikka tätä hommaa tehdään lukijoita, ystäviä ja puutarhayhteisöä varten niin tottakai tunnustus tuntuu aina hyvältä. Isoin kiitos siis teille kaikille jotka klikkaatte, linkitätte, kommentoitte ja luette.

Onnittelut myös kaikille muille listalle päässeille!

Pikkasen paksu

Puutarhabloggajan ja -toimittajan työ on aina ollut ihanan paineetonta verrattuna lukijarunsaampiin blogityyppeihin verrattuna. Kunnes menin telkkariin. Olen saanut useamman huolestuneen ja kiinnostuneen kommentin koskien kameran lihottavaa vaikutusta. Jokainen nainen tuntuu olevan tietoinen siitä, että linssi lihottaa viisi kiloa. Etkö ole huolissasi? Eikö sua haittaa ollenkaan? Aiotko laihduttaa? Ensin ajattelin, että ilmeisesti pitäisi. Mutten sitten oikein ehtinyt, muistanut ja jaksanut. Oli oikeastaan huojentavaa tajuta, että kelpaan itselleni tällaisena.

Olisi melkoista jeesustamista sanoa, etten ikinä olisi huolissani. Lihon joka talvi neljä kiloa. Poikkeuksetta. Ja kesän korvilla se kaikki on sulanut. Olen todennut olevani karhuille sukua tässä asiassa. Olisi upeaa olla viisi kiloa kevyempi ja sujahtaa kokoa pienempiin vaatteisiin. Mutta ei niin upeaa, että jaksaisin vaivautua. Kannan huolta ainoastaan kuluttamastani sokerin määrästä ja sen vaikutuksesta ihoon ja yleiseen hyvinvointiin. Sokeri sopii minulle tosi huonosti, mutta syön sitä siitä huolimatta. 

En tiedä mihin huoli kamerasta perustuu. Olen normaalipainon ylärajoilla ja mielestäni sopusuhtainen neljääkymppiä kolkutteleva varhaiskeski-ikäinen nainen. Ylitänkö jonkun maagisen rajan, jos näytän viisi kiloa paksummalta? Olen nähnyt ohjelman jaksot jo etukäteen ja näytän mielestäni itseltäni. Ihan siltä samalta, jonka aina muutenkin peilistä näen. En näytä täydelliseltä, mutta näytän kyllin hyvältä.  Toivoisin, että me naiset kannustaisimme toisiamme. En usko, että kukaan meistä kaipaa lisää paineita. 

Looooove!

Hyvin talvehtinut tuoksumiekkalilja

Tuoksumiekkaliljan istutus kuuluu jokaiseen kevääseen. Loppukesä ei vain tunnu samalta ilman näitä hyvältä tuoksuvia ja nuokkuvia kaunottaria. Nopeasti lähes metrin korkeat miekkamaiset lehdet kasvattava kasvi on hieno lisä perennapenkkiin jo ennen kukintaakin. Sen komea lehtimuoto tuo kivaa vaihtelua kasviryhmiin. 

Tähän aikaan vuodesta alan rapistella autotallissa kuivaa tuoksumiekkaliljanippuani. Nostan mukulat ylös ensimmäisten pakkasten aikaan ja lykkään nipun sinkkiämpäriin lehtineen kaikkineen. Ämpäri on lämpimässä autotallissa ilman huomiota tai kuivikkeita niillä sijoillaan kevääseen saakka. Tällä menetelmällä olen onnistuneesti talvettanut tuoksumiekkaliljan jo useamman talven. 

Mielestäni kasvi on helpompi talvettaa kuin daalia. Vaikka tuoksumiekkaliljalle suositellaan samanlaista viileää varastoa kuin daaliallekin, sietää tuoksumiekkalilja selvästi paremmin kuivaa ja lämmintä ilmaa. Mukulat ovat myös melko pieniä ja helppo nostaa. Menetän aina muutaman pikkumukulan talven aikana, mutta hukka on suurin piirtein sama myös daalioilla.

Hyvin talvehtineen mukulan oppii tunnistamaan näppituntumalla nopeasti. Kuorin teille yhden hyvin talvehtineen mukulan. Sisäosa on kiinteä, napakka ja vaalean kellertävä. Kuivunut mukula painuu kasaa ja karisee. Ero on hyvin selvä.

Tuoksumiekkalilja tekee myös sivumukuloita. Talvehtinut mukula kannattaa tutkia kunnolla, koska joskus kuorikasan sisältä löytyy hengissä oleva sivumukula, vaikka isompi mukula olisikin jo menetetty. Tänä vuonna en istuttanut näitä ruukkuun vaan kaikki päätyivät perennapenkkiin. Tämä upea kasvi on myös oiva leikko. Nyt vain odottamaan runsasta kukintaa. 

Ihanaa viikonalkua!

Kyllin hyvää

Kun keli antaa parastaan ja kevättyöt etenevät hyvää tahtia olen tyytyväisin. Se ei tarkoita, ettenkö olisi tänä keväänä haravoinut ja kykkinyt räntäsateessa ja raekuuroissa. Koska niin se meillä täällä menee. En jaksa hermostua keleistä, koska olen vihdoin päässyt ulos lempipuuhani pariin.

Väsähdän nopeasti someen, joka tuntuu monikertaistavan sateiden ja kylmän luissa ja ytimissä tuntuvan kurjuuden. En halua lähteä siihen mukaan, koska siitä tulee vain huono olo. Kesti vuosikausia oppia asennoitumaan pieniin ja isoihin pettymyksiin maltillisesti. Onko märehtiminen tuonut ikinä mitään hyvää elämääni? Siihen on tosi vaikea vastata. Ihan nopeasti en keksi yhtään asiaa. 

Mietin monet asiat sitä kautta mikä on kyllin hyvää. Sitä ovat tällä hetkellä ainakin tämän viikonlopun kestävät lämpimät kelit, askeleen siistimpi sisäänkäynti kuin viime kesänä, lähes kokonaan haravoitu piha ja pala rauhaa kiireen keskellä. Tosi hienoja juttuja ovat perheviikonloppu ja kukkaan puhjennut puutarha. Suureen määrään onnea ei oikeasti tarvita suuria asioita, pienetkin riittävät. 

Asennemuutokset ovat tosi vaikeita juttuja. Ei se minullakaan tapahtunut päivässä, kuukaudessa tai vuodessa. Se oli pitkä prosessi, joka vaati melko raadollista itsetutkiskelua, vähemmän kauniiden piirteiden myöntämistä ja luopumista. Koska märehtiminen tuntui niin tutulta. En osaa sanoa missä vaiheessa muutos tarkalleen tapahtui. Sen huomaaminen oli ennen kaikkea huojentavaa, koska positiivinen elämä on niin paljon helpompaa. Se myös tuo lisää positiivisia asioita ja onnistumisia elämään.

Tiedän olevani monissa asioissa utopistinen, suuruudenhullu ja yltiöpositiivinen, kun unelmoin jostain. Teen niin koska se on hauskaa. Mutta isoin juttu on se, että osaan myös luottaa siihen, että maailmani ei romahda, vaikka suunnitelmat muuttuisivat. 

Ja katsokaa nyt tätä eilisen kukkaloistoa! Nopeasti laskien kymmeniä syitä olla iloinen.

Aurinkoista sunnuntaita!