perjantai 20. toukokuuta 2016

Kaksin kaunihimpi

Olen ennenkin hehkuttanut herttavuorenkilpeä, joka on monen inhokki. Huonosti hoidettuna se onkin melkoinen rumilus. Kun pitkä rivi vuorenkilpiä on kukassa samaan aikaan omenapuiden kanssa, tuntuu siltä kuin koko puutarha kukkisi. Siinä on jotain sykähdyttävää varsinkin illansuussa.


Loistavien kasviparien miettiminen ei ole yksinkertaisin homma. Kukinnan ajoitusta ja niiden lumovoiman tehostumista parina kannattaa kuitenkin miettiä. Vaatimattomampikin kasvi saattaa nousta silloin ihan uuteen arvoon.


Tämä kaksikko ei tosin ole minun aikaansaannostani. Nämä kaksi olivat niitä harvoja kasveja mitä pihaan on istutettu jo ennen minua. Muuten en olisi näistä varmaan ikinä innostunut. Onneksi en repinyt vuorenkilpiä pois heti alkuunsa. Tämä on nimittäin yksi vuoden odotetuimpia kukka-aaltoja nykyään.


Päivästä on tulossa täydellinen. Aurinkoista viikonloppua!

SHARE:

20 kommenttia

  1. Kaunis yhdistelmä. Nyt on upeaa kukka-aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puiden kukinta aika on komein aika vuodesta! :)

      Poista
  2. Minunkin suhtautumiseni vuorenkilpeen on muuttunut. Suurina massoina mahtava katseenvangitsija. Lehtiä käytän kukkasidonnassa, myös leutoina talvina. Monipuolinen kasvi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei toihan onkin aivan loistava vinkki. En ole todellakaan tajunnut, että voisi sidontaankin käyttää.

      Poista
  3. Kauniilta näyttää eli kivan näköinen yhdistelmä. Vuorenkilpi ei tosin kuulu minun suosikkeihini, mutta tässä näyttää hyvältä. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Vihdoin löysin tänne sun blogiin ;) Voi miten kaunista teidän pihalla on! Oli mukava tavata S-puutarhalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se keikka olikin tämän kevään kivoimpia! :) Ja kiitos. Taltutellaan pikkuhiljaa :D

      Poista
  5. Vuorenkilpi on loppujen lopuksi varsin kiva! Itse aiemmin inhosin koko kasvia. Nyt kun sitä pihalla valmiina oli, tykästyin sen vihreisiin lehtiin ja aikaiseen kukintaan :) Häätötuomio kumottu :D

    VastaaPoista
  6. Bergeniä on suotta väheksytty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Tämä pelastaa monta hankalaa paikkaa.

      Poista
  7. Pidän varsinkin siitä tummempi kukkaisesta versiosta. Mun väliaikaispenkissä pikkutalvio ja vuorenkilpi ovat loistossaan tänä keväänä ja eipä sattumalta hassumpi yhdistelmä siinäkään. Tukahduttaakohan peittokurjenpolvi jaloangervot (ovat taimia vasta)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään molemmista. Yllättävät onnistuneet yhdistelmät ilahduttavat aina.

      Mulla on sekä peittokurjenpolvea että jaloangervoja. Molemmat ovat kyllä paikkansa ottavia vahvoja perennoja, jotka leviävät hyvin. Jos kyseessä on ihan pikkutaimi vasta niin pitäisin hieman tilaa auki ja vahtisin kurjenpolvea. Jaloangervot ovat kyllä nopeakasvuisia.

      Poista
  8. Minullakin on mökkipihalla perintönä vähän vuorenkilpiä. En ymmärrä, miten paljon tunteita tämä kasvi herättää, kun lukee Facebookin puutarhapalstaa! Jotkut tuntuvat suorastaan vihaavan sitä. Vuorenkilpeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä todella on melkoinen riidan aihe ja vedenjakaja puutarhamaailmassa. En ole oikein ikinä ymmärtänyt lyttäämisen tarvetta. Ei kaikkien tarvitse tykätä samoista asioista.

      Poista
  9. Lapsuudessa herttavuorenkilpiä kasvoi ehkä joka pihalla ja ajattelin, että omalle pihalle on niitä missään nimessä halua. Kunnes sitten viime vuonna havahduin, että jestas miten kaunis kukka! Ja tänään saatoin taittaa äidin pihalta pari matkaan maljakkoon laitettavaksi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli sama fiilis norjanangervoa kohtaa vuosikaudet. Tänä keväänä istutuin sitä täytepensaaksi reunojen vapaisiin aidanteisiin. Sellaista! :D

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig