tiistai 26. tammikuuta 2016

KYLMÄKÄSITTELY JA OMAT PERENNAN TAIMET

Olen vuosien saatossa kasvattanut lukemattomia perennoja itse. Homma on hauskaa ja sillä säästää pitkän pennin. En voi myöskään kiistää etteivätkö ne omakasvatetut olisi niitä kaikkein rakkaimpia!

Ruusunätkelmä  - mainettaan helpompi!

Osa siemenistä tarvitsee kylmäkäsittelyn. Homma on oikeasti helpompaa kuin luullaan. Itse hoidan kylmäkäsittelyn mieluummin ulkona kuin jääkaapissa. Laitan istutusastiaan taimimultaa ja kylvän siemenet. Päälle laitan 0,5-2cm multaa riippuen siemenen koosta. Tärkeä seikka on muistaa, että ei kylvä siemeniä liikaa. Halkaisijaltaan kymmensenttiseen ruukkuun laitan 2-3 isompaa siementä tai 4-5 pienempää. En sen enempää. 




Piirsin jopa ohjeet! Istutusastialle paras paikka on lievä kumpu, jossa vesi ei seiso laatikossa. Kun lumet ovat sulaneet, poista harso. Siemenet itävät omia aikojaan. 


Akileijoja olen kasvattanut itse tajuttomia määriä! Ne vaativat aina kylmäkäsittelyn, kun kylvät itsekerättyjä siemeniä. Voit myös ripotella siemeniä syksyllä suoraan kukkapenkkiin. Pikkutaimet kukkivat seuraavana vuonna itämisestä.


Jotkut lajit ovat herkkiä risteytymään luonnonsisaruksien kanssa. Alunperin pinkki koristekärsämö ihastui siankärsämöön niin, että nyt minulla on kukkapenkillisen verran kaikkea valkoisen ja pinkin väliltä. 


Jos et ole kylmäkäsittelyn tai esikasvatuksen ystävä niin kokeile suorakylvöä. Voit kylmää kesä-heinäkuussa esimerkiksi sormustinkukan tai sinipallo-ohdakkeen siemeniä suoraan ulos.

Kuvassa jo edesmennyt vuorineilikka, joka kukki iloisesti kolme kesää.

Toivottavasti ohjeista oli apua! Minä laitoin juuri 150 uutta siementä ulos odottamaan kevättä. 

SHARE:

35 kommenttia

  1. Hei superkiitos tästä ohjeesta! Olen tämän viikon yrittänyt perehtyä kylmäkäsittelyyn ja tämä ohje tuntui helpommalta kuin sulloa kuuden hengen perheen jääkaappiin kylvöksiä purkeissa..... Katsotaan saanko sinivaleunikot itämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siksi mä laitoin. Mietin onko piirrokset jotenkin hassut, mutta kun niistä yleensä saa paremman tolkun. Laita ruukut paikkaan, jossa sade ei lorota niihin ihan kympillä. Mätä sitä lunta lapiolla kunnolla päälle, niin saavat kunnolla suojan.

      Poista
  2. Kääk, olipa hyvät ohjeet, kiitos! Mihinhän mahtuis jotain istuttamaan :D Laitoin itse syksyllä juurikin Akileijoja tai siis niiden siemeniä suoraan penkkiin, saa nähdä mitä niistä tulee. Meillä on kalliolla pieni vesilammikko ja olen ajatellut että siihen ympärille voisi laittaa jotain mukavaa matalaa kasvia. Siihen ei kuitenkaan juuri saa maata kun on siis kalliota ja kiviä joten osaatko neuvoa mikä siinä viihtyisi? Paikka on paahteinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilisin tuollaiseen paikkaa enemmän paahteenkasveja ja kivikkokasveja kuin vesikasveja, jos paikan ymmärsin oikein. Hyviä ovat esimerkiksi kesälevisia, etelänmunkki, kivikkomäenminttu, kääpiöpeurankello ja ketoneilikka. Tienvarsilta saattaa löytyä myös mäkitervakkoa, joka on oma suosikkini. Se tyytyy tosi vähän ja kukkii kauniisti. Taimia löytyy joskus myös puutarhamyymälöistä. On hyvin yleinen ratojen varsilla.

      Poista
    2. Myös tuoksukurjenpolven saattaa saada menestymään suht vähällä mullalla. Jos multatila on matala, sitä kannattaa pitää silmällä ja lisätä multaa joka kevät sen mitä mahtuu.

      Poista
  3. Täälläkin on aloitettu muutama päivä sitten kylmäkäsittelyn vaativien pernennojen kylvöt. HHangen alle pääsivät pikkutöyhtöangervon siemenet. Lisääkin perennakylvöjä olisi vielä tulossa, kunhan vain saisi aikaiseksi ne kylvää. Aiemmin en olekaan kasvattanut perennoja siemenestä niin että olisin kylvänyt ne purkkiin handen alle. Ainoastaan suoraan ulos keväällä/kesällä olen aiemmin ripotellut esim. unikoiden siemeniä ja ihan hyvin ne ovat itäneet, toiset kasvit tietenkin vaativat kylmäkäsittelyn itääkseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin osa perennoista kasvaa hyvin ulkona, jopa paremmin. Ne jotka ei vaadi kylmäkäsittelyä voi kylvää ulos huhtikuun paikkeilla. Itävät sitten kun niille sopii. Olen kylvänyt tilanpuutteessa myös touko-kesäkuussa ja siirtänyt pikkutaimet paikoilleen elokuussa.

      Poista
  4. Oikein hyvät ja selventävät piirustukset!
    Mä oon joskus laitellut syksyllä kylvökset ulos, sekä suoraan maahan että astioihin. Mutta tämä harsohomma on ihan loistava! Kiitos!
    Sullahan on siellä ihan täys tohina jo päällä. :) Ihan virkisti tälläinen meininki räntäsateista päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti olen aika homeessa ja lähinnä kökötän kotona tekemässä töitä, lukemassa ja katsomassa Netflixiä. Totuus :D... Mutta kyllä mä välillä jotain touhuankin. Piirrokset on usein informatiivisimpia. Jotenkin olen vierastanut laittaa. Mutta miten tuon muutenkaan selität? :D

      Poista
  5. Kitos Kati. Tämä on kyllä selkein ohje kylmäkäsittelystä, mihin olen törmännyt. Olen miettinyt sullonko jääkaappiin niitä vai en. Siellä niitä pitää seurata, alkavatko ne itämään, koska ne pitäisi kylvää jos itävät. Ulkona ne voi unohtaa talven ajaksi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on huolettomampi tapa, mutta toki onnistuvat myös jääkapissa. Meillä on kaksi jääkaappia ja taatusti unohdan ne itävät siemenet tyhjään jääkaapppiin, kun ei sinne muuten kurki.

      Poista
  6. Yes, oivallinen vinkki, jonka otan käyttöön pikimmiten. On siinä taas Ukkokullalla keväällä ihmettelemistä, kun sulavan lumen alta paljastuu harsotettuja lootia. Vaan mitäpä ei kesäisen kukkatulvan eteen tekisi. Jonkun verran olen kylvänyt perennoja syksyllä ja laittanut kasvariin tai kasvimaalle talven ajaksi. Jääkaapissa en jaksa kylvöjen kanssa puljata, joten vinkkisi sopii aivan erinomaisesti näin kevättalveen. Kiitos kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin suosin syyskylvöjä. Siinä pitää vaan muistaa mitä kylvi minnekin :D

      Poista
  7. Kiitos selkeistä ohjeista, jotenkin se jääkaapissa puljaaminen ei ole mun juttu. Onkohan tuon rasian parempi olla pohjasta reijitetty vai umpinainen? Taidan kokeilla minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reikä pohjassa ehdottomasti. Ruukkuun pääsee aina jonkun verran sulavia lumia. Reikä varmistaa, että vesi ei seiso. Laitoin omani meidän talon lipan alle ja mätin lunta päälle. Eivät altistu myöskään kevätsateille silloin.

      Poista
  8. Kiitos, tämä tuli tarpeen! Ajatus harsosta on minulle ihan uusi, onnistuisikohan näin paremmin?

    Sini K.
    Kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kokeile! Mä uskon, että monella tapaa voi onnistua. Pitää löytää itselle sopivin. Musta tämä on paras.

      Poista
    2. Pitää kyllä kokeilla. Yleensä olen kylvänyt suoraan syksyllä kukkapenkkiin, mutta siinä tulee ongelmaksi se, että keväällä unohtaa kylväneensä vaikka laittaisi kylvömerkit paikalleen. Tää olisi kyllä varmempi!

      Poista
  9. Kiva postaus, paljon tietoa. Selkeä ohje kylmäkäsittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Näitä olisi ihana tehdä useammin. Jotenkin kiire voittaa, kun nämä ovat vähän työläämpiä. Teen toistekin, kun palaute on ollut näin ihana!

      Poista
  10. Hienot käytännön vinkit ja upeta kuvat, näillä jo innostus nousee!

    VastaaPoista
  11. Toimivat ohjeet! Tämäkin ei-kovin-siemenkasvatuspeukaloinen on onnistunut ulkona kasvattamaan vaikka mitä. Aluksi siististi purkeissa ja ajan kanssa vain siemeniä viskoen ;)

    VastaaPoista
  12. Toimivat ohjeet! Tämäkin ei-kovin-siemenkasvatuspeukaloinen on onnistunut ulkona kasvattamaan vaikka mitä. Aluksi siististi purkeissa ja ajan kanssa vain siemeniä viskoen ;)

    VastaaPoista
  13. Kiitos, tuo piirros oli mainio! Olen itsekin kylvänyt jotain, mutta kovin vaihtelevalla menestyksellä. Pitäisi kyllä tehdä tuollainen perennojen kylmäkäsittelylaatikko pihalle. Hauska tuo siankärsämön ja koristekärsämön rakkaustarina, tuollaisia risteymiä ei olekaan kellään muulla! :)

    VastaaPoista
  14. Oh hoh, oletpas kylvänyt hurjat määrät uutta elämää puutarhaan<3 Itsekin laitoin kuitenkin muutaman pussillisen vanhoista- ja siemenkirjeensiemenistä ja ajattelin peitellä ne ohjeittesi mukaisesti ulos ennen mahdollista pakastumista loppuviikosta. Tuo harso onkin hyvä vinkki! Se läpäisee sulavan lumen, mutta suojaa kuitenkin kylvöksiä!

    VastaaPoista
  15. Tätä pitää kokeilla, hyvät ohjeet! Tähän mennessä olen vienyt jo syksyllä kylvölaatikot ulos ja peittänyt kevyesti kuivilla lehdillä ennen lumen tuloa. Olen tilaamassa joitan siemeniä lisää, joten tilaisuus on vielä. Ihana helteinen valo akileijakuvassa.

    VastaaPoista
  16. Tai sitten voi ripotella siemenet pitkin puutarhaa jo syksyllä, heti kun ne valmistuvat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se paras ja helpoin keino, jos lisään omasta pihasta. Nämä eivät ole minut keräämiäni ja sain ne vasta. En malta syksyyn odottaa. Siksi säätö :D Ajattelin kyllä, että kun nämä satoikään pääsevät niin lisään niitä kyllä helpommin!

      Poista
  17. En ole kovin taitava kylmäkäsittelemään, toimin kuin Pioni ja sillain olen saanut myös omia perennoita mukavasti! Kiitos kuitenkin hyvästä ohjeestasi!

    VastaaPoista
  18. Kiitoksia selkeästä vinkistä. Kysyisin vielä, että tarvitseeko laatikkoa pitää ensin sisällä muutama päivä, jotta siemenet ehtivät imeä vettä? Ensimmäistä kertaa kylmäkäsiteltäviä ostettu ja aion kokeilla ohjeellasi. Taidan laittaa laatikot lavaan, että olisivat turvassa. Lunta ei juuri ole, mutta jospa sitä viikolla sataisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kostutin maltillisesti ja pidin sisällä nelisen päivää. Joissain ohjeissa on niinkin, että jopa pari viikkoa pidetään sisällä. Itse en ole ikinä pitänyt niin kauaa. Kastelussa kannattaa olla tarkkana siitä, että se ei ole niin kauttaaltaan märkää, jos viet sen pakkasella ulos. Silloin multatila jäätyy. Yksi ohjeista puuttuva hyvä vinkki on se, että tosi optimaalinen lämpötila väli kylmäkäsittelyyn on -5 ja +5 välillä. Yritä saapia lunta niin paljon kuin vaan saat niiden päälle. Mä olen myös seuraillut ja käynyt lisäämässä.

      En tuo laatikoita sisälle ollenkaan (kuten monessa ohjeessa neuvotaan). Taimet itävät ulkona yhtä hyvin ja niitä ei tarvitse totuttaa ulkolämpötilaan erikseen.

      Hyviä kylvöjä!

      Poista
  19. Kiitoksia. Ehdottomasti lisää tällaisia ohjeita. Miten tuo yleensä osataankin neuvoa niin hirmu monimutkaisesti muualla ?!

    VastaaPoista
  20. Minäkin kiittelen täällä kivoista ohjeista, kaikenlaisia siemeniä kyllä täältäkin löytyy, mutta kylmäkäsittelyn tarpeellisuudesta en aina ole varma.. nyt kyllä tuo harsomalli tulee täälläkin kokeiluun, kiitos, Kati!

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig