maanantai 12. joulukuuta 2016

Maailman paras joulukakku

Eilen oli syytä juhlaan ja ensimmäisen joulukakun leivontaan. Koska tänä vuonna emme vietä joulua kotona, päätimme esikoisen kanssa yhdessä tuumin, että hänen sukulaissyntymäpäivänsä vietetään jouluteemalla. Kannatti kaivaa kuusi ajoissa esille. Myös tarjottavat olivat perinteisiä jouluherkkuja. Tein ensimmäistä kertaa Kinuskissan ohjeella tämän joulukakun. Se hävisi vieraiden suihin viimeistä murua myöten. Ei turhaan tuo Suomen kuuluisin leivontablogin pitäjä kehunut tätä kakkua lempikakukseen. 


Viettelevä marenki, raikas kermatäyte, mausteinen kanelikinuski ja pirteä puolukka tekevät tästä kakusta aivan ylivertaisen. Tuttu piparin maku tekee siitä erityisen jouluisen. Tällaiset monivaiheiset kakut ovat aina olleet suosikkejani. Kakku ei ole ollenkaan vaikea, ainoastaan hieman työläs. Ja mikä parasta sen voi tehdä jo pari päivää ennen juhlia pakkaseen odottamaan. Kakusta voi helposti tehdä gluteenittoman käyttämällä gluteenittomia pipareita.


Jo ensimmäisen kerran jälkeen voin sanoa, että tästä tuli kestosuosikki!

Aurinkoista viikonalkua!

SHARE:

19 kommenttia

  1. Oih, onpas tosi herkullisen näköinen, ja varmasti myös makuinen! Kakku on myös koristeltu kauniisti. TÄytyypä ottaa ohje muistiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytär leipoi siihen pipareita päälle. Mustakin kakku oli jo ohjeessa hauskan ja ihme kyllä myös jouluisen näköinen. Ja kokeile! Lupaan että rakastut :D

      Poista
  2. Tämä menee ehdottomasti kokeiluun heti ensi viikonloppuna <3 Juhlistamme hieman etuajassa neidin nimipäiviä eli vaidamme ystävien kanssa joulumuistamisia lapsilta salaa kahvittelujen merkeissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä sopii siihen just eikä melkein. Aika moni otti kakkua pari palaa. Eli jos on isompi remmi paikalla niin tee kaksi :D

      Poista
  3. Onpa todella herkullisen näköinen kakku! Tuota on ehdottomasti tehtävä jouluksi. Minulla on monta vuotta ollut joulukakkuna Puolukkainen jouluhalko. Sekin on puolukka-piparkakun makuinen ja raikas. (ohje kotikokki.net)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä etsiä sekin käsiin. Tällaiset raikkaat kakut ovat ihania joulunaikaan, kun kaikki muu tuppaa olemaan aika raskasta :D

      Poista
  4. Onpa kaunis ja näyttävän näköinen kakku! Täytyy laittaa korvan taakse ja sopivan paika tuntua kokeiluun, sillä ainesosat kuulostivat superrrrrrherrrrkullisilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainesosien mukaan mäkin tähän mielistyin. Kinuski on hyvää aina marjojen kanssa. Ja en voi vastustaa marenkia!

      Poista
  5. Tästäpä sitten jouluna tehdään, näyttää herkulliselta��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitikin jo ehdottaa, että tämä tehdään ehdottomasti jälkkäriksi :D

      Poista
  6. Huikee kakku! ja Onnea esikoiselle, terkuin Suska.

    VastaaPoista
  7. Uskon että meilläkin syödään tuollaista kakkua jouluna, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  8. Slurpsis, tämä menee valmistukseen, ehdottomasti!

    VastaaPoista
  9. Voi, ihanan näköinen kakku :P. Pitää kokeilla.

    VastaaPoista
  10. Voi miten hyvältä näyttää!!

    VastaaPoista
  11. Näyttää todella hyvältä, täytyykin kokeilla.

    VastaaPoista
  12. Tämä täytyy ottaa testiin..Kiitos vinkistä! Herkullisen näköinen!

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig