maanantai 10. heinäkuuta 2017

Äidin hauskat ideat

Terveisiä Savon sydämellisimmästä paikasta eli äitini kasvimaalta. Suuri ja kaunis keittiöpuutarha on pullollaan ideoita, joista varmasti moni teistäkin tykkäisi. Laitetaan siis jakoon!


Keittiöpuutarhaa leimaa suuri 30 neliöinen kasvihuone (isäni rakentama). Kaikki muu on tehty samassa mittasuhteessa, jotta kokonaisuus säilyy ehyenä. Täällä on laatikoilla ja mansikkapenkillä kokoa. Laatikoiden lomassa on helppo liikkua, koska tyhjälle tilalle on kerrankin annettu tilaa. Ei kuulkaas kinnaa kottikärry helposti kiinni.


Kaikki on rakennettu mansikkapenkkiä myöten siististi ja huolellisesti. Mansikkamaa on perustettu samaan tapaan kuin mansikkapellot, joita täällä Suonenjoen läheisyydessä piisaa yhdellä sun toisella tontilla. Mansikkamuovi pitää rikat kurissa. Isoin juttu on kuitenkin vanhoista sähkötolpista tehdyt rajaukset mansikkamaan päissä. Niiden ansiosta pikku peltokin näyttää kivalta ja harkitulta.


Laatikot ovat suuria ja ne on kasattu eri tasoihin. Yhdessä ne muodostavat symmetrisen kuvion, joka näky katsottaessa kasvihuonetta kohti. Monet laatikoista ovat kiinni toisissaan, mutta suuren keskikäytävän ansiosta työskentely täällä on helppoa. Laatikot on rakennettu vesivanerista. Pohjana niissä on mullan ja turpeen lisäksi risua, palanutta lantaa ja maatuneita lehtiä sekä kasvijätettä.


Äiti esikasvattaa useat hyöty- ja koristekasvit osin sisällä, mutta pääosin kasvihuoneessa. Siellä riittää tilaa touhuta. Iso kasvihuone toimittaa myös harrastetilan virkaa. Äitini vaikuttaa kasvaristaan hyvin onnelliselta enkä ihmettele. Siellä on kyllä kivaa puuhata.


Äiti on melkoinen haukka bongaamaan ihania vanhoja kuluneita penkkejä, hyllyjä ja tuoleja. Niitä löytyy sisätilojen lisäksi myös kasvarista ja pihalta. Kasvihuoneen lattia on betonilaattaa, jotka on ladottu tiililadonnalla. Tomaattilaatikoiden saaveille varattu tila on rajattu betoniseinämillä, jotka on valettu paikoilleen. Seinämän päälle äiti on upotellut koristekiviä. Korkeutta rajauksella on noin 30 senttiä.


Täällä pinnat vaihtuvat tiheään. Suurin osa sorapoluista on pinnoitettu seulanpääkivillä. Erilaiset rajaukset tekevät alueesta ryhdikkään. Hedelmä- ja marjatarha on katettu punaisella koristekatteella. Samaa sävyä löytyy selän takaa punamultaisesta malissista ja liiteristä. Voimakas väri sopii tänne harvinaisen hyvin!


Me olemme siis Savossa viettämässä lomaa ja juhlimassa synttäreitä. Kirjoittelen tämän viikon kuulumisia maalaistunnelmissa. 

Ihanaa tiistaita!

SHARE:

31 kommenttia

  1. Voi kuinka kaunista ja niin siistiä! Mukavaa reissua ja kivoja synttäreitä!

    Aurinkoisin terveisin Sirpa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo punainen kate ja tuoli on kyllä pistee iin päälle :)

      Poista
  2. Hulppean kokoinen kasvihuone! Ja mikä mansikkamaa, ymmärrän mistä olet perinyt viherpeukalosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana. Ei jää heti pieneksi. On se jännä kun sinne mahtuu istuinryhmää, esikasvatuspaikkoja, hyllyjä, ruukutuspöytiä ja sitten vielä ne tomaatit :D

      Poista
  3. Kaunista ja ihania ideoita. Tuo turkoosi tuoli on niin kaunis. Ihanaa lomaa ja juhlia sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita tuoleja on punaisen katteen päällä kaksi ja ne ovat niin suloisen söpöt!

      Poista
  4. Onpas äidilläsi hienot puitteet! Tulin lukijaksesi. Tuleppa sinäkin minulle, http://takaloroppola.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Nyt tuli ihan vähän ikävä vanhaa pihaa, vaikkei se todellakaan ollut noin upea. Ja tuo vanha tuoli on niin ihana tuolla puutarhassa.

    Saanko esittää ammattilaiselle kysymyksen: jos perustan kasvulavalle kasvimaan tms. ja laitan lavan nurmikolle, täytyykö nurmikko kaivaa pois vai tukahtuuko se kaiken päälle tulevan alle? Vai pitäisikö sinne laittaa joku suodatinkangas, vai estääkö se pieneliöiden liikkumista? Tarkoitus on laittaa rivaripihaan laatikoita, mutta haluaisin sen tehdä kerralla kunnolla :)

    Ihanaa lomailua ihanassa miljöössä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse jättäisin kankaan pois pieneliöiden, lierojen ja maakosteuden vuoksi pois. Olen kaivanut nurtsin pois. Periaatteessa voi tehdä niinkin, että kaiva nurmen pois, kääntää nurmitupsut ylösalaisin (voikukat pois!), päälle iso nippu märkää sanomalehteä ja siihen päälle mullat turpeet. Nurmitupsut maatuvat melko nopsasti ja ainakin siihen mennessä kunnes paperi on maatunut.

      Poista
  6. Vautsi!!! Olet siis saanut oman puutarhuriutesi jo äidinmaidossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä tosi ihana. Must on kivaa, kun tämä on ihan erilainen kuin omani. Tämä sopii kivasti vanhan kaupan miljööseen (muutettu myöhemmin kodiksi).

      Poista
  7. Nautinnollinen puutarha! Hyvää kesää ja ihania hetkiä siellä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha on niin monissa muodoissaan aina ihana, yllätyksellinen ja nautinnollinen.

      Poista
  8. Onpas upeaa, vaan heti heräsi kysymys, että mihin kaikki sato laitetaan? Omalla äidilläni oli valtava perunamaa ja siinä kova homma kesänmittaan. Vasta reippaasti yli 70-vuotiaana antoi periksi, että kyllä ne kahden ihmisen perunat saa kaupastakin 600 metrin päästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhemmat syö ja säilöö (ja sitten syö) ne. Metsästä hakevat lisäksi 100 litraa mustikoita :D Ei tässä heille käsittääkseni liikaa ole. Keittiöpuutarha on vain yksi projekti monen muun joukossa mitä vanhemmat puuhaavat. Hyväkuntoinen 60-vuotias jaksaa yllättävän paljon. Mulla on nuoret vanhemmat :)

      Poista
  9. Ohhoh, aikamoinen keittiöpuutarha. Ja mikä kasvihuone, melkoista luksusta :). Ehkä sinullekin joskus semmoinen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pihaan ei valitettavasti mahdu 30 neliöistä, joten 10 neliöinen riittää vallan mainiosti :D Tuolla kyllä mahtuu ihan erilailla touhuamaan. Ei tule ahdas fiilis.

      Poista
  10. Upea pihakokonaisuus ja tiettyä rohkeutta on tuon punaisen katteen käyttö, sopii kokonaisuuteen varmasti oikein hyvin.
    Molenpien työpanosta vaaditaan jotta tulos on näin hyvä ja huoliteltu ja eihän ikä kuusikummentä ja ylikin ole vielä mitään jos vain on terveyttä ja todellista puutarhainnostusta.
    Ihana paikka 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko paikka on muutenkin tosi ihana. Täysin omassa rauhassa ja järven rannalla. Lapset ovat arvostaneet mahdollisuutta käydä uimassa 3 x päivässä :D

      Poista
  11. Savon reunamilla ollaan mekin, ihanaa lomaa❤️🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinnekin! Täällä on ollut hyvät kelit :D

      Poista
  12. Aivan mahtava!- sanna-

    VastaaPoista
  13. No ohhoh! Ei siis ole omena kauas puusta pudonnut. Mukavaa nähdä näitä vierailupostausksiakin välillä, etenkin noin hienosta puutarhasta. Monta mielenkiintoista ideaa ja ihania tuoleja. Mulla on ongelma vanhojen tuolien ja penkkien kanssa. Haluaisin ne kaikki! Tuo turkoosikin on niin suloinen. Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ihania tuoleja ja pitkiä penkkejä sisällä ja ulkona. Luulen, että sun ongelma vaivaa myös mua ja äitiä :D

      Poista
  14. No WAU!! Ihan huikean kaunista! Ja 30 neliön kasvari... Oma 13 neliötäkin tuntuu isolta, mutta 30 neliötä kaunista kasvatusalaa on aivan mahtava! Kiitos kuvista ja ideoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neliötilan lisäksi kasvarissa on kuutiotilaa järkyttävän paljon, koska harjakorkeus on kuin pienellä talolla. Oma 10 neliöinen on ihan kivan kokoinen, mutta tuo on jo vähän sellainen harrastetila :D

      Poista
  15. Hyvännäköiset kasvulaatikot! Hieman suunnittelen meillekin uusia laatikoita, ja tummaksi käsiteltyinä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat olleet ilmeisen kestävät. Ne ovat tosi tummat, mutta punertava sävy näkyy auringossa hyvin. Se sopii tänne maalaismaisemiin :)

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig