torstai 25. kesäkuuta 2015

MAHTAVA IDEA


Joskus sitä näkee sellaisia innovaatioita, että ihmettelee itsekin miten joku ei tätä aikaisemmin ole tajunnut. Tällainen on suomalainen Huminero. Törmäsin tähän ihan sattumalta. Olin tekemässä pihasuunnitelmaa asiakkaalle, jonka pöydällä oli lahjaksi saatu kasvi + Huminero ruukussa.

Joku muu oli yhtä tympääntynyt kuin minä siitä, kun ruukkusora sekoittuu multaan, ja keksi tällaisen kätevän pussukan jossa sora on. Minua ei niinkään riso asia muuten kuin siinä vaiheessa, kun heitän syksyllä mullat kompostiin ja komposti on täynnä niitä palleroita...


Tätä oli päästävä kokeilemaan itsekin. Kyllä on siistiä ja kätevää. Sinne vaan pussukka istutusastiaan ja kasvi ja mullat perään. Ja tämän voi käyttää ensi kesänä uudelleen. Arvostan kierrätysmahdollisuutta tosi paljon kaikessa.


Tämä kyllä oli niin simppeli käyttää, että käyttöohjeita tuskin tarvitsee. Tyypit olivat kuitenkin väsänneet tällaiset youtube-videonkin jonne päästä  tästä (klik).

Toivon kaikkea hyvää tälle yritykselle ja tyypeille jotka uskovat juttuunsa!

SHARE:

11 kommenttia

  1. Kerrassaan loistava innovaatio. Onkohan noita eri kokoisia pussukoita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmea kokoa löytyy. Se oli myös iloinen yllätys. Varsinkin se iso pussukka oli tosi jees. Ihan siitä syystä, että niistä isoista ruukuista niitä palleroita tulee eniten :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Älä! Toivottavasti saa tuulta alleen, niin että näitä löytyy helpossa ihan markettitasolta.

      Poista
  3. Oho, onpas tosiaan loistava idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin tuli vähän hölmistynyt olo. Idea on niin simppeli, ettei voi tajuta miten tällaista ei ole jo ollut.

      Poista
  4. Okeiii, aika mainio idea tosiaan!! Sitä paitsi tommonen on kyllä aika näppärä varsinkin tämmöiselle tohelolle joka on suht hyvä sotkija joka ikinen kerta kun aukaisee multasäkin tms. :) Hihhh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin ihan samaa :D... Mulla oli taas niin parveke levällään ja sotkussa, kun istutin eilen. Mielessä kävi, että onneksi voi tän mullan kaapia pussiin, kun ei ole sora joukossa. Yksi sotku vähemmän :D :D :D Mä en tajua miten jotkut osaa istuttaa silleen siististi.

      Poista
  5. Mahtava keksintö..pitää testata.Kiitos vihjeestä :D
    /nina

    VastaaPoista
  6. Onpa nerokas! Itse olen tunkenut ruukkusorat aina sukkahousun punttiin.

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig