lauantai 23. maaliskuuta 2019

Ihana laiska viikonloppu

Blogi on päivittynyt hieman harvempaan tahtiin. Aiemmin parin päivän välein ilmestyvä postaus oli itsestäänselvyys, oli kiire mikä hyvänsä. Nyt olen antanut itselleni hieman löysää. Joskus on kiva pitää ihan vain vapaapäivä. Kun kanavia on monta, on aikaa pakko jakaa. Tällä hetkellä olen erityisen innostunut Puhetta puutarhasta-podcastin tekemisestä.


Kevät on vuoden kiireisintä aikaa. Kun työlista kasvaa kasvamistaan, ja vapaa viikonloppu tuntuu pieneltä lomalta, voi kivakin työntäyteinen kausi tuntua joskus pitkältä. Silloin odotan kesäkuuta ja sitä, että voi maleksia paljain jaloin pihalla. 


Synnynnäinen geenivirheen aiheuttama sairaus saa saa minut usein väsyneeksi. Silloin priorisoin vain työt ja perheen. Viihdyn kotona ja itselle istutetut kukat riittävät saamaan minut hyvälle tuulelle. En kaipaa siihen mitään isompaa meininkiä. Onneksi minulla ei ole kovin korkea tarve sosiaalisuuteen. Tänä viikonloppuna olin iloinen uusista narsisseista. Myös viherkasvit saivat uudet mullat, vaikka mietinkin tovin jaksanko. Aikaa perheen kanssa, kävelylenkki ja käsitöitä. Siinähän sitä yhdelle viikonlopulle. 


Toivottavasti teilläkin on ollut hyvä viikonloppu. Nyt mennään kevättä kohti vauhdilla.

Ihanaa sunnuntaita!
SHARE:

1 kommentti

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig