lauantai 16. kesäkuuta 2018

Suuri kitkemispäivä 18.6

Tiesitkö, että huomenna on vuoden paras kitkemispäivä? Tänään voit huoletta vielä loikoilla riippumatossa, mutta maanantaina ei ole mitään tekosyitä. Voimia kannattaakin ehkä keräillä sillä huomenna kitketään koko piha. Jaa mistä ihmeestä höpötän? Kuukalenterista tietenkin!


Tällä hetkellä menossa on nousevan kuun eli yläkuun aika, kun menemme kohti täysikuuta. Vanha kansa on seurannut kuukalenteria vähän yhdessä ja toisessa. Uskon, että moni teistäkin on tähän törmännyt. Joku siinä vaan on, että toisinaan siemenet itävät paremmin, kun toisinaan ne kuukahtavat alkuunsa. Kuukalenterista löytyy selitys tällekin ilmiölle. Kaikelle on nimittäin aikansa. 18.6 on kesän paras päivä kitkemiselle. Rikat lähtevät helposti juurineen, ja kitkemisen vaikutukset kantavat pitkälle. Epätoivotuista kasveista on helpompi päästä eroon. Merkitsin päivän jo hyvissä ajoin kalenteriin. Jätän työt vähemmälle ja keskityn erityisesti perennapenkkeihin. Minua on jo pitkään kiinnostanut testata miten kuukalenteri vaikuttaa kitkemiseen. Olen tietysti kokeeksi kuokkinut jo pari päivää aiemmin, jotta näen eron. 


Kuukalenteri ottaa kantaa myös moneen muuhun asiaan kuin puutarhaan. Koska rakastan tällaista huuhaata niin luin kalenteria huolella. Huomenna on myös hyvä päivä hoidattaa kuntoon sydän, pallea, valtimot ja selkä, joten varasin myös fysioterapian selkää varten. Mä olen niin tikissä rikkoja vastaan huomenna ettei tosikaan. Haa!


Joten... Kuka on mukana? 

Aurinkoista sunnuntaita!
SHARE:

16 kommenttia

  1. Vesisadetta ennusteissa, jos toteutuu niin luulen että kitkeminen jää väliin ja toisaalta rutikuivasta savimaasta on ihan turha kiskoa mitään irti. Sateen jälkeen on helpompaa. Mutta kyllä minä jollain tavoin uskon kuun kierron vaikuttavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuoksui sade koko kitkemisen ajan, mutta ei ropissut ollenkaan. Nyt on kitketty ja kasteltu piha :)

      Poista
  2. Hyvä muistutus kaikille, itsellä olikin tuo päivä jo merkattuna kalenteriin. Aion kitkeä lopultakin alapihan taaimmaisen penkin koska se on ollut ”listalla” viimeisenä. Kasvimaalla ei ole rikkaruohoja juuri nimeksikään täsmäkastelun ansiosta. Käytävät ja rivinvälit ovat rutikuivia.
    Ukkosta on luvattu lähipäiviksi mutta en välttämättä usko enää sääennusteisiin päivänkään tarkkuudella, koska näyttävät vaihtelevan suuresti riippuen tietolähteestä. Ehkä on vain paras katsoa ikkunasta ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä näin aiheesta jo vuosia sitten messuilla jonkun kirjan. Aihe on pyörinyt takaraivossa, mutta vasta tänä vuonna luin oikeasti aiheesta enemmän. Olen kyllä aina uskonut, että tällä on merkitystä. Sadekin ajoittui juuri oikein.

      Poista
  3. Minulla oli suuri kitkemispäivä tänään, sillä niin rupesi nuo rikkaruohot ärsyttämään;)

    VastaaPoista
  4. Luin myös tästä joskus, pitääpä kokeilla huomenna. Rikkaruohorauta on tosin ollut joka ilta vähän käytössä. Voikukkien nyppimiseen (joita riittää...) tulee outo himo raudan kanssa. :)

    VastaaPoista
  5. Ihan mahtava säkä, että justiin tänään aamulla töihin lähtiessäni mietin, että tänään olis varmaan jo pikkuhiljaa aika kitkeä rikkaruohot, joille en ole tehnyt koko kesänä vielä mitään. Mutta että osuu kuukalenterinkin mukaan oikeaan, niin siitä mulla ei ollut mitään hajua. Kiitti tästä lisätsempistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot selvästi synkassa kuun kanssa ilman kalenterimerkintöjä :D

      Poista
  6. Kitketty on parisen tuntia, ja hyvin tuntuivat rikat irtoavan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittämätöntä ja niin kiitollista hommaa!

      Poista
  7. Ai mokoma kun pitikin olla juuri sellainen päivä joka vietettiin aamusta iltaan töissä. Kerro sitten kuinka kitkemisten kävi, oliko tehokasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tehokasta! Se vaan kävi jotenkin nopeammin, kun yhden juuren kanssa ei tarvinnut taistella. Käytin rikkakautaa, mutta kyllä kaikki kävi helpommin. Osa rikoista nousi ihan vaan vetämällä.

      Poista
  8. Meillä satoi eilen niin, etten kitkenyt yhden yhtä rikkaruohoa. En tosin juurikaan usko kuun vaikutuksiin, vaikka varmasti joihinkin asioihin sekin vaikuttaa. Kitken, kun huvittaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasia, että kitkee. Kokeile kuitenkin huviksesi. Mä laitan tämän tästä lähtien joka vuosi kalenteriin :)

      Poista
  9. Onpa kiva, että sinäkin kerroit tästä päivästä täällä blogissasi. Suuri kitkemispäivä on tosi tehokas kitkemiseen, etenkin aamupäivä. Olen testaillut sitä useamman vuoden ajan, aivan kuten muitakin #kitkemispäiviä. Nyt sain blogiini palautetta siitä, että kitkeminen oli tehokasta myös edellisenä iltana. Se oli mielenkiintoinen havainto, ja sitä täytyykin kokeilla ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi mahtavaa, kun asiasta olisi erikseen tosi selkeät nettisivut. Mä tein testauksia kans ja edellisenä iltana alkoivat voikukat nousta juurineen. Niin kertakaikkisen hämmästyttävää!

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig