tiistai 12. kesäkuuta 2018

Missasinko jotain?

Rakastan matkustamista ihan yhtä paljon kuin puutarhaa. Jo lyhyetkin reissut aiheuttavat kuitenkin pienen paniikin poikasen ennen ja jälkeen reissun.  Jos nyt joku kukkii ohi, juuri kun olen poissa. Niin ihana kuin onkin lähteä, on palaaminen aina yhtä mukavaa. Reissussa osaan onneksi relata.


No missasinko oikeasti jotain? En oikeastaan. Kevään ja kesän lähes ainoa lyhytkestoinen saadekuuro kyllä huuhtoi juuri auenneita idänunikoita mennessään. Onneksi nuppuja on tänä vuonna runsaasti. Ilahduttavinta oli nähdä persikanvärinen kurjenmiekka ensimmäistä kertaa kukassa. Ei niin persikka, mutta upea kuitenkin!


Mitä toin mukana Amsterdamin reissulta? Iloisen ja levänneen mielen täynnä kaikenlaisia puutarhahaihatuksia. Laukullinen sipuleita ja juurakoita oli myös mukavaa raahata kotiin. 


Huomasin myös miettiväni, että mitä kaikkea voisin muotoonleikata. Ja mahtuuko minnekään enää mitään uutta, joka kelpaisi saksittavaksi. Näin siinä käy, kun 5 päivää tuijottaa kaikkea ihanaa. Minäkin haluan palan Keski-Eurooppaa pihalleni. 


Kiva olla kotona taas! Mitä teille kuuluu?

Aurinkoista viikkoa!

SHARE:

19 kommenttia

  1. Laukullinen sipuleita ja juurakoita kuulostaa ihan super ihanalta :) Tosin, ei se iloinen ja inspiroitunut mielikään hassummalta kuulosta ;) Ihania kuvia! Mukavaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meni kyllä aika säätämiseksi painorajojen kanssa. Sipulit on yllättävän painavia! Mutta kun siellä oli juuri kaikkia niitä lajikkeita mitä olen kuolannut hollantilaisissa nettikaupoissa. Hinnat olivat vain murto-osan ja sipulit laadukkaita. Ja nyt ne on mun! :D

      Poista
  2. Oli varmasti aivan ihana reissu!
    Mutta samaistun täysin noihin tuntemuksiisi pienestäkin erosta puutarhasta. Viikonloppureissutkin tuntuvat välillä liian pitkiltä. Mutta kyllä se vaihtelu tekee hyvää ja tuo valtavasti uutta inspistä. Jään kuolaten odottelemaan, mitä sipuleita ja juurakoita toit tullessasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toin isot läjät erikoisempia tulppuja kuten 'ice cream'-lajikkeen, jota en ole Suomessa nähnyt. Juurakot olivat pioneja ja suurin osa meni niistä tulijaisiksi. Itselleni ostin jonkun hennon keltaisin pionin.

      Poista
  3. Tiedän että on ollut upea reissu! Pari vuotta sitten kävin Amsterdamissa, kaunis paikka ja yksityispihat lähes kaikki, mitä taideteoksia! Itse palasin juuri Belgiasta ja ihailin siellä mitä upeimpia muotoon leikattuja istutuksia, erilaisia muotoonleikattuja pensasaitoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi meilläkin käytettäisiin niitä rohkeammin ja myös muuten kuin aitoina. Itse saksin meillä ihan kaikki erilaiset angervot palloiksi.

      Poista
  4. Ihania kuvia!! <3 Sitä minäkin suren jo etukäteen, mistä kaikesta jään paitsi kun olemme kesälomareissussa... :D Yleensä pysymme kesällä kotona tai ei ainakaan kovin pitkiä reissuja tehdä. Tänä kesänä tehdään poikkeuksellinen kolmen viikon lomamatka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä lähden poikkeuksellisesti myös kahdeksi viikoksi vielä pois. Liittyy osittain töihin niin tällä kertaa näin. Onneksi pionit kukkii joka kesä :)

      Poista
  5. En ole koskaan käynyt Amsterdamissa, toivon pääseväni vielä joskus. Minulle oli ilmestynyt kukkapenkkiin itsestään mänty, jätin sen kasvamaan ja nyt leikkaan sitä ensi kertaa, tarkoitus on kasvattaa siitä minimänty kukkien kaveriksi. Olen istuttanut pienen metsäkuusen rinnepuutarhaan ja ensi syksynä sitä leikataan ensi kerran, tarkoitus on kasvattaa siitä pallomainen. Aina mahtuu leikattavia puita ja pensaita johonkin nurkkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen myös haaveillut palloksi leikattavasta kuusesta tuohon etupihalle johonkin. Ne on niin kivoja!

      Poista
  6. Niin tunnistettavaa tuo patikointi jonkin kukinnan menettämisestä. Onneksi meillä lämmin toukokuu ensin joudutti ja nyt kylmä kesäkuun alku puolestaan viivytti osaa kukinnoista, joten uskon selviytyvän viikonlopun reissusta Kristiinankaupunkiin ilman isompaa hermoilua ☺.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei tolkun hiventä. Ei meillä niin tiiviisti reissata etteikö malttaisi jättää jonkun kukinnon väliin. Mutta kuitenkin harmittaa, jos joku menee ohi. Mulla ne on useimmiten juuri pionit ja unikot, jotka saattaa mennä kertasateesta ohi.

      Poista
  7. Amsterdamiin haluaisin minäkin. Kuuluu ihan kesää, kiitos kysymästä. Sun kuvat on ihania. Tuon ekan värimaailma on mahtava ja muutkin ovat kuin karkkia sielulle. Tunnistan saman matkailuongelman. Lähden huomenna käymään Tallinnassa. Päiväretken aikana tuskin missaan mitään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään tosta hempeän keltaisen ja liilan yhdistelmästä. Kyllä keltaisellekin on paikkansa pieninä määrinä.

      Poista
  8. Matkakohde, joka on must see -listallani ja check-tiketti siitä kohtaa puuttuu vielä. Kiitos kuvaterveisistä sieltä! Kaunista on omallakin pihallasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä kaupunkikohteita Euroopassa on kiva kerätä. Rooma on ollut ehkä paras. Kööpenhamina kiinnostaisi seuraavaksi :)

      Poista
  9. Saitko yhtään ruukkua tuotua ?;)
    Minä taas haluaisin palan Englantilaista puutarhaa pihalleni..käytävineen ja runsaine kukkapenkkeineen...ja niitä leikattuja puksipuita ja muita pensaita :)
    Tervetuloa kotiin ja mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain :D :D :D Yhden painavan. Että ne painaakin. Hullaannuin sipuleista niin paljon, että ei mahtunut ruukkuja liikaa. Lisäksi mulla oli kyynärsauvat niin sylissäkään ei saanut tuotua.

      Poista
  10. Ihana Amsterdam! Kerran olen saanut kokea sekä kukkatorin että kauempana sijaitsevan Keukenhofin, ja lähtisin uudestaan koska vaan! Kyllä matkailu avartaa puutarhaihmistäkin. Köpistä suosittelen. Ihanalta näyttää puutarhasi kasvit, akileijat ja kurjenmiekat, eksoottiset värisävyt, kauniit!

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig