keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Kiehtovat basilikat

Basilikaan tuskin kyllästyy koskaan. Paras mahdollinen yrtti on myös kaunis. Siksi sitä kannattaa kasvattaa purkki tolkulla. Koskaan ei ole tullut liikaa. Päinvastoin! Basilika on yrteistä ensimmäinen, joka todennäköisimmin loppuu.


Halusin maksimoida basilikasadon, joten siirsin koko kasvuston kasvariin. Lämmössä ja kosteudessa taimet ovat venähtäneet ja kasvihuoneen täyttää lämmössä voimistuneet basilikan ja tomaatin tuoksu. Kaksikko on perinteinen yhdistelmä niin keittiössä kuin keittiöpuutarhassa. 


Omassa sadossa parasta on lajikeanti. On mahtavaa kokeilla kaikki mahdolliset basilikat mitä siemenhyllyltä löytyy. Lähikaupasta kun löytyy vain se perusvihreä. Meillä kasvaa pientä ja isompaa lehteä tummanpurppuraisena ja vihreänä. Omat suosikkini ovat tällä hetkellä thaibasilika ja kanelibasilika.


Basilikaan pätee sama kuin muuhunkin omaan maan satoon. Kun satokausi aukeaa, on tuoretta tavaraa aina tarjolla. Yrtit ovat myös siitä hyviä, että ne pitävät saksimisesta. Se jopa kiihdyttää kasvun määrää, koska taimet haarautuvat. 


Eniten basilikaa käytetään meillä tomaattipohjaisiin ruokiin, pestoon ja salaatteihin.

Nam!


SHARE:

8 kommenttia

  1. Tuota kanelibasilikaa on meilläkin kokeilussa, mutta en ole käyttänyt sitä vielä mihinkään. Käytätkö sie sitä ihan samoihin ruokiin kuin muitakin basilikoja? Allekirjoitan kyllä täysin tuon, että basilika on todella kaunis ja niin mahtava yrtti kaikinpuolin! Mukavaa loppuviikkoa Siulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään tuoksutella näitä (siksi kanelibasilika on kiva) ja laitan siksi aina pari lehteä salaattiin. Käytän kaikkia näistä ihan tavallisesti kaikkiin ruokiin vähän sen mukaan mikä kulloinkin on komein kasvusto.

      Poista
  2. Basilika on kuulunut kasvatettaviin jo vuosia. Keittiössä on useampi purkki ja siitä on hyvä napata leivälle, salaattiin ja ruuanlaittoon. Lapsenlapset rakastaa basilikaa ja syövät suoraan purkista "mummun herkkubasilikaa" ja ovat vieneet omat purkit kotiinkin herkuteltaviksi.
    Punaista kokeilin kerran, mutta oli todella hidaskasvuinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Basilika on mielestäni helpompi kasvatettava keittiössä kuin avomaalla. Siinä on sekin hyvä puoli, että on helppo napata pari lähteä aina, kun kasvusto on käden ulottuvilla. Ihanaa, että jälkikasvukin innostuu kasvattamisesta :)

      Poista
  3. These plants compliment each other so well when they are next to each other. I like the different angles that you used to take these photos. Thanks for the share, keep up the posts.
    World of Animals

    VastaaPoista
  4. Siis basilikaa kasvattamaan, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo ja kiitollinen kasvatettava suojaisalla paikalla :)

      Poista
  5. Mä olen huono käyttämään yrttejä, mutta kasvatan niitä silti. Pitäisi kyllä ryhdistäytyä niiden käytön suhteenkin. Basilikoista mulla kasvaa kanelibasilikaa. Tuo tumma on kaunista, sitä voisi joskus kokeilla.

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig