maanantai 14. toukokuuta 2018

Huh hellettä!

Ilon sekainen hämmennys on ollut päällimmäinen tunnelma toukokuussa. Tuskin olen ainoa ajatusteni kanssa. Tuntuu, että kunnon kesää on kaipailtu niin paljon pidempään kuin vain kulunut talvi. Tuntuu, että vuosi sitten kesä ei edes saapunut. Kuukaudet vain lipuivat ohi ja lämpö jäi saapumatta. 


Aurinko on hellinyt myös pihaa. Puuhasin ulkona koko viikonlopun, ja voin vannoa, että kasvit taisivat kasvaa humisten kokoa vieressäni. Joka puolella aukeni kukkia ja perennapenkit täyttyivät vihreästä. Jopa tulppaaneja on puhjennut kukkaan koko pihan täydeltä. Miten tässä näin kävi?


Piha pitää kiertää monta kertaa päivässä. Aamuvarhaisella tuoksu on paras. Yön jäljiltä ilma on raikas ja lämpö voimistaa tuoksuja. Keskellä päivää on ihmeteltävä kuumuutta ja pyörittävä onnesta soikeana pitkin tiluksia. Mitään en saa aikaiseksi, kun on niin kuuma. Laahustelen ympäriinsä ja kuvittelen olevani kovinkin tehokas. Illalla valo on kauneimmillaan. Värit ovat vahvoja, valo hohkaa terälehtien läpi ja yhä tarkenee t-paidassa ja shortseissa. Paras kevät ikinä!


Viime tippaan jäänyt kevätponnistus alkaa olla loppusuoralla. Penkit on nyt siivottu, kantattu ja katettu. Parveke hohtaa puhtaana. Voin hyvillä mielin siirtyä ruukkupuutarhan varusteluun. Ensimmäiset kesäkukat on jo hankittu. 


Tästä se lähtee. Kesä 2018.
Helteistä ja ihanaa tiistaita!

SHARE:

17 kommenttia

  1. Kyllä on ollut aivan uskomattomat kelit! Kesä tuli yhdessä humauksessa ja näkymät puutarhassa voivat vaihtua yhdessä päivässä. Tämä on ihan paras aika vuodesta:) Ihanaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen puhkesi illasta vielä kaikki kirsikat ja kriikunat kukkaan. Kyllä tosiaan voi ilme muuttua päivässä. Koko piha ihan valkoista hattaraa :)

      Poista
  2. Kyllähän tämä on ollut ihan mielettömän ihanaa aikaa. Toivon jatkuvan vielä pitkään. Joku yö voi sitten pikkasen ripauttaa vettä:) Muutama huono talvi ja viimekesän jokapäiväiset sateet ovat tehneet selvää mun parista kukkapenkistä ja niihin vielä kun saa uudet mullat ja kasvit, niin sitten rupeaa olemaan jo voiton puolella. Tämä on kyllä ihmisen parasta aikaa:) Ihanaa viikkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko kesä on pelkkää paistetta. Aion vankasti uskoa niin :) Ainoa ongelmani tulee olemaan riittävä kastelu :D

      Poista
  3. Kuulostaa niin tutulta tuo haahuilu, khih. Mutta nautitaan nyt kunnolla ❤ Aurinkoa päiviisi ❤ Oletko muuten tulossa puutarha bloggareiden tapahtumaan Marketan puistoon? Itse olen menossa ekaa kertaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En saanut kutsua sinne :D Mutta pitäkää te muut ihmeessä hauskaa siellä :)

      Poista
    2. Mitä ihmettä! Ompa outoa :( Luulin, että kaikki puutarhabloggaajat on kutsuttu...

      Poista
    3. Näitä sattuu. Ja blogeja on pilvin pimein. Marketanpuisto on kiva muutenkin ja keli on varmasti upea. Noissa tapahtumissa on hauskaa tutustua muihin bloggaajiin :)

      Poista
  4. Jes! Tästä se lähtee. On kyllä mielettömän hienoa.
    Ihania kuvia postauksessasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Pirjo. Piha on muuttunut viikossa häkellyttävän paljon!

      Poista
  5. On kyllä sellainen kevät etten muista koskaan olleen. :) Nautitaan siis nyt! Ihanaa kukkailotulitusta saa nyt kerrakseen, ja kasvit venyy pituutta kun vähänkin selkänsä kääntää.

    VastaaPoista
  6. Tämä on kyllä ihan paras kevät! Nyt jo tarkenee iltaisin hiippailla yöpaidassa.
    Aurinkoisia päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpö tuntuu niiiiin hyvältä. Ja pihalta ei malttaisi pysyä pois. Työt vähän haittaa harrastusta :D

      Poista
  7. Kyllä näin on, miten ihmeessä kevät voikin olla näin suloinen.
    Minun pieni rivaripuutarha on kerrassaan riemastunut kasvun ihmeestä ja kesäkodin pihan näen tässä ihan pian. Yritän olla optimistinen eli eihän vain tule takapakkia!
    Kaunista kukintaa riittää pihasi täydeltä! 😊

    VastaaPoista
  8. Lucky you! Ihana on puutarha ja hommat hyvällä mallilla. Meillä ei yksinkertaisesti ole ehditty. Töissä on käytävä ja kuumuus kyllä verottaa voimavaroja. Minä ainakaan en ole kolmea tuntia pidempään jaksanut siivota tuolla helteessä. Onhan kesä toki tervetullut ja ihana!

    VastaaPoista
  9. Voi vitsit, siivottu puutarha, minulla on puuhat täysin kesken :D Puuttuu katteet kuin kanttauksetkin. Pikkuhiljaa tekee niin eiköhän valmistu.

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig