perjantai 12. toukokuuta 2017

kitke, kalkitse, lannoita ja kata


Huolellinen kevätrutiini palkitsee koko kesän. Aikaa se ottaa useamman viikon, mutta en ole valmis tinkimään siitä. Kun piha on haravoitu on aika kantaa multapusseja istutusalueiden viereen. Penkki kerrallaan piha siistiytyy kesää vastaanottamaa. 


Hyvinvoivan istutusalueen salaisuus on laadukkaassa ja hoidetussa kasvualustassa. Perennat, pensaat ja puut on meillä istutettu rikattomaan ja paksuun multapetiin. Siitä huolimatta kunnostan kasvualustat joka kevät. Pilkon vain osan kuivista perennoista takaisin kukkapenkkiin. Kukkavanat ja vaikeasti leikattavat varret siivoan surutta pois. Takaisin kiertoon päätyy vain helposti käsissä murenneltava osa kasvista. Jo tällä menetelmällä aikaa saa kulumaan rutkasti. Hoitakoon komposti puisevat varret.


Silpun päälle ripottelen GreenCaren rakeisen puutarhakalkin ja puutarhan kevätlannoitteen. Kalkki pitää huolen pohjan mururakenteesta, optimoi alustan pH-tason ja auttaa kasveja hyödyntämään niille tarjotut ravinteet. Päälle levitän parin sentin multakatteen luonnonlannoitettua puutarhamultaa.


Multakate on perienglantilainen tapa, josta on tuplasti hyötyä. Se siistii istutusalueet nopeasti kauniiksi ja ravitsee maata. Teen multakattauksen välillä myös kesällä, jos pihaan on tulossa vieraita ja haluan puutarhan nopeasti kauniiksi. 


Kevätrutiinin yksi parhaita puolia on se, että syksyllä vauhtiin päässeet rikat tulee kitkettyä huolella. Tässä  vaiheessa ne on vielä helppo kaivaa juurineen. Nuorena kitketyt rikat iso palvelus kesälle. Istutusalueiden hoito pysyy hyppysissä ja epätoivo ei pääse iskemään. 


Jo aamusta paistava aurinko lupaa hyvää puutarhaviikonloppua.

Leppoisaa lauantaita!

SHARE:

19 kommenttia

  1. Kuulostaa ja näyttää jo niin hyvältä :)
    Oikein ihanaa puutarha viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaa viikonloppua, auringonpaiste ja pihahommat. Ihan parasta!

      Poista
  2. Minä en ihan noin tarkkaan siivoa puutarhaa. Toki tosiaan ihan nuo suuremmat puisevat varret vein pois.
    Kitkemisestä en tinki, se tosiaan kannattaa aina tehdä keväällä erityisellä huolella. Varsinkin uudemmat alueet täyttyvät rikoista, vanhempien kanssa pääsee vähän helpommalla. Kelit ovat olleet niin viileitä ettei kasvua ole juurikaan, mutta seuraavan kerran mökilläkin pitää jo kunnolla kitkeä :) Niin ja kaipa kotipihallakin alkaa jotain nousemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen viime vuodet tehnyt tämän tosi huolella jo ihan töiden takia. Kun koko kesä on töitä ja aina tiedä miten voimavarat pihaan riittävät, kantaa kevään suurponnistus tosi pitkälle. Isossa pihassa yksikin välivuosi huoltotöistä olisi melkoinen takapakki. Mieluummin ennnaltaehkäisen kuin korjaan. Pääsen vähemmällä :)

      Poista
    2. Joo, ihan totta.
      Itse olen myös aiemmein tehnyt tarkempaa työtä. Nyt tosiaan laistoin vähän tuossa kuihtuneiden varsien poistossa. Toisaalta kevään kitkemisurakkaa saattaa hankaloittaa ne muhjut jotka jätin :o Seuravalla mökkireissulla näen sitten miten kevätkitkeminen onnistuu :D

      Poista
    3. Mökkipuutarhailu on myös niin oma lajinsa. Tai tietysti riippuu asuuko siellä koko kesän. Tuskin mäkään pystyisin tähän suoritukseen, jos puutarha mökillä olisi. Nytkin jaan hommat monelle päivälle, jolloin teen pikkupätkiä eteenpäin. Vain puutarhan omistaja todella tajuaa mikä työ kukkivassa pihassa on.

      Poista
  3. Tämän innoittamana päätin siivota kukkapenkit normaalia tarkemmin tänä keväänä ja hain samantien Tokmannilta myös lannoitteet. Suomen pelin jälkeen pihahommiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh! Nopeaa toimintaa :D Mä muuten taisin nähdäkin sut viime viikonloppuna pihalla, kun ajelin kirppikselle :D

      Poista
    2. Jep :D Todennäköisesti, meillä oli kasvihuoneen siivous meneillään viime vkl :)

      Poista
  4. Tämän tavan olen oppinut blogeista. Saa helposti kaunista ja samalla tulee käytyä jokainen kukkapenkki ensimmäisen kerran läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogien kautta monet hyvät kikat ja jutut leviävät. Ja sekin kertoo jotain vinkistä, jos se alkaa levitä. Kyllä ne englantilaiset osaa. Ja niin osataan mekin :D

      Poista
  5. Ihaillen luin tätä kirjoitustasi ja niin totta on, että tämä kevättyö tuottaa heti näkyvää tulosta. Täällä kesäkodissa jo viime keväänä jäivät kukkapenkit huonolle hoidolle ja kyllä se nyt ainakin tänä keväänä näkyy ja sekös minua harmittaa. Aika on kuitenkin kortilla ja varsinkin tämä kevät on kasvuun lähdön kannalta niin haastavaa. Tässä on muutama päivä aikaa tehdä jotain ja katsotaan mihin se riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isossa pihassa kaikki vielä kertaantuu. Musta tuntuu, että nippa nappa selviän edes tästä urakasta.

      Poista
  6. Järjestelmällistä työtä niin siitä kasvit tykkää ja rikat saavat kyytiä :). Otin illalla kanttausraudan käyttöön. Ruohotupot nousivat hyvin maasta, mikä ihme kyllä oli vielä mukavan kosteaa, vaikka sadetta ei ole kuulunut. Mitä nyt niitä muutamia lumikuuroja....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanttausrauta täälläkin kaivetaan kohta esiin, kun kaikki on kitketty :) Ihanaa puuhaa!

      Poista
  7. Englantilaiset tosiaankin osaavat puutarhanhoidon. Kukkapenkkien siivous on käynnistynyt, pitääkin kokeilla tuota multakatetta. Aurinkoista äitienpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä mikä vaikutus multakatteella on pihaan. Tykkään siitä, kun jo tulppaanien kukinnan aikaaan piha on siisti ja joka puolelta ei tursua kuolleita kasvien osia :D

      Poista
  8. Nyt kun räpellän ensimmäisen oman puutarhani kimpussa, olen niin onnellinen kaikista niistä puutarhablogeista, joita lukulistalta löytyy! Kitke-kalkitse-lannoita-kata, kitke-kalkitse-lannoita-kata... Se on mun tän viikon mantra! :D Nyt mulla on heti paljon itsevarmempi olo, kiitos Kati!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin kivaa hurahtaa puutarhaan. Ja blogit on ihan mahtavia. Näistä löytyy aina jotain kivoja vinkkejä :) Ehkä paras vinkki aloittelijalle ois se, että opettele käyttämään sitä isoa pistolapiota. Sillä pienellä käsilapiolla saat nyhrätä maailman tappiin asti :D

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig