Vuoden väri on taas julkaistu Väri-instituutti Pantonen toimesta. Pantone sävy 18-3838 ultra violet on tämän vuoden juttu. Minusta on hauskaa arvuutella etukäteen mitä värivelhot ilmoittavat vuoden alusta. Itse veikkasin tummaa sammunutta syvänsinistä. Melko lähelle osuin, mutta violetti yllätti silti.

Itse olen ratsastanut tämän trendin huipulla jo vuosikausia. Violetti on ehdottomasti yksi kantavista väreistä puutarhassani. Siihen perustuu meillä ruukkupuutarha, köynnös- ja perennavalikoima. Koko violetin ja liilan väriskaala on edustettuna hyvin voimakkaasti. Vaaleanpunainen on puutarhassani violetin ehdoton aisapari.

Violetin ja vaaleanpunaisen väriliitto lienee meillä puutarhaihmisillä yksi suosituimmista värimaailmoista. On hupaisaa mummotella menemään vuodesta toiseen samalla meiningillä. Yhtäkkiä sitä huomaa olevansa muodin huipulla tuosta vaan.

Sanomattakin selvää on se, että kasvatan samat tutut jättiverbenat ja kelloköynnökset myös tälle kesälle. Ja seuraavalle ja sitä seuraavalle. Parvekkeen parvekelaatikot tuskin olisivat mitään ilman violetteja petunioitaan. Ensi kesänä tosin on hieman uudistuneempi fiilis ihan vaan tästä äkillisestä muodikkuuden puuskasta. Kyllä nyt tuulet puhaltavat meille puutarha-ihmisille.

Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa. Ihan hetkeen ei tästä kukkaloistosta nautita. Ihmetellään lumimaisemaa vielä ennen tätä. Pukekaa lämmintä päälle. Talvi on vihdoin täällä.
Ihanaa loppuviikkoa!



















