maanantai 2. lokakuuta 2017

Jättiverbenat

Meillä on koko syksy ihailtu jättiverbenoiden pitkää riviä. Niiden kauneus tuntuu vain korostuvan moninkertaisesti, kun ruska voimistuu. Vieressä kasvava villiviini on ollut jättiverbenalle huikea pari. Olen asettanut jättiverbenoiden rivistön päätalon ja vierasmökin väliin, jotta kukkia saa ihailla mahdollisimman paljon. Meillä on tähän suora näkymä olohuoneesta. Matkalla mökkiin pitää aina pysähtyä näitä hujoppeja tervehtimään.


Jättiverbenat ovat ostotaimina melko tyyriitä, joten päädyin kasvattamaan kukat itse määrän takia. Kerroin siementen kylmäkäsittelystä jo aiemmin keväällä. Voit lukea postauksen tästä linkistä. Pitkästä esikasvatuksesta huolimatta jättiverbena on kasvattamisen arvoinen. Tämä on kiistatta kaunein kesäkukka jonka tiedän. 


Kasvi kukkii pakkasten tuloon asti ja myös talvetus pitäisi olla mahdollinen. Viime vuoden talvetuskokeilu kyykkäsi huhtikuun paikkeilla. Taimet olivat elinvoimaisia ja työnsivät vihreää talvetuslaatikossaan. Kevät sai ne hyvään kasvuvauhtiin, mutta jotain kummaa tapahtui. Ne vain lörähtivät pystyyn. Samaa on tapahtunut pelargoneille joskus. Hieman kyllä houkuttaisi  kokeilla paria taimea tänäkin talvena.

Pieni kannustuksen ja varoituksen sana on paikallaan tämän kasvin kohdalla, jos mielit esikasvattaa sen itse. Taimet ovat niin surkean pieniä alkuun, että toivo on todella koetuksella. Parimillisiä lilliputteja ihmetellessä on vaikea uskoa lopputulokseen.


Oma arvaukseni on, että jättiverbena yleistyy huimaa vauhtia latva-artisokan tavoin meidän puutarhaan hurahtaneiden parissa.

Aurinkoista tiistaita!
SHARE:

15 kommenttia

  1. Eli onko tämä monivuotinen? Kaunis on. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksivuotinen kesäkukka jonka voi talvettaa juurakkona sisätiloissa jolloin se tietysti on monivuotinen.

      Poista
  2. Mullaki jättiverbeena pomppas, pakkokasvattaa listalle, kelloköynnöksen rinnalle. Täälä tuuloo ja sataa melekee vaakasuarahan, muttei ne palio huaju ei heilu. Sillonki torelline kehityskaari, rääpälehestä - komistukseksi :) Talavetusta kellaris meinaan kans kokeella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ei oo mullakaan edes myrskyssä heilahtaneet. Tosi hyviä!

      Poista
  3. Kauniita ovat. - Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
  4. Just ihanan luonnonkukkamaisia! Mutta ei mahtais mulla usko riittää lilliputtien kasvatukseen jättiläisiksi, joten hatunnosto sun kärsivällisyydelle :).

    PS. Saisko kysyä viisaammalta vinkkiä, miten saisin laventelin säilymään elossa talven yli? Tai siis lähinnä niin, että näyttäisi taas keväällä elävältä :).
    Kiitos, jos viitsit vastata ja leppoisaa lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai vastaan kaikkeen mitä osaan. Ei vaan ole hajuakaan laventelista, kun en ole kokeillut. Mutta jos kokeilisin niin talvettaisin juurakkona jättiverbenan tavoin tai ihan vaan omassa ruukussaan pelargonin tavoin. Eli valoisa ja viileä paikka 10-15 astetta. Hyvin niukka kastelu harvakseltaan. Vaikeintahan tuossa lienee se sopivan paikan löytäminen. Meillä pidetään vierasmökki noissa asteissa.

      Poista
    2. Kiitos tästä. Se paikka tosiaan on haastava. Viileää löytyy kellarista, mutta valoa ei. Ja siellä, missä on valoa (jos nykypäivänä on ylipäätään missään :D), on liian lämmintä. Mutta yritän kuitenkin.

      Poista
    3. Itse olen talvehdittanut laventelit jo monena vuonna ihan kaivamalla juurakon kasvimmahan talveksi. Keväällä taas siirrän punasaviruukkuun ja joka kesä on hienosti kukkinut. Sisätalvetustilat täyttyvät pelargoneista, niin on pitänyt kokeilla vaihtoehtoisia tapoja.

      - Elma -

      Poista
  5. Viime syksynä otin yhden jättiverbenan juurakon ylös ja istutin sen ruukkuun ja vein pimeään kellariin. Keväällä se ihme kyllä lähti kasvuun ja nyt kukkii tuossa kissatarhan aidan vierellä.Se on kukkinut jo heinäkuusta lähtien ja olisi varmasti rehevämpi jos se kasvaisi isommassa ruukussa.
    Kylvin talvella myös jättiverbenan siemeniä ja pitkän odottelun jälkeen luulin, että ne eivät itäneet ja viskasin kylvöastian mullat multa-astiaan. Sitten erään istuttamani kukan juurelle tuli pieniä taimia ja olivat jättivergenan taimia. Keräsin taimet taas yhteen ruukkuun ja ne ovat kasvaneet isoiksi, vein ruukun maalle navetan suojiin ja nyt kun taas sinne menen on tarkoitus siirtää ruukku kellariin samoin kuin tuo nyt kissatarhassa olevan verbenaruukun.
    Yritän talvettaa molemmat ruukut, jos vain onnistun!
    Siis pitkän sekavan sepustukseni jälkeen kannustan sinua kokeilemaan tänäkin talvena jättiverbenan talvetusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kokeiluun taas. Olen kyllä tietoinen, että on talvetettavissa, jos vaan kellari löytyy.

      Poista
  6. Wau taas sun kuvia! Mullakin on muutama jättiverbena ja ne vat kyllä ihastuttavia. Jotenkin säälittää, kun syksy painaa päälle.

    VastaaPoista
  7. Todella millitaimia sai kasvattaa ja usko oli mennä, mutta niin vain ovat nuo ihanuudet nyt kukassa, kiitos sinun taannoisten ohjeitten! Ensi vuonna kasvatan niitä enemmän ja tieysti kokeilen tuota talvetusta!

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig