lauantai 16. tammikuuta 2016

MEILTÄ TULEE KIRJA!

 Puutarhakirja on ollut unelmani jo pitkään. En voi uskoa, että pian saan uunituoreen painoksen vihdoin käsiini. Matka ei olisi ollut näin upea, jos en olisi saanut kokea sitä hyvässä seurassa. Kirjaa kirjoittivat kanssani Maria Kesänen Kanelia ja Kardemummaa-blogista ja Lifestyle-konkari Hanna Sumari, joka bloggaa Apu-lehdelle.


Keittiöpuutarha  - siemenestä lautaselle

Siinä meidän kirjan nimi. Eikö kuulosta kivalle? Ja otsikko kertoo kaiken. Olemme koonneet tietoa ja vinkkejä siitä miten ruoka päätyy siemenestä lautaselle saakka. Mietimme kasvattamisen eri muotoja kasvihuoneessa, parvekkeella, lavatarhassa ja terassilla. Koska keittiöpuutarhan voi perustaa minne vain.


Kirjan on kuvannut ja taittanut tehokaksikko Kirsikka Simberg ja Tuukka Koivisto. Oli hauskaa seurata ammattilaisten työtä ja napsia ohessa kuvia.

Kuvat olen kuvannut Marian luona. Hänellä lienee kiistatta Suomen kaunein keittiöpuutarha. Kaikki on viimeisen päälle nättiä, hoidettua ja mietittyä. Kotipuutarha-lehdelle bloggaava Maria on käsittämättömän taitava harrastajapuutarhuri jolla kaikki kasvaa kohisten. Ja tinkimätön kirjoittaja. Sen sain minäkin huomata. En olisi ikinä saanut puristettua itsestäni näin paljon irti ilman tätä hyvää ystävää ja kollegaa!



Hanna Sumari taiteili kirjaan ruokaohjeita ja -vinkkejä. Niissä on otettu huomioon keittiöpuutarhan satoisia kasveja, joita satokauden aikana tulee ämpärikaupalla. Itse olin pulassa vihannesteni kanssa ensimmäisenä kesänä. Ohjeet on tehty helpottamaan suunnitteluvaihetta, kun mietitte puutarhan ruokakasveja - hedelmiä ja marjoja unohtamatta!


 Moni tietää Hannan sisustusohjelmista ja ruokakirjoista. Se mitä moni ei tiedä, on se, että Hannalla on ihan mieletön puutarha. Ei piha, vaan puutarha. Vanhojen tammien lomassa on upeita perennaistutuksia, kauniit sorapolut ja huolella mietitty hedelmätarha. Hieman englantilainen meininki.

Kuva: Maria Kesänen
Olen istutunut lukemattomia kertoja maskeerattavana Hannan keittiössä Suomen kaunein piha-ohjelmaa varten. Ja maistellut Hannan kokkauksia. Muun muassa parasta kaalilaatikkoa, mitä olen ikinä maistanut. Keittiö on viihtyisä ja siitä näkee suoraan puutarhaan. Kahvi on aina hyvää! Halusin kirjaan palan sitä samaa taikaa ja tunnelmaa, mitä itse olen saanut kokea Hannan keittiössä.





Kirja oli hyvä osoitus itselleni siitä miten unelmointi kannattaa! 
Kirjan kustantaa ReadMe. Julkaisuajankohta on kevään korvilla. Pitkään ei tarvitse odottaa! Lupaan kyllä kertoa heti kun kirja ilmestyy. 

Blogiyhteistö on aina ollut minulle tärkeä osa puutarhaharrastusta. Siksi halusin jakaa tämän ensimmäisenä teidän kanssanne! Toivottavasti mahdollisimman moni saa teistä kirjan käsiinsä tavalla tai toisella. 

SHARE:

60 kommenttia

  1. Mahtavaa Kati! Onnea monta kottikärryllistä! <3
    Tästä tuleekin sitten mun tuleva ensimmäinen ikioma puutarhakirja, jonka hankin!
    Vaikka mä olen varmasti monen (kaikkien) puutarhureiden kauhu oman villiintyneen puutarhani kanssa, saan jostain aina toivon kipinän näin kevään korvalla. Kai se on virallisesti jo kevään korva, sentään tammikuun puoliväli ohitettu ? Ainakin korvanlehden nipukka... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Ellis <3 Sä roikutkin mun elämässä joka päivä avaimenperänä. Kyllä mä aina muistan mistä se tuli. Kaikki materia on kivempaa, kun niillä on tarina ja persoona niiden takana. Toivottavasti tykkäät kirjasta! :)

      Poista
  2. Hienoja kesäkuvia ja kiva idea tuo kirja.
    Jään odottelemaan sen ilmestymistä myyntiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole kiva katsoa kesäkuvia lumen sijaan? Ainoa ongelma, että kesänkaipuu ei kun pahenee. Onneksi aika kuluu äkkiä! :)

      Poista
  3. Onnea kovasti kirjaprojektista ja lopputuloksesta! Minusta on aina niin kiva lukea kun unelmat toteutuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan sama täällä! Ja sitä tämä kirja todella on. Ehkä tekemisen meininki olikin siksi melkoinen ja kaikki niin hauskaa :)

      Poista
  4. Onnittelut kirjasta! Menee lukulistan kärkeen, puutarhakirjat kiinnostaa ja keittöpuutarha on hyvä aihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kohteliaisuus hyvän blogin pitäjältä. Kiitos <3

      Poista
  5. Onnittelut hienosta ponnistuksesta! Puutarhakirjoja ei ole liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin. Tykkään kirjoista vielä enemmän kuin lehdistä :)

      Poista
  6. Onnittelut huiman upeasta jutusta, innolla jään odottamaan kirjan ilmestymistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin mekin. Vaikka kuvat ja sisältö on jo tuttu, emme vielä ole nähneet valmista lopputulosta. Voi, tule jo kevät!

      Poista
  7. Vautsi! Upeeta! :)Onnea hirmuisesti! Täytyypä laittaa hankinta listalle! :) Ja voi mitä kuvia! Tule tule kevät jo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole ihanaa katsoa keväsiä kuvia? Ja mä olen niin nöyrän kiitollinen jokaisesta jota kirja kiinnostaa :)

      Poista
  8. Onnea kovasti. Minä ainakin ostan kirjan heti kun mahdollista. Olen eka kertaa sun blogissa ja jään kyllä heti lukijaksi. Olis kiva jos kävisit kylässä Aurinkokujallakin.

    VastaaPoista
  9. Onnea oikein kovasti! Unelmointi kannattaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mies aina sanookin, että ole varovainen mitä toivot, kun niillä on ollut tapana toteutua :)

      Poista
  10. Aivan ihanalta näyttää! Tämä kirja on kyllä pakko hankkia. :)

    VastaaPoista
  11. No jes! Hyvä naiset! Hyvä te! Hyvä teidän joukkue :)

    VastaaPoista
  12. Lämpimät onnittelut! Eilen kävin kierrätyskeskuksessa kirjaostoksilla ja totesin, että tietopuolisesta kirjallisuudesta ei ilmeisesti niin vain luovuta. Puutarhakirjoja en löytänyt ainuttakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pakko myöntää, että en minäkään ole ainoastakaan puutarhakirjasta luopunut. Ja niitä on paljon!

      Poista
  13. Upeaa Kati ja kumppanit, hyötypuutarha kunniaan! Siitä löytyy ravintoa sekä sielulle että ruumiille. Onnittelut saavutuksestasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aihe oli kyllä aivan ihana, vaikka laaja olikin. Onneksi oman ruoan kasvattaminen kiinnostaa nykyään niin monia!

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Hellurei kirjailija. SInähän sen tiedät. Tuntuu kyllä tosi hyvälle :)

      Poista
  15. Tätä kirjaa odotan innolla, kiva päästä jossain vaiheessa kurkkaamaan kansien väliin. Onnittelut isosta työstä ja saavutuksesta!

    Sini K.
    Kasvihormoni-blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siinä oma viehätyksensä, kun tuntee tekijät. Siksi tämä uutinen oli niin kiva jakaa juuri fellow-bloggaajien kanssa :)

      Poista
  16. Hienoa! Heti kun kirja ilmestyy, löytää se tiensä tänne meillekin.
    Odotan innolla kirjaa ja vinkkejä kevään kylvöjä varten!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Anu! Sulla onkin hyötytarha jo hyvällä mallilla :)

      Poista
  17. Aivan huikeeta, onnea! Tuolla kokoonpanolla onkin odotettavissa loistava kirja, sitä odotellessa, terkuin Suska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on erityisen mukava kuulla kollegan suusta :) Kiitos <3

      Poista
  18. Kiitos vierailusta blogiini! Ja olen itsekin puutarhafani mutta en sentään kirjaksi asti. Onnea siitä!! Kasveja ja yrttejä istuttelen ja omia seoksiani niistä teen, mutta taiteet,askartelu vie paljon aikaani. Oli kiva kun kävit ja näin sain itselleni myös uuden seurattavan! Tuo Taidevaihto on minun ja erään toisen taiteenystävän idea ja olemme sitä kehittäneet yhdessä, taitaa olla ainoa laatuaan ja eka :) Ja meitä on siinä jo jokunen mukana,uusia mahtuu aina :) Ja tuo Teemakuun Taidetta jossa postauksessa kävit on tämän yhteistyöystäväni ideoima kokonaan, olen siinä vain avustajana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tervetuloa lukijaksi. Pitää jäädä seurailemaan teidän taidevaihtoa. Loistava idea :D

      Poista
  19. Upea juttu, lämpimät onnittelut! Odotan kirjaa kovasti, josko siihen saisi vielä omistuskirjoituksenkin...näitä hiukan keräilen ja muutamakin jo on puutarhakirjahyllyssä aarteena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on bloggaajatapahtumia ja messuja. Järjestetään se jotenkin :)

      Poista
  20. Kommentoin jo instaan, kuinka iloinen ja innoissani olen kirjasta. Mutta pakko laittaa vielä tänne onnittelut ja ilon kiljahdukset!
    Onnea! <3 olette varmasti toisianne täydentävä, huipputrio. Odotan kirjaa aivan malttamattomana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Riina <3 Ja ihanaa kun tulee kevät. Ihan varmasti taas nähdään jossain :D

      Poista
  21. Mahtionnittelut! Tämän kirjan ostan itselleni kevätlahjaksi varmasti :)

    VastaaPoista
  22. Vau, upeeta!
    Tuo täytyy hankkia heti sen ilmestyttyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän jo päätä kylmää, kun kaikki superpuutarhurit tänne tällaisia kommentoi. Ihan mahtava vastaanotto! :)

      Poista
  23. Täältähän löytyi todella raikas ja ihana blogi! Jään ehdottomasti lukijaksesi =). Ja lämpimät onnittelut kirjasta, upeaa että saa toteuttaa unelmia. Kirja tuntuu hienolta idealta. Pitääkin ostaa kunhan ilmestyy kauppoihin.

    VastaaPoista
  24. Vastaukset
    1. Kiitos :) Mekin ollaan oltu yhtä hymyä nyt, kun isoin ponnistus on takana päin :D

      Poista
  25. Mahtavaa! Yksi syy lisää odottaa kevättä..

    VastaaPoista
  26. Onnea! Tärkeä aihe, tämähän on saatava heti kun ilmestyy!
    Ritva

    VastaaPoista
  27. Onpa hienoa, kun unelmia toteutuu! Onnittelut tuoreelle puutarhakirjailijalle :)

    VastaaPoista
  28. Mahtavaa! Onnea! Tää oli kevään paras uutinen heti itse kevään jälkeen. <3

    VastaaPoista
  29. Kirja on käsissäni ja aivan ihana! Siitä löytyikin monta vastausta just mun pulmiin. Postaus kohta valmis. :) Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Olemme olleet onnesta ymmyrkäisinä siitä millaisen vastaanoton kirja on saanut :)

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig