maanantai 24. elokuuta 2015

KAUNEIN KAKSIKKO

 Kaunohatut ovat kesän näyttävimpiä kukkijoita. Liekö sattumaa, että hyvästelemme kesän niiden kera? Olen miettinyt jo pidempään hyvää kasviparia hatuille. Kellopeippi oli nappivalinta. Ensi vuonna lisään seuraksi vielä sinipiikkiputkia ja vaaleanpunaista kellopeippiä. 




  Sulan lammikoksi, kun katson näitä. Pieni pala onnea omalla pihalla.

SHARE:

20 kommenttia

  1. Keväällä ostin vanhoja kaunopunahatun siemeniä muutamalla kymmenellä sentillä pussin. Kolme alkua olen saanut pidettyä hengissä. Ihan onnistuneesti ne kasvavat nyt kukkapenkissä ja toivon kovasti, että ne talvehtisivat. Tänä vuonna ne eivät taida tehdä kukkia ollenkaan. Ihania kukkia, joten täytyy odotella ensi kesään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aina mennyt enemmän tai vähemmän seuraavaan kesään kaikkien itse kasvattamien perennojen kanssa. Kerran meni kaunopunahattujen kanssa kaksi kesää, että kukkivat. Mutta kyllä ne ajallaan. Yleensä nuo itsekasvatetut talvetivat tosi hyvin.

      Poista
  2. Punahattu on minunkin lemppari tykään punaisesta sekä valkoisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on punainen, valkoinen ja musta. Kaikki kelpaa :D

      Poista
  3. Kellopeippi on todella kaunis, ostin sen taimia tänä vuonna pihaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se leviää tosi hyvin, mutta ei ole mitenkään holtiton. Pitää ottaa selvää onko niitä muitakin kuin vaaleanpunainen tämän lisäksi.

      Poista
  4. Punahattuja on onneksi helppo kylvää siemenistä ja niitä ei ole puutarhassa koskaan liikaa. Perhoskasvinakin aivan loistava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä koin sen vähän haastavaksi. Pitää vissiin kokeilla uudestaan. Se nimittäin oli harrastuksen ekana vuonna. Silloin kyllä kaikki tuntui vähän haastavalle :D

      Poista
  5. Punahattu nousee kauniisti kohti aurinkoa kesän syvetessä alkavaan loppukesään jota myös s.... (en sano sitä vielä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo on ihan erilainen tähän aikaan vuodesta. Se vain lisää tuon kauneutta.

      Poista
  6. Kaunopunahatut ovat jotenkin niin iloisia ja upeita. Ne sopivat niin moderniin kuin maalaisempaankin puutarhaan. Tykkään myös siitä, että ne pysyvät reippaasti pystyssä tuulessakin.
    Ja kellopeippi on yksi lemppareistani, se on kuin koru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppukesän kasvit on usein tosi topakoita: sädepäivänhatut, kellopeipit, kaunohatu, salkoruusut, daaliat. Kauniita ja vahvoja! Ja kellopeippi tosiaan on kuin koru.

      Poista
  7. Mikään ee voita itse kasvatetun kasvin ensikukintaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvinaisen totta ja palkitsevaa. Paitsi kellopeippi on kyllä honkkarista :D Mutta kaunis silti kuin mikä :D

      Poista
  8. Kaunis yhdistelmä! Sattumalta kyhäilin ihan samanlaista omaan pihaani, minun taimeni ovat tosin vasta ihan kukattomia ja pikkuruisia, viikko sitten Honkkarista rohmusin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaaa.... Meillä on sama maku.Oliko vaaleanpunaisia? Niitä olen nähnyt vain Viherpeukaloilla.Pitänee tilata sieltä.

      Poista
    2. Espoon Honkkarissa oli pelkästään vaaleanpunaista kellopeipiä tarjolla. Eli jos ihan tarkkoja ollaan niin minun versiossa on vaaleanpunainen kellopeippi ja valkoinen kaunohattu, juuri toisin päin kuin sinulla :D

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig