sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Hyvin talvehtinut tuoksumiekkalilja

Tuoksumiekkaliljan istutus kuuluu jokaiseen kevääseen. Loppukesä ei vain tunnu samalta ilman näitä hyvältä tuoksuvia ja nuokkuvia kaunottaria. Nopeasti lähes metrin korkeat miekkamaiset lehdet kasvattava kasvi on hieno lisä perennapenkkiin jo ennen kukintaakin. Sen komea lehtimuoto tuo kivaa vaihtelua kasviryhmiin. 


Tähän aikaan vuodesta alan rapistella autotallissa kuivaa tuoksumiekkaliljanippuani. Nostan mukulat ylös ensimmäisten pakkasten aikaan ja lykkään nipun sinkkiämpäriin lehtineen kaikkineen. Ämpäri on lämpimässä autotallissa ilman huomiota tai kuivikkeita niillä sijoillaan kevääseen saakka. Tällä menetelmällä olen onnistuneesti talvettanut tuoksumiekkaliljan jo useamman talven. 


Mielestäni kasvi on helpompi talvettaa kuin daalia. Vaikka tuoksumiekkaliljalle suositellaan samanlaista viileää varastoa kuin daaliallekin, sietää tuoksumiekkalilja selvästi paremmin kuivaa ja lämmintä ilmaa. Mukulat ovat myös melko pieniä ja helppo nostaa. Menetän aina muutaman pikkumukulan talven aikana, mutta hukka on suurin piirtein sama myös daalioilla.


Hyvin talvehtineen mukulan oppii tunnistamaan näppituntumalla nopeasti. Kuorin teille yhden hyvin talvehtineen mukulan. Sisäosa on kiinteä, napakka ja vaalean kellertävä. Kuivunut mukula painuu kasaa ja karisee. Ero on hyvin selvä.


Tuoksumiekkalilja tekee myös sivumukuloita. Talvehtinut mukula kannattaa tutkia kunnolla, koska joskus kuorikasan sisältä löytyy hengissä oleva sivumukula, vaikka isompi mukula olisikin jo menetetty. Tänä vuonna en istuttanut näitä ruukkuun vaan kaikki päätyivät perennapenkkiin. Tämä upea kasvi on myös oiva leikko. Nyt vain odottamaan runsasta kukintaa. 


Ihanaa viikonalkua!


SHARE:

9 kommenttia

  1. Tuoksumiekkaliljaa mun tartteekin kokeilla, se on niin upea.
    Kiitos vinkistä! :)
    Ihanaa uutta viikkoa myös sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme ettei sulla tätä jo ole, kun se on ihan sun näköinen: hienot lehdet ja valkoiset kukat.

      Poista
  2. Eilee toin miakkalilijan, kellaris talavehtinehet sipulit ylähä. Mullon tuaksumiakkapussi orottamas istutusta. Pitää kokeella syksyllä niirenki talavetusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä vie tosi vähän tilaa :) Mahtuu sitten daalioita enemmän :D

      Poista
  3. Miekkaliljan kasvatuksen soisi lisääntyvän puutarhassa, niin upea se on kukkiessaan. Minä istutin epämääräisen näköiset mukulat purkkeihin, jotka vein kasvihuoneeseen. Katsotaan miten käy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se sielläkin kasva. Mulla oli tämä ruukussa viime vuonna. Kastelin varmaan liian laiskasti, koska kukkapenkissä tämä oli paljon komeampi.

      Poista
  4. Sinulta saadun vinkin perusteella kokeilin tuoksumiekkaliljaa viime kesänä. Osa oli terassiruukussa ja osa maassa. Kummassakin kukkivat hyvin. Ruukussa olleet talvetin ja laitoin viime viikolla purkkeihin ja purkit kasvariin. Maassa olleet ovat edelleen maassa, mistä ne tuskin nousevat. Talvettamani mukulat tai sipulit, miksi niitä nyt sitten kutsuukaan, ovat kaikki kiinteitä ja hyväkuntoisia. Tykästyin tuoksumiekkaliljan hentoon kauneuteen ja tuoksuun. Kiitos siis kivasta kasvivinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla! Mustakin tämä on niin upea. Mun käsittääkseni tällä on mukulat ei sipulit. Vaikka kyllä ne näyttä ihan sipuleilta niin en tajua miksei niitä voi sanoa sipuleiksi :D

      Poista
  5. Täytyypä yrittää. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig