torstai 3. elokuuta 2017

vähän mönkään

Kuvista voisi päätellä, että suorakylvöt onnistuivat tavalliseen tapaansa helposti ja huolettomasti. Joku tässä kuitenkin mätti. Valmistelen huolella joka kesä suorakylvöjen kesän mittaisen kaaren, jossa yleensä vain hetken kukkivat pioniunikotkin kukoistavat kuukauden. Näin silloin, kun kaikki menee putkeen. Olen näemmä keväällä kirjoittanut postauksenkin siitä miten kaikki hoituu tuosta vaan. Sen kuin kylvää siemeniä kahden viikon välein. 


Söikö joku siemeni? Kahden kylvökerran jälkeen ihmettelin, kun yhtikäs mitään ei nouse mullasta. Siemenet olivat tuoreita, vettä riittävästi ja alla puolen metrin ravinteikas multapeti. En nähnyt ketään kukkamaallani, mutta vihjeitä vierailijoista oli ollut aiemminkin. Keittiöpuutarhan sorakäytävät olivat maalis-huhtikuussa mullan peitossa. Kuka kumma pöllytti lavatarhaani? Eilen löysin savuna ilmaan kadonneet kukkakaalin taimeni nurmikolta. Kyllä on kerrassaan kumma kesä. 


Unikoista tunnistan, että tässä kukkii kylvökierros nro 4, eli kaikkein viimeinen. Perennat olivat silloin jo hyvässä kasvuvauhdissa ja mietin onko mitään järkeä kylvää enää näin myöhään. Tyhjyyttään ammottavalle kukkapenkille oli kuitenkin tehtävä jotain. Ja onneksi tein. Kesä ilman pioniunikkoja tuntuisi jotenkin vajaalta.


Onko teillä kukkamaan herkut menneet parempiin suihin?

Aurinkoista loppuviikkoa!

SHARE:

8 kommenttia

  1. MInulla on ainakin johonkin hävinneet. Viime vuonna minulla oli paljon isoja liljoja ja nyt kukkii vaan kolme hyvä että edes ne. Muutenkin jotenkin valjua. Minulla vanha koira kaivoi ainakin syksyllä,keväällä sitä mukaa kun istuttelin, ja tämä pentu nyt kaivaa loputkin ja lyttää nuo maanpeittokasvit kun juoksee edestaas. Eipä taida kannattaa istutella nyt mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koira + puutarha on haastava yhdistelmä monesti. Meillä koira on juoksunarussa terassilla tai sorapihalla kesäisin :)

      Poista
  2. Meillä joku on käynyt syömässä pioniunikoiden nuppuja. Säätkin ovat olleet unikoille aika kurjat, esim. kaliforniantuliunikot eivät siedä sateita ollenkaan. Mutta onneksi muutama unikko sentään kukkii, ei kaikki mennyt mönkään :). En minäkään osaa kuvitella kesää ilman unikoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paremmin nämä ovat nyt kestäneet kuin pionit, jotka menivät aika limaisiksi. Onneksi edes hetken kukintaa (+ uudet siemenet ensi kesälle).

      Poista
  3. Meillä ei ole satanut ollenkaan. Pioniunikot ja silkkiunikot kukkivat parhaillaan tosi hienosti.
    Mitään muuta ei ole puutarhastamme syöty, mutta komean maksaruohon varsien päistä oli haukattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu,että kelit ovat olleet hankalimmat vuosiin. Oon tuullut niin paljon, että joka paikka rutikuivana. Ja vettä tulee kerralla aina täysillä liiskaten kasvit.

      Mulla kelpasivat kosmokset pupuille.

      Poista
  4. Mulla on unikot saaneet olla rauhassa, mutta keväällä krookukset katosivat parempiin suihin. Viime syksynä istuttamani *Cream Beautyt' ehtivät kukkia yhden päivän, kun pupu nautiskeli ne illalliseksi. Kolmisen viikkoa sitten huomasin, että myyrä on mellastanut yhden pitkän perennapenkkini ihan mullin mallin. Kaivoin 1,5 metrin alueelta kaikki perennat ylös ja istutin ne uudestaan. Siihen meni lähes viisi tuntia aikaa. Laitoin samalla penkkiin Neudorffin myyräkarkotetta, mutta myyrät kyllä palasivat rikospaikalle vielä senkin jälkeen. Sen jälkeen en ole viitsinyt tehdä penkille mitään. Pyysin tuttua puutarhuria tulemaan tsekkaamaan tilanteen ja mitä asialle voisi tehdä. Harmittaa, kun penkissä on monia mieluisia istuttamiani kasveja, David Austin ruusu, kärhö, pioni, iiriksiä, tähtililjoja, auringonhattuja jne.

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menetys kirpaisee aina, kun tuhot osuvat johonkin supermieluiseen. Mä kestän olankohautuksella kertaluontoiset menetykset, mutta joku jatkuva tuholainen syö kasvien lisäksi sielun :/ Sinne menee silloin parhaillaan vuosien työ hukkaan ja mitään ei oikein saa tilallekaan. Myyrät ovat ihan pahimmasta päästä. Meillä ne katosivat siihen, kun naapuriin tuli kissa.

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig