keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Keitä oma yskänlääke

Helppo yskänlääke on pikemminkin juoma, joka syntyy ruokakaupan aineksilla. Resepti on omani. Kovassa flunssassa juoma on vähentänyt hieman flunssan oireita. Isoin teho sillä on kuitenkin liman irrottamiseen ja siihen, että henki kulkee paremmin.


Juomassa on timjamia, inkivääriä ja sitruunaa. Kun juoma on kupissa lisään siihen hunajaa. Keitän kerralla reilumman määrän ja juon koko pannullisen. Juoma on selvästi tehokkaampi mitä vahvempi se on. Anna juoman hautua ennen kuin siivilöit sen. 

OHJE:
1 litra vettä
3 ruokalusikallista timjamia
noin 5–7 senttiä tuoretta inkivääriä kuorittuna ja paloiteltuna
puolikas sitruunan mehu

Keitä, hauduta ja siivilöi.

Äitini vinkkasi timjamista. Nopea googlaus kertoi, että timjamisiirappia käytettiin 1900-luvun alkupuolella yskänlääkkeenä. Se laajentaa kehkoputkia, desinfioi ja ennen kaikkea irrottaa limaa. Yrtti myös lisää vastustuskykyä ja lieventää flunssan oireita. Inkivääri on siitä erikoinen, että se vähentää nivelkipuja (ja on tehokas myös vatsakipuihin). Syön inkivääriä aikalailla aina ja kaikkeen. Tuoreena se on tehokkainta. Sitruuna tappaa tunnetusti pöpöjä ja boostaa immuunijärjestelmää. 


Omat timjamivarastot on jo tyhjennetty. Varaan jatkossa yrtille isomman alan keittiöpuutarhassa.

Ihanaa loppuviikkoa!
SHARE:

6 kommenttia

  1. Tätä pitää kokeilla! Alkavan flunssan kourissa täällä makaillaan, edellisestä kerrasta on niin kauan, etten muistanutkaan miten ikävää tämä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Käsittimättömän pitkään olinkin terve. Nyt tulee senkin edestä sairasteltua. Paranemisia!

      Poista
  2. Timjami on vallan erinomainen yrtti niin ruuanlaitossa kuin flunssan hoidossakin! Erinomainen ohje, varmasi helpottaa oloa! Mulla on yksi kasvulaatikko melkein pyhitetty timjamille ja kuivaan sen oksina. Liharuokaa laittaessa laitan pataan aina kimpun kuivia oksia, ne on tosi helppo sieltä sitten poistaa! Inkivääri on valkosipulin kanssa melkoisia tehopakkauksia!

    Toivottavasti olosi pian helpottuisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko lisätä timjamin määrää keittiöpuutarhassa. Pataruokiin olen itsekin käyttänyt timjamia. Valkosipuli on tosiaan tehokas kuin mikä. Minä satun olemaan sille allerginen niin siksi ei löydy tästä reseptistä :)

      Poista
  3. Hei! Tällaista kaivattiinkin flunssan kouriin, menee heti huomenna testiin. Kiitos :)

    yst. Pinja // www.pinaycoco.fi

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä, pitääkin kokeilla tätä, jos flunssa iskee. Itse keitin viime kesänä ekaa kertaa kuusenkerkistä siirappia yskänlääkkeeksi ja se on tuntunut tehokkaalta ja helpottanut yskimistä nopeasti. Luonnontuotteet❤️

    Aurinkoista viikonloppua☀️

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig