keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Joulukoti

Nyt on ollut ihanaa koristella joulua kotiin, vaikka ulkona tuulee ja vettä tulee jatkuvalla syötöllä. Tunnelmaan ei paljon tarvita. Kranssi takan päälle, joulukkkia ja kynttilöitä. Se on siinä! Somen joulukuvat nostavat myös omaa fiilistä joulutella.


Rakastan jouluruusuja. Ne ovat niin siroja, luonnollisia ja pitkään kukkivia. Ei tarvita kuin nätit kupit ja vähän koristeita ympärillä. En ole tainnut ikinä jättää kukkia omiin muovipurkkeihinsa. Vaikka en varsinaista asetelmaa jaksanut väsätä, on lopputulos kuitenkin nätimpi, kun siirtää kukat erilaisiin ruukkuihin. Olen pari joulua ollut innostunut paperisista palloista ja kuusista. Ne toimivat hyvin myös asetelmassa ennen kuin nostan ne kuuseen roikkumaan.


Perinteinen punainen löysi takaisin meidän joulukotiimme viime vuonna. Se tuntuu yhtä perinteiseltä ja piristävältä tänäkin jouluna. Lasten tekemiä koristeita tulee koululta yhä vain. Tonttu pääsi kranssin kyytiin.


Odotan joulua jo tosi paljon. Erityisen ihanalta tuntuu ajatus pitkistä pyhistä ja vapaista. Me jäämme kotiin ja vietämme joulua oman porukan kesken. Vielä varovasti jaksan toivoa, jos saataisiin edes jotain valkoista jouluksi. Myös aurinko kelpaisi lumen puutteessa. Kunhan ei vettä tulisi.


Ihanaa joulunalusaikaa!

SHARE:

1 kommentti

  1. Julmysigt hos dig! Ja trots gråväder så är det en fin tid...
    Varm kram från Titti

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig