tiistai 18. kesäkuuta 2019

Pikkusyyreni mahtuu minne vain

Jaksan joka kerta olla yhtä innoissani siitä, kun varjoon istutettu rungollinen syreeni aloittaa kukintansa, kun muut pensaat jo lopettelevat. Varjossa pikku puu myös kukkii pidempään. Syreeni on pärjännyt hyvin vierasmökin kupeessa, joka langettaa syreenin ylle ison varjon suurimmaksi osan päivästä.



Pienet rungolliset pensaat näyttävät puilta, mutta ovat kokonsa puolesta täydellisiä lähes minne vain. Nämä ovat siitäkin käteviä, että kun pihan puulimitti on tullut (jo aika päivää sitten) täyteen, voi rungollisia pensaita istuttaa kukkapenkkeihin. Koska puita vaan on niin ihana ostaa. 



Näen tässä kyllä melkoisen ansan vaaran. Hyvin mahdollista, että päädyn miinoittamaan kaikki pihan kukkapenkit erilaisilla vartetuilla pensailla - erityisesti syreeneillä. Hyvästi rytmittelyt ja tilan vaihtelut, kun tasapäistän kaikki istutukset niin, että kukkien yllä kohoilevat pensaat kuin suuret ukkolaukat konsanaan.


Siihen onneksi matkaa vielä. Nyt nautin tästä kukinnasta.
SHARE:

6 kommenttia

  1. Nuo rungolliset syreenit ja yleensäkin rungolliset kukkapuut ovat niin ihania!
    Ihmettelen vain, miksihän en ole istuttanut yhtään meille. Onneksi asia on korjattavissa. ;) Sillä ne mahtuvat tosiaan minne vain.

    VastaaPoista
  2. MEilläkin tuolla pienellä pihalla kasvaa runkosyreeni..:)

    VastaaPoista
  3. Tämmöset on vakaassa harkinassa, ihastusta ollut ilmassa jo pitkään :D

    VastaaPoista
  4. Hankimme kaksi tuollaista rungollista pikkusyreeniä keväällä ja ne ovat jo kukkimisensa kukkineet. Hienosti kukkivat ja tuoksuivat. Harmiksemme naapurin kissa tykkäsi teroittaa kynsiään näiden runkoon ja niinpä jouduimme laittamaan verkot rungon ympärille. Toivottavasti kissa ei saa niitä pois :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat kuvat :) hyvää kesää toivotellen Suvi Kurula

    https://willakurula.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. Tämä kaunotar on minunkin kauppalistalla, vielä mietin sille paikka;)

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig