lauantai 30. huhtikuuta 2016

Tomaattihommissa

Vappuna on tehty muutakin kuin juhlittu. Kaiken sen munkin ja muiden herkkujen syömisen välissä on ehtinyt vaikka ja mitä. Kuten tukemaan nämä roikaleet. En voi käsittää miten tolkku pysyi matkassa tänä vuonna. Maltilliset kaksi lajiketta (Red alert ja Hundreds&Thousands) sekä 20 koulittua tainta. Loput menivät naapureille. Juuri passeli. Hermo ei ole mennyt kertaakaan. 


Yksi syy lienee se, että nämä ovat pensastomaatteja. Vaikka pituutta kertyy näillekin ja ne on tuettava, on liikkuttelu silti helpompaa. Nämä yksilöt saavat kaikki mennä avomaakasvatukseen. Mökillinen lava varataan tänä vuonna kasvihuonekurkuille.


Ja nyt pihahommiin! Aurinkoista sunnuntaita!
SHARE:

18 kommenttia

  1. Sulla on hyvässä mallissa tomaatintaimet! Minäkin koulin tällä viikolla omani, hyvin itivät. Vähän ovat vielä pienempiä kuin sinun taimesi.
    Kävin äsken aamukahvikupin kera puutarhassa ekan kerran tänä keväänä. Nuo aamuiset kierrokset puutarhassa yökkäri/aamutakki päällä on tähtihetkiä. On ihana käydä tarkastamassa oisko jotain tapahtunut yön aikana. :) Ihan kuin ruoho ois kasvanut eilisestä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä tuoksui tänä aamuna ensimmäistä kertaa kesälle.Ja kuulosti. Jatkuva surina ja sirkutus. Ihanaa!

      Poista
  2. Sulla on jo isot taimet! Mun taimet ovat noitten taimiesi lehtien kokoisia. Ei oikein napanneet nuo kylvöt tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän työhuone on käsittämätön kasvattamo, kun sinne paistaa aurinko niin hyvin. Eka mulla oli siellä pistokkaat ja koulimisen jälkeen tomaatintaimet. Kasvit venähtävät siellä hetkessä.

      Poista
  3. Upeassa kasvussa on sinulla taimet! Minulla on omassa kasvatuksessa vain minitomaattia. Ajattelin turvautua lottopuutarhan taimiin muissa lajikkeissa tilan puutteen vuoksi. Mukavaa puutarhapäivää sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta se on oikein fiksu ratkaisu. Harkitsin sitä itsekin tänä keväänä.

      Poista
  4. Mulla ei vielä mitään koulittavaa. Sen verran annoin päätöksestäni ostaa kaikki taimet valmiina periksi, että kylvin kurkkuja ja kesäkurpitsoja, terkuin Suska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös vähän iisimpi kevät. Ja se on tuntunut tosi mukavalle. Lisäksi olen keskittänyt energiani perennoihin ja keskukkiin tänä vuonna mikä on ollut tosi kivaa pitkästä aikaa.

      Poista
  5. Ei taimia, ei hiusten nyhtämistä tänä keväänä.. basilikan ja muiden yrttien taimetkin meni jostain syystä sudeksi, joten ostan valmiit puskat läheiseltä luomutilalta, kun aika koittaa. Hiukan kyllä aiheuttaa haikeutta nuo sinun tomaatintaimet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä haikaile vaan osta ilolla uudet. Saat rauhassa mällätä lajikekirjon kanssa ja saat taatusti tanakat taimet. Ja parastahan tässä on, että aina tulee uusi kevät.

      Poista
  6. Juuri mietin, uskaltaisinko hetkeksi viedä tomaatintaimia ulkoilemaan kasvimökkiin. Hienot taimet sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en viitsi. Jos jossain kohtaan mokaan, niin se on juuri se, että unohdan taimet. Mä odotan aika pitkään ja teen lyhyen karaisun.

      Poista
  7. Tämä on kyllä ollut loistava pihapäivä!
    Mulla vain 12 tomaatintainta, kylvin kolme siementä/lajike, tooodella maltillista, eikös vain;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todella maltillista. Ja saat jopa neljää lajiketta. Sä hanskasit tän vielä paremmin kuin mä :D

      Poista
  8. Joskus homma pysyy hanskassa ja toisinaan se lähtee ihan käsistä. Tomaattisi näyttävät jo niin komeilta.

    VastaaPoista
  9. Ihanan keväisen vihreitä taimia. Onnea herkkusatoon <3

    VastaaPoista
  10. Hyvinvoivan näköisiä ja isoja! Minulla kaikki taimet on aika pieniä

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig