sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

Isosudenporkkanan kasvatus siemenestä


Kesän kivoin kukka esikasvatuspöydältäni on isosudenporkkana (Ammi majus), joka kukkii puutarhassani ensimmäistä kertaa. Kookkaalla kasvilla on kaunis lehdistö, joka kieltämättä muistuttaa hieman porkkanan lehtiä. Ymmärtääkseni nimi viittaa kuitenkin pokkanan tuoksuun, jota erittyy, kun kasvin murskaa. Kasvi oli helppo kasvattaa siemenestä. Pikkutaimien lehdet olivat niin hentoisia, että annoin niiden kasvaa paikallaan hieman vankemmiksi ennen koulimista. 

ammi-majus-dara-100outdoor

Olen aiemmin kuullut kasvia kutsuttavan sudenporkkanaksi ja piispankukaksi. Nopea googlailu selvitti, että kasvia kutsutaan myös englanniksi Bishop´s Floweriksi. Hauskin nimi jonka löysin oli Gueen Anne's lace. Isoduden porkkana kieltämättä muistuttaa pitsiä. Ilmeisesti kuningatar Anne oli aikoinaan innokas nyplääjä ja tumma sävy kuvasti verta, jota vikapistoista seurasi. Tiedä häntä, mutta nämä kasvitarinat jaksavat viehättää aina. 

ammi-majus-100outdoor

Isosudenporkkanat kasvavat minulla samassa penkissä daalioiden kanssa. Daaliat vasta aloittelevat, mutta ensimmäiset sudenporkkanan kukinnot aukesivat jo heinäkuun alussa. Uskon, että hennonkevyet kukinnot ovat ihana pari daalioiden kanssa. Innostuin kokeilemaan kasvia, koska halusin sitä kimppuihin. Tämä todella on aivan ihana leikkona! 

ammi-majus-100outdoor

Ihanaa viikon alkua!

SHARE:

1 kommentti

  1. Onpa sulla upea ja ihana blogi, onneksi löysin tänne <3

    https://redeliinanrojukoppa.blogspot.com/

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig