sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Paketointivinkkejä

Olen viime vuodet luottanut hyväksi havaittuihin paketointinikseihin. Yksiväriset paperit, kauniit nauhat ja joku kiva kasvi. Se on siinä ilman sen kummempia krumeluureja. Ihania, luonnollisia ja persoonallisia. 


Olen alkanut säästää sopivia kuivakukkia paketteja varten. Heinät, eukalyptukset ja marjatertut ovat parhaita. Tuoreista kasveista havut ja esimerkiksi koristeomenapuun pikku hedelmät ovat kauniita jouluun. Lue lisää paketointivinkeistä Versoilevan artikkelista


Ostimme lahjoja tänä vuonna harkiten ja vähemmän. Turhaan kuluttamiseen herääminen on pistänyt mietityttämään vielä tarkemmin kulutustottumuksia. Meillä lapsilla ei ole ikinä ollut pitkiä 'tilauslistoja'. Kumpikin lapsista saa toivoa yhden tai kaksi tärkeää juttua. Paketeista voi paljastua myös tarvelahjoja, kuten lempimerkin huppari. 


Itse en kaipaa kummemmin lahjoja. Omalta puolisolta on kivaa saada jotain ainakin välillä. Katsomme aina joulukohtaisesti ostetaanko lahjoja vai ei. Oma joulumieli syntyy nykyään kaikesta muusta, kuten ihmisistä, joulukuusesta ja joulupyhistä. Lasten iloa on kyllä kiva katsoa, kun he avaavat paketteja. 


Ihanaa viikon alkua! Enää viikko ja joulu on ovella.
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig