keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

KIVIKON KEVÄT

Iso osa paahteista sisäänkäyntiämme on muokattu kivikoksi. Paahteista paikkaa kuivattaa auringon  lisäksi isot koivut. En halunnut tapella alueen kanssa vaan valitsin kasvit kasvupaikan mukaan.


Kivikossa kasvaa pääosin erilaisia sedumeita eli maksaruohoja sekä mehitähtiä. Perennat valikoituvat sen mukaan, että ne todella sietävät kuivuutta. Kääpiöpeurankello ja hopeahärkki ovat olleet parhaat kasvit tähän tarkoitukseen.


Olen todennut kivikon myös loistavaksi paikaksi kokeilla luonnonkasveja puutarhassa. Koen, että ne leviävät liikaa perennapenkissä. Kivikossa mäkitervakko ja eteläruusuruoho ovat kuin kotonaan. Myöskään sammalta tai metsälauhaa en kitke pois.


Joka keväinen show on kaivaa tuhannet pienet lehdet pois kivien koloista. En halua, että kivikko runsastuu liikaa. Rikkoja ei tarvitse juuri kitkeä, kun puhdistaa kivikon kunnolla kerran keväässä.


Mehitähdet lisääntyvät hurjasti kivikossa. Punainen mehitähti 'Othello' on suoskkini. 

Kivikko on kasviharrastajan aarreaitta. Suosittelen kokeilemaan!

SHARE:

12 kommenttia

  1. Meidän kalliolla kasvaa luonnostaan mäkitervakko. Hitsi se on kaunis kukkiessaan<3 Kiitos kasvivinkeistä, tuota kääpiöpeurankelloa täytyykin etsiskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se todella on. Peurankello ei on yllättävän paikallaan, eikä ole intounut leviämään. Vähän saisi intoutua :D

      Poista
  2. Kaunista on. Minäkin pidän kovasti kivestä, se on kaunis elementti ja puutarhaan hyvin sopiva. Kääpiöpeurankello kiinnostaa! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivet taitavat olla jokaisen puutarhaihmisen juttu siinä missä kasvitkin.

      Poista
  3. Ihania kuvia! Itsekin pitäisi kivikkopuutarhaa ensi kesänä kuopsuttaa uudelle mallille :)

    VastaaPoista
  4. Niin kaunista ja rauhoittavan näköistä!

    VastaaPoista
  5. Tässä on tavoitetta! Ajattelin itse rakennella jonkinlaista kuivan paikan penkkiä, kivineen, mökin pirin päätyyn. Siellä kasvaa luonnostaan paljon erilaisia maksaruohoja, joten siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Pitääkin käydä kaivelemassa kiviä, onneksi pelloista tuntuu niitä nousevan tasaiseen tahtiin. Tykkään kovasti kivikostasi :)

    VastaaPoista
  6. Tämä on aihe mitä tässä pikkuhiljaa "opiskelen".. Alan laittaa mökin pihaa kuntoon ja se on suurimmaksi osaksi kalliota ja kivikkoa. Noita punaisia mehitähtiä on ainakinihan pakko saada! Kotona on pienikivistä kivikkoaluetta ja niistä lehdet lähtee sujuvasti lehtipuhaltimella. kauhea vaiva ja kihnaaminen toki siinäkin on, mutta se on ainut vaihtoehto havujen ja lehtien poistamiseksi.

    VastaaPoista
  7. Ihana tuo kivikko, tykkään kovasti kivistä. Kiva, kun liityit blogini seuraajaksi.

    VastaaPoista
  8. Kivikko on kaunis! Toivoisin, että meilläkin olisi pihassa kivikkoa, mutta eipä sitä tälläisessä tasaisessa savimaan pihassa ole. Upeita kuvia täällä blogissasi :)

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig