tiistai 9. toukokuuta 2017

Pikkasen paksu

Puutarhabloggajan ja -toimittajan työ on aina ollut ihanan paineetonta verrattuna lukijarunsaampiin blogityyppeihin verrattuna. Kunnes menin telkkariin. Olen saanut useamman huolestuneen ja kiinnostuneen kommentin koskien kameran lihottavaa vaikutusta. Jokainen nainen tuntuu olevan tietoinen siitä, että linssi lihottaa viisi kiloa. Etkö ole huolissasi? Eikö sua haittaa ollenkaan? Aiotko laihduttaa? Ensin ajattelin, että ilmeisesti pitäisi. Mutten sitten oikein ehtinyt, muistanut ja jaksanut. Oli oikeastaan huojentavaa tajuta, että kelpaan itselleni tällaisena.

Olisi melkoista jeesustamista sanoa, etten ikinä olisi huolissani. Lihon joka talvi neljä kiloa. Poikkeuksetta. Ja kesän korvilla se kaikki on sulanut. Olen todennut olevani karhuille sukua tässä asiassa. Olisi upeaa olla viisi kiloa kevyempi ja sujahtaa kokoa pienempiin vaatteisiin. Mutta ei niin upeaa, että jaksaisin vaivautua. Kannan huolta ainoastaan kuluttamastani sokerin määrästä ja sen vaikutuksesta ihoon ja yleiseen hyvinvointiin. Sokeri sopii minulle tosi huonosti, mutta syön sitä siitä huolimatta. 

En tiedä mihin huoli kamerasta perustuu. Olen normaalipainon ylärajoilla ja mielestäni sopusuhtainen neljääkymppiä kolkutteleva varhaiskeski-ikäinen nainen. Ylitänkö jonkun maagisen rajan, jos näytän viisi kiloa paksummalta? Olen nähnyt ohjelman jaksot jo etukäteen ja näytän mielestäni itseltäni. Ihan siltä samalta, jonka aina muutenkin peilistä näen. En näytä täydelliseltä, mutta näytän kyllin hyvältä.  Toivoisin, että me naiset kannustaisimme toisiamme. En usko, että kukaan meistä kaipaa lisää paineita. 


Looooove!

SHARE:

44 kommenttia

  1. Mitäh! Siis ihan oikeesti!?! Jokainen kantaa omat kilonsa (mulla ylimääräistä ainakin 20) ja jokainen näyttää hyvälle just sellaisena kuin on!
    Ole siis oma itsesi❤️ Just näin Kati❤️ Loveee❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naiset ja keskustelu painosta. Ei se niin kovin tavatonta ja pahaa tarkoittavaa ole :)

      Poista
  2. Ei voi olla totta! Sä näytät hyvältä, normaalipainooselta, nuarelta naiselta! Piäntä rajaa, please!

    VastaaPoista
  3. Kyllä sä ekassa jaksossa ainakin näytit ihan todella hyvältä! Katsotaan mitä toinen jakso tuo tullessaan itse kullekin;) Tottahan se on, että valokuvissa tai tvssä ei ehkä itse näytä omalta itseltään. Mutta niin se vaan on, jotkut näyttävät parmmilta ja kuin luonnossa. Mutta näistä ei siis todellakaan kannata stressiä ottaa, oot ihana<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt katsotte tarkalla silmällä joka jakson :D Saa mustakin ihan hirveitä kuvia, tavallisia kuvia ja tosi hyvi kuvia. Kuten meistä kaikista.

      Poista
  4. Voi meitä naisia! Ketkä miehet puhuisivat, huomauttelisivat tai edes huomaisivat toisten kiloista, eikä edes omistaan????
    Ja sitä paitsi, sä oot kaunis ja juuri sopiva, etkä vain kyllin hyvä.
    Sun iloista olemusta on ihana katsella.
    Mutta on se jännä, miten sitä omaan painoonsa aina suhtautuu. Mä olin nuorena hoikka, enkä ollut koskaan silloinkaan tyytyväinen omaan painooni tai vartalooni. Nyt 15 kiloa painavampana, oon ehkä enemmän sinut itseni kanssa, vaikka tiedän, että nyt olisi oikeasti syytä laihduttaa. Enää se ei ole vain helppoa.
    Ja tiedän melkein samanlaisia töitä tekevänä, että talvella sitä lihoo ja kesällä taas laihtuu.
    Armollisuutta me naiset tosiaan tarvitaan toisiamme ja erityisesti itseämme kohtaan. Meitä nuorempi sukupolvi osaa jotenkin paremmin suhtautua ulkonäköönsä ja kantaa kauniisti monenlaiset vartalonsa. Eivätkä häpeillen pukeudu "telttavaatteisiin", niin kuin mun nuoruudessa pukeuduttiin.
    Ja yleensä, kun oppii tuntemaan ihmisiä paremmin, he alkavat näyttämään kauniimmilta ja painotekijöihin tai esim. ihonväriin ei enää kiinnitä mitään huomiota. Alkaa näkemään ihmisen itsensä! <3 Loveee Ihanainen <3 <3 <3
    P.S. Mut kaikesta huolimatta, mäkin odotan kauhulla tulevia jaksoja...mikä olikaan mun eka kysymys sulle... näytinkö mä tosi lihavalta.... Voi, tätä elämän opettelua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin juuri. Eikä sillä tarkoiteta mitään. Eiköhän tässä ole kyse enemmän yleisestä ilmapiiristä ja paineista. Mäkin olen kahden lapsen ja kymmenen kilon jälkeen tyytyväisempi itseeni kuin parikymppisenä.

      Poista
  5. Ihmisten kannattaisi hankkia oma elämä, niin ei jäisi liikaa aikaa muiden arvostelemiseen. Aivan kuin julkisuudessa esiintyvät henkilöt olisivat yleistä riistaa, joiden ulkonäköä ja pukeutumista saa ja voi loputtomiin ruotia. Minusta sinä olet sopusuhtainen ja nätti. Lisäksi ohjelmasi on puutarhaohjelma, eikä missikisa. Anna takkien räksyttää. Kateellisuuttaan sitä tekevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin mäkin ajattelin. Että onneksi tämä on puutarhaohjelma. Ei ole niin paineita. Ja kiitos Between <3

      Poista
  6. Hääähh??? Ikävä kyllä, en hoksannut katsoa ajoissa sitä ensimmäistä (Vai joko on tullut useampikin jakso?), mutta olikohan se eilen, kun näin seuraavan jakson trailerin ja siinä mietin, että voi että mutta onpas Kati kaunis ja nimenomaan hoikka ja mikä mun mielestä parasta, koko sun olemus henkii enrgiaa ja positiivisuutta. Eikähän ne kilot kai siitä kamerasta kumminkaan kylkiin pysyvästi tartu, joten varmaan ihan saman kokoisena lähdet aina sieltä studiolta ulos kuin olit sinne mennessäskin :). En ymmärrä tommosta paineistusta ollenkaan. Ennemminkin kauhistuttaa, kun joku jonkun kanavan naisvakiometeorologeista oli vissiin juurikin tuosta syystä laihduttanut itsensä ihan hirvittävän ohueksi. Että jos siitä vielä poistaa sen "kameran 5 kiloa", niin jääkö enää mitään jäljelle. Hui. Ja ens kerralla (tänäänkö?) koitan olla skarppina, että myös näkisin ohjelman alusta loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään tule taas kasilta. Ja hyvin sanottu... tullessa samankokoinen kuin mennessäkin :D Tuota meteorologihommaa en jotenkin ihmettele tavallaan. Ne on tv:ssä lähes päivittäin ja sää on koko kansan ohjelma, jota katsoo ihan kaikki ja kaikenlaiset ihmiset. En ihmettele, jos saavat palautetta. Ihan karmeaa tosin. Ei sen niin kuuluisi mennä. Ja mieti mikä koulutustausta niilläkin on ennen kuin tuohon työhön päätyvät....

      Poista
  7. Voi hyvää päivää...kaikesta ne ihmiset huolestuu :)

    Minä katsoin kylläkin puutarhaohjelmaa ja vaikka olikin kiva nähdä sut "melkein livenä", en huomannut katsoa muuta kuin iloista ilmettä ja hymyssä suin puuhastelua. Enkä kyllä aio tänäänkään tarkkailla jenkkakahvoja, vaan ihan innolla odotan ideoita ja puutarhatietoutta.

    Ehkä sitä jo näin "aikuisena" (50v) kiinnittää enemmän huomiota muihin seikkoihin. Minä kiinnitän ihmisissä huomiota juurikin iloiseen ilmeeseen ja ääneen sekä yleiseen positiivisuuteen. Se onko liikakiloja tai liikalaihoja ei vaikuta siihen pelaako ihmisten kemiat yhteen ja voiko yhdessä nauraa/itkeä.

    Mukavaa loppuviikkoa sinulle Kati :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä koen samoin. Hyvä ryhti ja iloinen ilme pukee jokaista kokoon katsomatta. Toivottavasti saat vinkkejä :D Ihanaa loppuviikkoa sinullekin Kisu :)

      Poista
  8. Kyllä tämä painon (oman ja varsinkin muiden)kyttääminen on mennyt jo ihan liian pitkälle.Toisinaan tuntuu, ettei ihmisillä tosiaankaan ole tekemistä ja maailman suurin synti on ylipaino.Nykyisin jaksan naureskella asialle,mutta alle 3kymppisenä puheet satutti tosi paljon ja monella moiset höpinät vaikuttaa koko loppuelämään.
    Riinan kommentti nauratti myös,koska Ukko K:n työpaikalla ukot ovat ihan pahimpia toistensa painon kyttääjiä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että juttujen määrä vaihtelee tosi paljon juuri missä porukassa hengaa. Mielenkiintoista ois tietää Ukko K:n työpaikka :D Voi jessus tätä meininkiä :D

      Poista
  9. Minä kiinnitin huomioni ihanan pirteään olemukseesi, näytit siis simiini pirteältä ja kauniilta, mikään muu ei tullut edes mieleeni. Oletpa kummallisia kommentteja saanut, höh. Ai tänään tulee seuraava osa, kiva juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kokenut saavani missään vaiheessa kritiikkiä. Oikeasti. Olin enemmän lukevivani huolta siitä, että ei olisi itsestä kivaa näyttää viisi kiloa paksummalta. Painokeskustelu on mielestäni hyvin arkipäiväistä ollut ihan minun nuoruudestani asti. Ja se puolestaan lisää paineita. Ei hyvä juttu.

      Poista
  10. Ei herranen aika! Jos jollakin on niin ankea elämä, että ensinnäkin kiinnittää tällaiseen huomiota ja toiseksi vielä laittaa siitä viestiä, niin voi morjens. Sä olet Kati upea nainen! Niin pirteä, nauravainen ja kaunis! Jatka samaa rataa, juuri tuollaisena :) Ja hei, kiva, kun tänään tulee uusi jakso!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä tyypeillä on kyllä kaikilla oikein kivan oloinen elämä. Tarkoitus ei ollut parjata ketään. Toivottavasti tästä ei tullut nyt ihan väärä kuva. Halusin vaan viestiä sitä, että oltaisiin itseämme kohtaa hieman lempeämpiä. Tyttären äitinä kannan tästä erityistä huolta.

      Ja tänään tosiaan tulee. Hip hei sille. Siellä on taas yksi bloggaaja tänään. Sisustusbloggaaja tällä kertaa. Mikä ihana koti siellä oli!

      Poista
    2. Ai nämä oli tuttujen kommentteja? Onpa ikävää. Jotenkin ajattelin, että olet saanut somen kautta viestejä.

      Poista
  11. Siis oikeesti. Kun viimeksi katoin sun ohjelmaa, niin ajattelin, että oletpa kaunis nainen ja niin ihanan luonteva ja hymyileväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D ohjelmaa oli ihana tehdä. Mua hymyilyttää katsoa sitä nyt jälkikäteen kun muistan miten kivaa oli. Ihan paras työ!

      Poista
  12. Minun silmissä sinä olet hoikka, kaunis nainen! Ja positiivinen! Kiloja muutama sinne tai tänne, ei ne ole elämän tärkeimpiä asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raflaava otsikko nyt johtaa vähän harhaan. En oikeasti koe olevani paksu. Ja kiloja muutama sinne tai tänne. Ei todellakaan ole mun elämän tärkein asia :D

      Poista
  13. No, voi jestas! Ensimmäinen jakso katsottuna, josta tuli inspiroiva ja hyvä mieli. Olet ihan super iloinen ja energinen minkä kokoisena vaan. Ohjelmassa antamasi vinkit ja suunnitelmat kiinnostavat eivätkä ihmisten ulkonäöt.

    VastaaPoista
  14. Hyvä, että ajatteletkin olevasi kyllin hyvä. Armollisuus on aika ihana asia ja saa meidät näyttämään luontevilta. Katsojana voin kyllä sanoa, että näytit telkkarissa tosi hyvältä👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä koen kanssa, että armollisuus ja elämänkokemus näyttää kellä tahansa hyvältä :)

      Poista
  15. Kylläpä turhia mietit, hyvältä näyttää ruudussa :)
    Mutta se on totta, että jokaiselle se on se oma peili, mistä itsensä katsoo - ja yleensä se katse on kriittinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saako tästä nyt näin väärän käsityksen? Ehkä kirjoitin huonosti. Se pointti nimenomaan oli, että en miettinyt turhia ennen kuin niistä huomautettiin. Asia ei ollut tai ole minulle iso. Minusta se oli vain kirjoittamisen arvoinen asia, koska se kertoo tästä ajasta enemmän kuin minun tai jonkun muun kiloista. Se kertoo siitä, että oli minkä kokoinen hyvänsä ei olisi suotavaa näyttää viisi kiloa paksummalta.

      Poista
  16. Katselin tänään puutarhaohjelmaa ja siinä sivussa ajattelin, että miten iloiselta ja reippaalta sinä siinä television ruudulla näytät.En mittaillut katseellani kiloja tai senttejä, minä katselin puutarhaohjelmaa ja iloitsin siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, koska eihän se ole tarkoituskaan :) Yhtään missään ohjelmassa, mutta silti siihin tosi moni sortuu :)

      Poista
  17. Hehee Ukko K:n työpaikka on metallipaja ja etenkin esimiespuolella painon kyttääminen on jokapäiväistä.Onneksi hänellä on letkeä asenne ja hän heittelee samalla mitalla takaisin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhhaaa.... Ihan parasta, että palasit vielä kertomaan. Mä oon niin utelus :D

      Poista
  18. Luin tämän postauksen jo eilen, ja päätin oikein katsoa tokan jakson ennen kuin kommentoin. Olisin voinut katsomatta kommentoida samalla tavalla: olet telkkarissa ihanan rento, iloinen, helposti lähestyttävä, kaunis, valoisa ja aurinkoinen jne jne. Ja ennen kaikkea aivan sopusuhtaisen näköinen äiti-ihminen :) Tykkään muuten sun tavasta kertoa tehtävistä töistä, puhut ihan kuin kaverille, et suoraan käsikirjoituksesta kirjakielellä.

    Olisipa ihana saada sinut tänne meidän pihalle loihtimaan eloa kesään :) Jos saan ehdottaa postausideaa, olisi kiva kuulla/lukea enemmän ekassa jaksossa nähdyistä terassikasveista. Lisäksi haluaisin vinkkejä pienelle etelän puoleiselle pihalle ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos postausehdotuksesta Tuija. Ne ekan jakson kaikki kasvit olivat Heikkisen Kukkatarhalta Kuopiosta, jossa oli ihan poikkeuksellinen kasvivalikoima. Mullakaan ei ole ikinä ollut noin kattavaa arsenaalia noita kasveja. Ja siitä päästää tuohon sun ehdotukseen. Mä en voi tehdä postauksia noista jaksoista, koska koko materiaalin omistajaa kanava. Toki mulla on omana muistona kuvia kuvauspaikalta, mutta jos alan postausta tehdä niin siinä mennään vähintään harmaalla alueella. Bloggaamisessa menee helposti työ ja harrastus sekaisin. Olen kuitenkin tosi tarkka asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden rajoista ja haluan kunnioittaa niitä.

      Postaus tosta aiheesta olisi ihan unelma. Mä tuskin kuitenkaan raaskin pysyä vain kukattomassa tänä kesänä. Mutta varmasti postaan niistäkin. Kukkalan blogissa on aiheeseen liittyen lukemattomia postauksia :D

      Mä otan ilolla näitä ehdotuksia ja pyyntöjä vastaan. Koska kuvat ovat meiltä niin pystyn poimia aiheita jotkan saan istumaan tänne ja joista saan kuvia täältä. Mutta kyllä mä muistan nämä :D

      Ja mitä tuli tuohon itse tämän postauksen aiheeseen niin en tiedä kirjoitinko jotenkin väärin. En kalastellut kehuja. Tekstin pointti oli se, että ollaan armollisia itsellemme ja toisillemme. Mä ainakin olen. Mä oon tyytyväinen elämääni ja itseeni :D

      Poista
  19. No voihan elämä! Eikö ihmisessä nyt ihan kaikki muu ole tärkeämpää, ja jos television asiantuntijaohjelmasta kyse, niin eikö silloin itse asia, asiantuntemus ja esitystapa ja muut sen sellaiset seikat ole olennaisia. Toistaiseksi olen ehtinyt yhden jakson nähdä ja ohjelma oli tosi kiva ja sujuva. Ritva/Terrafiore
    Itsekin kannattaa olla itselleen suopea, ja kyllin hyvä on erinomainen motto. Postauksen otsikko sopii minuun hyvin nyt, kun tietty ikävaihe tuo kuin varkain lisää painoa ja olen nyt tosiaan pikkasen paksumpi kuin ennen :) Mutta sen sijaan, että huolehtisin siitä liikaa ja keskittyisin asiaan enempää kuin yleisen terveyden kannalta on tarpeen, mietin edessä olevaa ihanaa puutarhakautta, kaikkea kiehtovaa mitä tämä kesä ja elämä ylipäätään voi vielä tarjota, ja kaiken mielenkiintoisen ja sykähdyttävän runsautta, ja ihanhan semmoisesta pakahtuu. Ajankäytön vaikeus taitaa olla ainoa vaikeus. Kävin keväällä puhumassa puutarhamessuilla ja silloin mietin hetken kyllä, että miltähän pallerolta siellä lavalla näytän. Lopuksi päätin, että kasvit ja tarinathan siinä esityksissä olivat pääasia ja vaan unohdin itseni. Sovitaan, että ollaan kaikki just kyllin hyviä :) Ja onnea mainiolle listasijoitukselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tätä tarkoitan. Ulkopuolelta tuleva paine saa pallero-ajatuksen hiipimään mieleen kuin varkain. Juuri sen takia koin sen niin voimaannuttavaksi, kun tajusin, että mut valittiin tämän kokoisena mun juttujen ja esiintymisen takia. Ja mä oon just enkä melkein riittävä tällaisenaan. Ja itseasiassa kelpaan itsellenikin tällaisena. Mä olisin kans valmis sopimaan, että ollaan kaikki kyllin hyviä. Kiitos! Oli ihanaa, että tajusit mitä tekstillä tarkoitan <3

      Poista
  20. Harmillista, että vieläkin naisen osaamisen ja persoonan sijaan huomio kääntyy ulkonäköön. Epäreilua, jos joutuu edes miettimään, onko uskottava ulkonäkönsä perusteella. Mutta onneksi sulla on hyvä ja positiivinen asenne asiaa kohtaan! :)

    VastaaPoista
  21. Mun mielestä tälläisella asialla ei ole mitään tekemistä Piha ja Parveke -ohjelman kanssa eli so what vaikka näyttäisit 200 kg, se ei vähennä ammattitaitoasi millään tavalla. Jestas, että ihmisillä on ihme asioita päälimmäisenä mielessä.

    VastaaPoista
  22. Hyvä teksti, juuri noin! Itsensä hyväksyminen ja hyvän olon kokemus itsensä kanssa näkyy ulospäin rentona olona, aurinkoisena hymynä ja säteilevänä kauneutena. Sillä on merkitystä enemmän kuin sillä on viisi kiloa painavamman näköinen vai ei. Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
  23. Voi, miten joku voi nähdä sinussa 5 ylimääräistä kiloa? Minä olen ihaillut hoikkuuttasi ja pirteää olemustasi, olet kaunis.

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig