lauantai 5. lokakuuta 2019

Pelargonit leikkoina


Näin kauniita ovat pelargonit leikkoina. Ne kestävät pitkään hyvänä kimpussa tai pikkumaljakoissa. Minulle nämä leikot kertovat aina syksystä, vaikka kovin kesäisiä ovatkin. Leikkelen syys–lokakuussa talvetukseen vietävien pelakuiden kukinnot leikoiksi. Kasvit asettuvat talvilevolle paremmin, ja minä saan kukkia kotiin. 


Olen aiemmin tehnyt pyöreän kimpun kukinnoista. Kutsun sitä nimellä talvetuskimppu. Sellaisen voit nähdä esimerkiksi täältä. Hienosti ne toimivat näinkin. Mukana on persikan, vaaleanpunaisen, liilan  ja valkoisen sävyjä. Kukintojen muodot vaihtelevat paljon, kun kyseessä on erikoisia lajikkeita. 


Tällaiset pikkuiset jutut ilahduttavat syksyllä. Vettä on tullut järkyttävän paljon koko viikon. Olo on alavireinen ja kipeä, kun matalapaine jäytää luissa ja ytimissä. Ei ole minun kelini tämä. Olen hiipinyt huoneesta toiseen villasukissani, enkä ole poistunut kuin koiran kanssa lenkille. Onneksi saan tehdä töitä kotona. Täällä viihdyn parhaiten.


Oletko sinä kokeillut pelargonia leikkona?

Ihanaa sunnuntaita!
SHARE:

3 kommenttia

  1. Pitääpä omatkin pelargoniat leikata.Ja yritän saada ne menestymään ensi kesään.

    VastaaPoista
  2. I really liked the idea of putting the flowers in different types of jars. It looks so beautiful.
    Have a nice week
    Maria

    VastaaPoista
  3. Onpa suloisia!
    Taidankin piipahtaa tänään autotallissa saksien kanssa.

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig