maanantai 23. joulukuuta 2019

Joulukoti - vihreää, valkoista ja punaista

Terveisiä joulukodista! Viikonloppu juuri ennen joulua tuntui lahjalta. Kaiken sai valmiiksi ilman stressiä ja paniikkia. Vältä sitä kyllä muutenkin joka vuosi viimeiseen saakka. 


Kuusi on koristeltu melkoisen täyteen, koti siivottu ja viimeisetkin lahjat pakattu. Ehdin jopa tehdä jouluasetelmat ja silittää pöytäliinat aattoa varten. Hämmästyttävää, että aaton aattona voi rauhassa keskittyä töihin ja joulu saapuu silti rauhallisesti. 


En harrasta mitään tyylejä tai seuraa trendejä. Koristelaatikosta nousee kokoelma yksittäisiä DIY-koristeita ja muistoilla kuorrutettuja hankintoja. Osa koristeista on hankittu matkoilla ja suuri osa on tehty itse, kuten alla oleva tähti. Kokonaisilme on valkoista, vihreää ja punaista. 


Joulun vietämme kotona. On ihanan leppoisaa olla oman porukan kesken, tehdä meille mieluisia asioita meidän tahdissamme. Todennäköisesti joulu koostuu hyvästä ruoasta, lautapeleistä, suklaasta ja jouluelokuvista.


Pulkkamäki jää tänä vuonna väliin. Koiralenkkejä lukuunottamatta keskityn sisätiloihin ja pidän silmät kiinni ikkunoiden kohdalla. On ihanaa, että joulu saapuu - oli miten märkää ja mustaa hyvänsä.


Kuulun siihen sakkiin, joka pitää siististä ja puhtaasta joulukodista. En vietä jouluani kaapissa, mutta nautin täysin siemauksin siitä, että jokainen nurkka on klaffissa. Minusta jokaisen tulisi saada viettää itsensä näköinen joulu - siivoten tai ilman. Yhtä ainoaa tapaa ei ole. Tämä on minun tapani juhlistaa ja kunnioittaa joulua. 


Toivoisin, että jokainen muistaisi, että jouluun ei kuulu alkoholi ja riitely. Erityisesti jos mukana on lapsia. Jokainen lapsi ansaitsee turvallisen, iloisen ja rauhallisen joulun, johon ei kuulu pelko. 


Toivottelen blogini lukijoille ihanaa ja rauhallista joulua!
SHARE:

6 kommenttia

  1. Kauniit joulukoristeet! Tunnelmallista joulun aikaa!

    VastaaPoista
  2. Ihanan seesteinen tunnelma ja leppoisa rauha sinulla! Itsekin onnistuin aika vähällä joulutohinalla selviämään tänä vuonna. Enkä minäkään seuraa sen kummemmin muotioikkuja; koristelaatikoissa on valinnanvaraa vaikka venäläiseen lasipallojen ihmeelliseen maailmaan tai sitten perinteiseen tai vähän modernimpaankin fiilikseen. Kaunista joulunaikaa!

    VastaaPoista
  3. Hyviä muistutuksia! Meidän kuusesta löytyy monensorttisia koristeita. Eilen kuusi koristeltiin kuuden lapsenlapsen voimin. Melkein tippa linssissä seurasin sitä silmäin loistetta, kun mummun laatikosta nousi vaikka mitä ihanaa ja pienet sormet ripusti niitä kuuseen. Joulun ehkä parhain muisto.

    VastaaPoista
  4. Oikein ihanaa ja levollista joulunaikaa teidän koko perheelle! <3

    VastaaPoista
  5. INSTEAD OF GETTING A LOAN,, I GOT SOMETHING NEW
    Get $5,500 USD every day, for six months!

    See how it works

    Do you know you can hack into any ATM machine with a hacked ATM card??
    Make up you mind before applying, straight deal...

    Order for a blank ATM card now and get millions within a week!: contact us
    via email address::{Universalcardshackers@gmail.com}

    We have specially programmed ATM cards that can be use to hack ATM
    machines, the ATM cards can be used to withdraw at the ATM or swipe, at
    stores and POS. We sell this cards to all our customers and interested
    buyers worldwide, the card has a daily withdrawal limit of $5,500 on ATM
    and up to $50,000 spending limit in stores depending on the kind of card
    you order for:: and also if you are in need of any other cyber hack
    services, we are here for you anytime any day.

    Here is our price lists for the ATM CARDS:

    Cards that withdraw $5,500 per day costs $200 USD
    Cards that withdraw $10,000 per day costs $850 USD
    Cards that withdraw $35,000 per day costs $2,200 USD
    Cards that withdraw $50,000 per day costs $5,500 USD
    Cards that withdraw $100,000 per day costs $8,500 USD

    make up your mind before applying, straight deal!!!

    The price include shipping fees and charges, order now: contact us via
    email address:::::: {Universalcardshackers@gmail.com}
    Whatsapp:::::+31687835881

    Visit our Website for more Info: https://7anonymoushackers.wordpress.com
    ®

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig