Havupallo on helppo ja näyttävä havutyö, joka kelpaa myös viemiseksi tai joululahjaksi. Homma on hyvin yksinkertaista, joskin hieman aikaa vievää. Havupallosta voi tehdä siistin ja tasapintaisen tai hieman pörröisemmän version. Molemmat ovat tosi veikeitä!
Leikkaan itse havut valmiiksi tasapitkiksi pätkiksi. Sopiva mitta pätkille on 5-10 cm. Havusta voi hyödyntää muutkin kuin ihan kärjet. Vaikka havu olisi oksan keskeltä katkaistu, ei se paista silmään tiivistä havupinnasta.
Pohjana havupallossa on oasispallo. Muista lisätä kiinnitysnaru ensimmäiseksi. Kieritä narua pallon ympäri ja jätä pitkä häntä. Vaihtoehtoisesti voit ankkuroida rautalangan pallon läpi ja tehdä siitä koukun narua varten. Sitten vain tikutetaan pallo täyteen havunpätkiä. Sopiva etäisyys on noin sentti. Näyttävän pallon saat myös männynhavuista.
Näitä sopii ripustella parveke, terassi ja piha täyteen. Niin hauskoja ne ovat!
Ohjeen löydät Versoilevan sivuilta:
Havupallo
Ohjeen löydät Versoilevan sivuilta:
Havupallo
Leppoisaa sunnuntaita!
Ihanan tasaisia ja siistejä havupalloja! <3
VastaaPoistaTäytyy itsekin tehdä tuollaisista pienistä oksanpätkistä ja saksia vielä lopuksi, niin tulee kauniimpi lopputulos kuin aikaisempina vuosina tekemistäni.
Kiitos vinkeistä!
Mä unohdin mainita, että saksi lopuksi. Oasispallot on sen verran arvokkaita, että haluan tehdä nämä hyvin. Ja yksi noista palloista on 8-vuotiaan tekemä ja saksima, joten hyvin onnistuu kaikilta :)
PoistaNyt, kun ensimmäinen havukranssi on tehty, voisi kokeilla tätä :D Onneksi meillä on kotona kuusiaita, jota on syytä parturoida tänäkin talvena. Mukava sunnuntaita!
VastaaPoistaMilla
Tein niitäkin ja köynnöksen. Mutta niistä myöhemmin :)
PoistaIhania, voisipa pitkästä aikaa itsekin kokeilla.
VastaaPoistaNämä on klassikoita :D
PoistaHavupallot ovat kauniita myös ilman koristeita. Oletkin tehnyt todella tasaisia palloja.
VastaaPoistaMä tykkään ilman koristeita enemmän. Mä leititin narun niin siitä tuli vähän näyttävämpi, mutta hyvin maltillinen.
PoistaKorvaa oasis pohja rutistetulla katiskaverkolla , niin voit kierrättää sen monta vuotta😉
VastaaPoistaNo tämän ohjeen jätin mainitsematta tällä kertaa, kun mulla ei ollut kuvaa sellaisesta. En tänä vuonna tehnyt kuin oasispalloihin. mutta verkko on kyllä hyvä idea!
PoistaKiitos ohjeesta, tämä menee toteutukseen!
VastaaPoistaHelppoa, kivaa ja näyttävää sisääntuloon :)
PoistaHavupallo on kyllä tosi kaunis. Tollaisen voisi kokeilla tehdä itsekkin. Kiitos vinkistä!
VastaaPoistaNämä on ihania vaikka partsille ja tedelle. KOkeile ihmeessä :)
Poistakiitos, tosi kiva vinkki!
VastaaPoistaEi kun tekoon :D
PoistaKivat havupallot!
VastaaPoistaNiin, ja enpä älynnyt käyttää kelloköynnöstä kranssiin. Olisi pitänyt, nyt kiikutin sen suoraan kompostiin. Kyllä tuo kranssijuttu pitää muistaa ensi vuonna jos kyseistä kasvia kasvatan!
No mä sitä pyöritin ja katsoin, että onpa kivaa matskua. SIitä se idea sitten lähti :D
PoistaIhania! Jättävätköhän linnut noi rauhaan paremmin kuin sammalpallon, jonka riisuivat oitis sammaleesta.
VastaaPoistaJättävät. Näitä ei ole nokkinut kukaan. Mulla on myös sammalpalloja ja ne ovat ihan koloja täynnä :/
PoistaHavupallot ovat kauniin yksinkertaisia koristeita. Mutta haastavaa on saada niistä tasaisen pyöreitä.
VastaaPoistaMä leikkasin ison kasan tasapitkää pikkupätkää ja lopuksi vielä vähän tasoitin. Myös tuosta 8-vuotiaan pallosta tuli tasainen samalla tavalla. Kokeile :)
PoistaKauniit havupallot. Itsekkin tykkään tehdä havutöitä. Havupallopuu on suosikkini.
VastaaPoistaMä tykkään näistä monessam muodossa. Myös ruukkuun tehtävät pallot on ihania. Havupallopuu on kyllä superkaunis <3
PoistaKauniit. Kiitos ohjeesta :)
VastaaPoistaTodellakin kivat pallot! Ihanan simppelit.
VastaaPoistaAloin heti miettiä, mihin voisin palloja ripustella. Alkoi tekeminen houkuttaa, kun kuulosti riittävän yksinkertaiselta ohje. Kiitos :)
Kauniita ja hauskoja 🌲
VastaaPoista