keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Oi pionit!

Pionien kukinta-aika on niin monella tapaa yksi parhaista hetkistä kesässä. Näistä uhkeista kaunottarista on vaikea olla pitämättä. Niin ihania kuin ne ovat puutarhassa, ovat ne yhtä kauniita sisällä. Pari kukintoa kerrallaan riittää. 


Kun edelliset kuihtuvat tuon uudet sisälle. Juhannusta oli ihan juhlia suuren ja näyttävän kimpun kanssa. Arjessa ilahduttavat yksittäiset kukinnot pienissä lasimaljakoissa.


Pioni on siitä hyvä kasvi, että se asettuu maljakkoon kauniisti myös hyvin lyhytvartisena. Karuttomasti yksinään pionin kauneus tulee ehkä vielä hieman paremmin esiin. Keittiössä kukat ilahduttavat eniten, koska vietän siellä niin paljon aikaa. Kesälomaa odotellessa on ollut ihana tehdä töitä köökissä, joka on kukkinut läpi käsin.


Pioneista saa enemmän irti, kun hankkii eri aikaan kukkivia lajeja. Tänä vuonna ensimmäiset maatiaiset aukesivat jo kesäkuun alussa. Itoh-pionia olen himoinnut koko kesän, mutta jotenkin sen hankkiminen on jäänyt. Ne jos mitkä ovat upeimpia näistä ihanuuksista. 


Viimeistään huomenna on hyvä aika hakea pioneja sisälle. Viikonlopusta on tulossa ilmeisen sateinen. 

Ihanaa torstaita!


SHARE:

4 kommenttia

  1. Kauniita kuvia ihanista kukkasista <3 kesäterveisin Ronja

    VastaaPoista
  2. Pionit on ehdottomasti uuden pihamme hankintalistalla!
    Ihanaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Pioni on kaunis kukka yksinäänkin.Täällä odotan koska avautuu omat pionit.Tahtoo tuo sade nyt haitata avautumista.

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköistä. Pionit ovat tosiaan ihania. Tänä vuonna meinaa vähän alkaa pionihöyrähdys iskemään. Onneksi mitkään asiat eivät koskaan lähde minulta lapasesta, niin pysyy varmasti maltillisena niiden hankkiminen, jos tämä tästä vielä etenee... Niiiiin varmaan, khih :D Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig