torstai 17. joulukuuta 2020

Kranssi on helppo koriste

Kranssi on ihanan jouluinen ja helppo koriste. Siksi palaan näihin joka vuosi. Syksyn ja joulunalusen kranssihommia on vilahdellut enemmän Instagram-tililläni ja stoorissa, mutta ajattelin jakaa inspiraatiota myös tänne. Olen tänä vuonna viehättynyt taas hieman perinteisimpiin kransseihin. Tuuhea, vihreä ja ympyränmuotoinen kranssi lienee se kaikkein suosituin ja yleisin malli. Tein pitkästä aikaa itsekin sellaisen. Yksi syy näihin runsaisiin kransseihin on ollut se, että olen koristellut kransseilla kasvihuoneen seinää. Kaikki hento tuntuu katoavan lasiseiniä vasten. Koko ja runsaus on kasvihuoneen juttu. 

Kransseja on syntynyt niin sisällä kuin kasvihuoneessa. Pakko myöntää, että en nauti sotkun määrästä, jonka kranssit tuovat mukanaan. Onneksi näin lauhalla kelillä on hyvä askarrella myös ulkona - varsinkin kasvihuoneessa. 


Kranssit ovat tästä kuvasta lisääntyneet mukavasti. Ulkona on harva se päivä niin harmaata / vihreää, että kranssiseinä tuo mukavasti eloa kasvariin. Kranssit pysyvät yllättävän pitkään hyvänä, mutta mielestäni parhaiten ne säilyvät juuri ulkona missä ilma on hieman kosteampi ja viileämpi. Kasvihuoneen sisällä ei tuulikaan riepottele. 


❤️ Ihanaa perjantaita ja leppoisaa viikonloppua! Enää muutama päivä jouluun ❤️

SHARE:

2 kommenttia

  1. LOVELY wreath! Love it!
    Warm hug from Titti

    VastaaPoista
  2. Kranssit kyllä tuovat joulua, kaunis on tekemäsi.
    Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig