sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Kirppislöytö ja onnellinen viikonloppu

Lauantai lähti käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla. Remppahuone numero kahden viimeistely oli käynnissä, kun puhelin soi. Jo tunnin päästä olin kirpputorilla tyttäreni ja  siskoni perheen kanssa. Olen aina pitänyt ex tempore-retkistä, ja kuka nyt lauantain kirppikselle ei sanoisi?


Kirpputorilla minua odotti juuri sellainen rottinkintuoli josta olen haaveillut. Priimakunnossa oleva nojatuoli kotiutui pikkurahalla. Todellinen löytö! Olen samaiselta kirppikseltä ostanut muitakin huonekaluja. Aina sinne tuntuu ilmestyvän kivoja juttuja kunhan maltan odottaa. 


Lennossa tehty sämpylätaikina kohosi kirpputorireissun ajan ja odotti yllätysvieraita kotona. Tilkalla tummaa siirappia makeutetut sämpylät ovat tuoreeltaan ihana vierasvara, joka syntyy nopeasti.


Koti täyttyi parin tunnin ajan serkusten leikeistä, puheensorinasta ja kahvin sekä sämpylän tuoksusta.


Enää parin sudin vetoa listoille niin voin alkaa muuttaa esikoisen tavaroita uuteen huoneeseen. Onneksi on sunnuntai!

SHARE:

26 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. No miten sattuikin! Olen pari rottinkituoli jo passannut, kun tiesin että kyllä tämä sinne tulee, kun sitkeästi odotan :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Näkisitkö myös kasvihuoneessa? :D Ja löytyi sieltä muutakin kivaa :D

      Poista
  3. Voi mikä tuoli! Tuosta tulee lapsuus mieleen, sellainen oli olohuoneessamme. Siinä tuli katsottua aina pikku kakkonen 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä luulen, että tämä on juuri ihan vastaava. Jostain tosi pitkän ajan takaa ja huomaamatta tullut uudelleen muotiin :D

      Poista
  4. Sulla oli kyllä tosi mukava lauantai! Ja onhan siitä iloa vielä pidempäänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolista todella on iloa pitkään. Musta niin on aina, kun sieltä jotain pitkään odotettua ja mieleistä löytää :)

      Poista
  5. Hieno löytö kirpparilta. Ja herkulliset sämpylät!

    VastaaPoista
  6. Ihana löytö ja tuoreet sämpylät ovat aina hyviä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli tosi pitkä tauko kirppiksistä, mutta nyt niillä on taas kiva kiertää :)

      Poista
  7. Wauts - ihana löytö!! Kuulostaa täydelliseltä päivältä!!

    VastaaPoista
  8. Hieno löytö ja vieläpä erityisen hyväkuntoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihmettelin, kun tässä ei tosiaan repsota yhtään mikään kohta (kuten käytetyissä rottinkikalusteissa monesti). Viirin kirppikseltä ;)

      Poista
  9. Oletpas tehnyt hienon löydön,niin siisti että.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyn aina samalla kirppiksellä ja siellä on usein vanhoja hyväkuntoisia huonekaluja ja vielä ihan kohtuuhinnoin.

      Poista
  10. Rottinkituoli on kuin uusi! Hyvä löytö, kaunis perinteinen malli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on varmaan joku 80-luvun ihanuus :D Näin ne vaan tulee taas muotiin. Ja ihmettelin minäkin sitä, että tuoli on kuin uusi.

      Poista
  11. Mulla oli lapsena omassa huoneessa juuri samanlainen tuoli :)

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig