tiistai 19. maaliskuuta 2019

Pihan täydeltä perennoja

En ole missään vaiheessa unelmoinut helppohoitoisesta puutarhasta. Toive, johon itse törmäsin jokaisen pihan kohdalla, jonka suunnittelin. Itse toivoin pihan täydeltä kukkia, lomittain liukuvia kukinta- aikoja ja nuppuja aikaisesta keväästä pitkälle syksyyn. Joskus mietin onko se kaiken työn arvoista, mutta kyllä se on. Erityisesti touko-kesäkuun vaihteessa huokailen sydämeni pohjasta.



En osaa sanoa monenko sadannen taimen kohdalla alkoi tuntua siltä, että kyllä se siitä. Kasvatin suuria määriä perennoja siemenestä joka kevät. Oli satsi ja valikoima miten suuri ja laaja hyvänsä, niin hups vaan, sinne ne humahtivat jonnekin puutarhan uumeniin. Olen ensimmäistä kertaa tilanteessa, että tilaa on vielä uudelle, mutta valintoja pitää tehdä harkiten. Kaikki maailman kasvit eivät tule pariin tuhanteen neliöön mahtumaan. Monta vuotta kasvaneissa perennapenkeissä on se hyvä puoli, että kasvit siementävät aika lailla. Hommaa voi suitsia leikkaamalla siemenkotia, mutta tiettyjen kasvien annan lisääntyä määrättömästi. Tällainen on esimerkiksi särkynytsydän. Perenna oli viihtynyt pihalla viitisen vuotta, kun siementaimia alkoi ilmestyä. On ollut ihana siirrellä pikkutaimia uusiin paikkoihin. Sen helpommaksi ei perennojen kasvatus muutu. 



Kasvatan perennan taimia siemenestä nykyään pihalla tai parvekkeella. En ole vuosiin kasvattanut niitä kotona. Sisätilat on varattu kesäkukille ja hyötykasveille. Tämän ja monta muutakin vinkkiä kuulet Versoilevan uusimmasta podcastista. Tsekkaa myös Johanna tekemä artikkeli, josta saat poimittua lisää vinkkejä kuvien kera. 


SHARE:

3 kommenttia

  1. Minä kasvatan myös joka vuosi siemenistä perennan taimia ja joka vuosi sanon että ensi vuonna en kasvata mitään. Ensi kertaa luen että Särkynytsydän on itse siementänyt pikku taimia .Kerrassaan loistava saavutus. Minulla on myös valkoinen sellainen ja hanttiin en pistäisi jos minullakin näin tapahtuisi .Mutta aika paljon myös jaan perennoja .Minulla on aina jotain parissa penkissä kasvamassa "reservipenkkissä" josta on sitten mukava ottaa mitä tarvitsee. Laitan aina useamman taimen kerralla että tulee isoja kokonaisuuksia .

    VastaaPoista
  2. Särkynyt sydän on tehnyt minullakin itsestään siementaimia. Valkoista en ole saanut menestymään, ehkä sekin onnistuu vielä joskus.

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig