keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Ihanat auringonkukat

Auringonkukka on aina ollut minulle kypsän syyskesän symboli. Suuret itsepoimintapellot ovat mahtavan näköisiä kun joukko keltaisia kavereita kääntää katsettaan auringon suuntaan. Koska niinhän tämä kasvi tekee. Ihan kuin sillä olisi kasvot, jotka yrittävät meidän ihmisten tavoin pyydystää niitä viimeisiä kesäisiä säteitä. 


Auringonkukka on myös huippu leikkona. Se ei kaipaa kaverikseen välttämätä mitään muuta. Rotevan kasvin rinnalla voi tosin olla myös hankala kilpailla huomiosta. Vaikka pidän kaikista lajikkeista, on tämä keltainen perusmalli minusta ihan huippu. Näistä tulee nimittäin aina hyvälle tuulelle. 


Koko puutarha kylpee syysvalossa ja saa puolestani alkaa ränsistyä kohti talvea. En jaksa enää vouhkata nurmen mitasta tai kitkemisestä. Nyt kerään kukkia ja fiilistelen. Kerrankin aikaa vain istua jos huvittaa. Tosin ihan pelkästään tuskin mahdan sitä jaksaa. Haravointi ja keittiöpuutarhan siivous on juuri sopivan leppoisaa puuhaa, jos jotain on välttämättä tehtävä. 


Tänään suuntaan sisätiloihin ja kohti Habitarea. 

Inspiroivaa torstaita teille muillekin!

SHARE:

13 kommenttia

  1. Auringonkukat tuovat iloa ja aurinkoa syyspäiviin. Syksyisessä puutarhassa on omanlaisensa tunnelma, jotenkin niin hyväksyvä ja lempeä, ei tarvitse niin kovasti jotenkin yrittää.
    Ihanaa Habitare-päivää! <3 Itse ainakin inspiroidun eilen valtavasti siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Kaiken saa päästää rauhassa ränsistymään :D

      Poista
  2. Oot itse ihanampi kuin auringonkukat!! Ihana mekko!!! Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna <3 Mekko on Boomerangin pellavamekko. Mun ikisuosikki sileänä ja ryppyisenä :D

      Poista
  3. The sunflowers are looking very good with you :)! Very charming pictures!
    Happy gardening days and all my best from Austria
    Elisabeth

    VastaaPoista
  4. Ihania auringonkukkia. Antoisaa Habitare-päivää ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yksi päivä riitti vallan mainiosti.

      Poista
  5. Ihania ovat! Ja linnutkin tykkäävät, jahka keskusta on pelkkää siementä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin on. Mulla kasvaa sellaista pienempikukkaista kermanväristäkin. Nämä on syötävän suloisia :)

      Poista
  6. Lovely captures. Both you ande the sunflower are shining and smiling.

    Jannicke

    VastaaPoista
  7. Ihanat auringonkukat<3.Meillä vasta nupulla, kun kaikki kukki myöhään tänä kesänä.Tänään poimin maljakkoon kultapalloja:)

    VastaaPoista
  8. Some lovely pictures...great!
    Love from Titti

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig