torstai 30. elokuuta 2018

Kukkia ja käsitöitä

Kummasti tuo syksyn läheneminen saa kodin tuntumaan ihan eri tavalla kutsuvalta. Kukkia ihastellaan lähinnä maljajoissa ja ajatukset ovat siirtyneet kummasti käsitöihin, leivontaan ja villasukkiin. Syksy on kyllä aivan ihanaa aikaa, kun siitä osaa ottaa kaiken irti. Piha näyttää kypsältä ja kauniilta. Värit oikein vyöryvät sisälle. Alkusyksy on juuri se aika, jolloin puutarhanäkymät ovat sisältä käsin parhaimmillaan. 


Työn alla oleva Suuri Kepparikirja on pitänyt kiireisenä. On ollut ihana haastaa itseään uudella alalla. Onneksi en tee kirjaa yksin vaan äitini kanssa. Kangasta on leikattu metritolkulla, kun kaavoja on testattu. Aivoja tuuletetaan koiralenkeillä. Juuri sopiva yhdistelmä. 


Täysin ei seepra raidoistaan pääse. Vaikka tahti on ollut miten tiivis, olen ehtinyt kerätä kukkia kimppuja ja asetelmia varten pihalta ja tienvarsilta, kun olemme kuvanneet heppoja. Työhuoneen pöydällä on ollut jos jonkin näköistä kimppua kesän varrella. Mikään ei kuitenkaan voita loppukesän daalia-asetelmia. Voiko kauniimpia olla?


Ihanan kirpeää torstaita! Nyt on ulkoilukelit parhaimmillaan! 

SHARE:

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Terveisiä Tallinnasta!

Kävin päiväreissulla Tallinnassa ihmettelemässä naapurimaata. Viime visiitistä on kulunut 7 vuotta joten ihmeteltävää riitti. Samaan aikaan kaupunki oli täysin tuttu, mutta täysin vieras. Tallinna rakentuu hurjaa vauhtia ja suuria taloja oli noussut valtavasti. Se mikä yllätti myös, oli turistien määrä. Kaikkialla oli ihmisiä valtavasti.


Tuntuu tosi etuoikeutetulta, että Tallinnassa voi piipahtaa päiväseltään. Päiväristeily riittää hyvin kahviloissa haahuilemiseen ja Vanhan Kaupungin ihmettelemiseen. Niiden lisäksi ehdin kiertää kaikki suurimmat käsityökaupat. Reissu oli siis oikein onnistunut. Oli kohde mikä hyvänsä niin liian täyteen sitä ei kannata änkää. Muuten kaikesta tulee stressinsekaista suorittamista.


Vaikka Vanhan kaupungin on nähnyt lukemattomia kertoja, on sinne aina mentävä siitä huolimatta. Vanhat talot, kukkamarketti ja kahvilat on nähtävä yhä uudestaan. Ja ne ovet! Niitä on bongailtava joka kerta. Kahvilat ovat minusta Tallinnan parasta antia. Niitä on niin paljon, että aina onnistuu löytämään kyllin rauhallisen paikan. Ja ihania leivonnaisia löytyy jokaisesta. 


Jos innostuit kuulemaan lisää Tallinnan käsityökaupoista, niin klikkaa itsesi Hirnuvillan blogiin. Kirjoitin sinne postauksen kierroksesta, joka Tallinnassa kannattaa tehdä. Löydät nimet, osoitteet ja kulkupelit millä pääsee. Kankaiden, lankojen ja muiden tarvikkeiden hinnat ovat yhä huomattavasti halvempia kuin Suomessa, jos tiedät minne suunnata.


Ihanaa viikon alkua!

SHARE:

lauantai 25. elokuuta 2018

Kukkaviemisiä

Itsetehty kimppu on ihana ja sydämellinen vieminen. Siltä se ainakin itsestä tuntuu, kun kasaan kimppua saajalle. Sävyjä ja kimpun saajaa tulee mietittyä ehkä tavallista enemmän, kun ajan kerää leikkoja omasta puutarhasta.


Elokuussa kimput ovat aina jotenkin mausteisia ja värit syviä. Keräsin heleän vaaleanvihreitä katsuran oksia ja salaatin kukintoja. Purppuraiset ja vaaleanpunaiset daaliat ovat täydellisiä valkoisten ja punertavien hortensioiden kanssa. Ja mitä olisi loppukesän kimppu ilman purppuraheisiangervon tummanpurppuraisia lehtiä. Kimppu on melko pyöreä, mutta katsuran oksat keventävät sitä kivasti. Pikkuisen puun / pensaan lehdet ovat täydellisiä asetelmiin. Tässä myös yksi syy kasvattaa tämä herttalehtinen erikoisuus. 


Nyt istun jo matkalla viettämään kivaa ja aurinkoista päivää sukulaisten kanssa. Kesän viimeisistä säteistä on ihana päästä nauttimaan meren rannalle. 

Leppoisaa lauantaita!

SHARE:

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Tomaattisatoa - onnistumiset ja epäonnistumiset

Tomaattisato on ollut tänä vuonna suloisen makea ja maistuva. Ennätysmäisellä määrällä aurinkoa on asian kanssa varmaankin jotain tekemistä? Omat tomaatit ovat kyllä aina niitä parhaita, mutta tänä vuonna meitä on hellitty erityisesti. 


Lajikkeita oli taas niin älytön määrä, ettei tosikaan. Blogiin on hyvä summata onnistumisia ja epäonnistumisia niin muistaa seuraavana keväänä mihin kannattaa satsata.  'Super Marmande' teki vain muutaman tosi ison tomaatin. Tämä vuosi taisi suosia enemmän pieniä ja keskikokoisia lajikkeita. 'Supersweet' ja 'Sungold' olivat takuuvarmoja kuten aina. 'Ildi' yllätti tänä vuonna totaalisesti. Aina yhtä satoisa ja tasaisen mauton tomaatti oli tänä vuonna makea kuin mikä. 'Tigerella' on kivan hapokas ja sopii hyvin kastikkeeseen. 'Cholate Cherry' ja 'Blue Indigo' olivat kesän mauttomimmat. 'Tanskan Vienti' on aina takuuvarma. Tuon keskikokoisen keltaisen tomaatin (lautasella lounaan suunnalla) nimen hukkasin. Ja se oli niin hyvä! Onko kellään mitään arvausta?


On ihanaa kasvattaa erikokoisia ja värisiä tomaatteja. Simppelikin salaatti on heti hauskemman näköinen, kun väriä piisaa. Ja eri lajikkeet maistuvat ihan oikeasti ihan erilaisilta. Parhaimmillaan tomaatti on, kun sen poimii suuhun suoraan kasvarissa tuoreena ja lämpöisenä. Nam!


Sadonkorjuu on mahtava tapa hyvästellä kasvukautta. Näissä yhdistyy kaikki hyvä kesästä. Värit, lämpö, kasvu, ilo ja onnistuminen. Puutarhailu on niin antoisaa!

Ihanaa loppuviikkoa!
SHARE:

maanantai 20. elokuuta 2018

Sitkeä sissi

En voinut uskoa silmiäni, kun huomasin jättiverbenan suorakylväytyneen paikoilleen. Huomasin jo alkukesästä, että kivituhka pukkasi tutunnäköistä taimea. Mielenkiinnosta annoin kasvaa. Elokuussa alussa oli jo kukinnan vuoro. Tavallisesti aloitan jättiverbenan esikasvatuksen kylmäkäsittelyllä tammikuussa. Mutta tämähän se on vallan hyvä vaihtoehto myös. Eli... Karistele siemeniä syksyllä kivituhkaan. Anna olla, älä kouli, karaise, kastele tai hoida. Tadaaa!


Ihanaa tiistaita!
SHARE:

lauantai 18. elokuuta 2018

Upea kesäpäivänhattu 'Cherry Brandy'

Tämän kesän rankin kukkarakkaus kolahti toden teolla loppukesästä, kun kesäpäivänhattu 'Cherry Brandy' avasi kukkansa. Ja mitkä kukat! Näiden kohdalla adjektiivit ja superlatiivit loppuvat kesken. Niin läkähdyttävän kaunis tämä kasvi on. 


Syvät marsalanpunaiset kukinnot taittuvat tummanruskeaan. Kasvi on kuin tehty meidän tiilitalon pikkuterassille. Näissä on sitä jotakin! Meillä kaverina on naapuriruukuissa esimerkiksi hopeakäpälää ja jättiverbenaa. Näkisin hyvin myös koristeheinät tässä modernissa istutuksessa. Kesäpäivänhattu taipuu kyllä moneen muuhunkin istutukseen.


Se on kuitenkin varma, että kasvista tuli kertaheitolla vakkari kevään esikasvatuslistalle. Koin kasvatuksen helpoksi. Annoin pikkutaimien kasvaa kesänkorville esikasvatusastiassaan. Karaisun jälkeen siirsin taimet suoraan pysyviin ruukkuihinsa. Siinä ne kasvoivat omassa rauhassaan ruukkupuutarhan uumenissa. Kukinta alkoi heinäkuun lopulla. En voi kuvitella enää loppukesää ilman näitä. 


Ihanaa puutarhasunnuntaita!

SHARE:

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Auringonkukat - ja niin kuin ei enää koskaan pitänyt.....

Loppukesän kaunein penkki löytyy meidän kasvarin kulmilta. Pitkä penkki täynnä hentoja vaaleita auringonkukkia. Vähän kuin pieni pelto! 'Italian White' ja 'Ice Cream' lajikkeet sopivat hyvin yhteen. Ne ovat hyvin samannäköisiä, mutta istutuksessa on pientä vaihtelua. Sekoitin taimet niin, että ne kasvavat lomittain. 


Oletteko koskaan esikasvattaneet auringonkukkia? Taimista tulee jopa lisävalon turvin sellaisia löysävartisia matoja. Kouliminen vain pahentaa tilannetta, koska taimet eivät tahdo kestää sitä. Kokeilin esikasvatusta ensimmäisen kerran vuosi sitten. Kun tila on kortilla niin jokainen epäonnistuminen risoo. Ne matoset veivät kuitenkin jonkun toisen paikan. Arvelin, että ei niistä kyllä kunnon kukkaa tulee. Tungin kuitenkin lonkerot maahan kesäkuun alussa, koska en raaskinut heittää niitä pois. Jokaisen kohdalla manasin, että en enää ikinä näihin kajoa.... Siellä oman onnensa nojassa taimet kuitenkin vahvistuivat ja kasvoivat. Rakastuin 'Ice Cream' lajikkeeseen palavasti. Jokaisessa taimessa on useita kukkavarsia ja väri on ihana hennon keltainen, lähes valkoinen. Ja niin sitä taas mentiin. 


Edellisvuodesta oppineena, en koulinut näitä. Esikasvatin ohjeen mukaan ja annoin olla samassa kupissa istutukseen asti. Kahdesta pussillisesta siemeniä riitti pitkään penkkiin taimia. Tuolla auringonkukkien juurella ja lomassa kasvaa erilaisia kaaleja ja minttua. Kaalit olivat alkuun isompia. Kasvit mahtuivat änkemisestä huolimatta hyvin lomittain, ja ne selvästi saivat suojaa toisistaan. Hämmästyttävää oli myös se, että penkki tarvitsi suuresta kasvimäärästä huolimatta suhteessa vähemmän vettä kuin muut lavat. Multatila oli niin hyvin peitossa, että haihtuminen oli huomattavasti vähäisempää.


Auringonkukat ovat erityisen upeita elokuun illoissa. Kuvistakin näkee miten ne oikein hohtavat illanhämyssä. Kimalaiset sekosivat onnesta, kun aurinkoinen kattaus aukesi. Perhosetkin ovat löytäneet tänne hiljalleen. 


Joten eiköhän oteta ensi keväänä uusiksi.

Ihanaa torstaita!

SHARE:
MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig