keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Teelusikkatyyppi

Olen aina ollut omassa puutarhassa melko suurpiirteinen ja lunki. En  hermostu, jos unohdan leikata tai lannoittaa jonkun tietyn kasvin. Kasveja voin kokeilla vähän arempiakin. Monessa asiassa kyllin hyvä on minulle riittävä. Olen aina mieltänyt, etten ole teelusikkatyyppi. Se joka tarkasti mittaa määriä ja noudattaa annettuja ohjeita. Isoimmat ponnistukseni kohdistuvat aina asioihin joita tykkään tehdä.


Jos jossain asiassa, niin kesäkukkien lannoituksessa se näkyy. Olen jo vuosia käyttänyt GreenCaren PuutarhanKESÄ-lannoitetta. Sitä vaaleanpunaista. Kyllähän te tiedätte! Kaadan jauhetta suoraan purkista kasteluveteen fiiliksen mukaan. Tämä onkin sitten niitä harvoja asioita, joita en unohda tehdä. Koska kesäkukat ihan oikeasti kukkivat enemmän ja kasvavat suuremmmiksi kuin vähällä lannoituksella. En ole koskaan huomannut niiden kärsivän liikalannoituksesta, mihin monet monivuotiset ja hyötykasvit puolestaan reagoivat.


Ruukkukasvit ovat hoitolistani kärkipäässä. Ne saavat parhaan mahdollisen kesäkukkamullan, jotka sisältävät kastelukiteitä ja hyötymikrobeja. Jaksan kastella ja nyppiä kesäkukkia helposti tunnin päivässä. Se on jotenkin rentouttavaa. Tykkäsin myös PuutarhanKESÄ-sarjan poretableteista. Näitä säilytän parvekkeella ja nakkaan mukaan, kun kastelen ulkoa kerätyltä sadevedellä. 


Parvekekausi on vihdoin avattu!

*Yhteistyöpostaus*
*Yhteistyössä GreenCaren kanssa*

SHARE:

17 kommenttia

  1. Minä olen vähän huono lannoittaja, joskus heinäkuulla muistan, että sitä vaaleanpunaista jauhettakin olisi jossain komeron nurkassa. Pitääkin kaivaa nyt vanhat lannoitteet esiin ja käyttää pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Mulla motivaattori on mahdollisimman isot petuniat ja pelargonit :D

      Poista
  2. Hyvä kun muistutit Kati, eli pitääkin muistaa hankkia sitä vaalenpunaista ainetta. Hyvät kokemukset on siitä monelta kesältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukaan ei taida tietää miksi ihmeessä se on vaaleanpunaista? No jää ainakin mieleen :D

      Poista
  3. Vanha tuttu, vaaleanpunainen jauhe ei koskaan petä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin varmasti GreenCaren tunnetuin tuote. Siihen mäkin ekana tutustuin.

      Poista
  4. Samaa jauhetta minäkin olen käyttänyt niin kauan kuin muistan. Teen kesäksi kolme kastelupistettä, joihin kuuluu vesitynnyri, ämpäri, kastelukannu, lasipurkki jossa tuota punaista jauhetta plus kertakäyttölusikka, ja sekoituskeppi. Näillä pärjään eikä tarvitse pihamaalla kuljeskella pitkiä matkoja hakemassa kasteluvettä ja -välineitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on vähän sama meininki. Lannoitetta on useammassa paikassa (samoin kastelukannuja). Ei myöskään lopu kesken. Mulla on niin järjetön määrä kasveja, että tätä tosiaan kuluu.

      Poista
  5. Mä oon kanssa käyttänyt tuota vaaleanpunaista lannoitetta jo vuosia. Paras mahdollinen kesäkukkalannoite ja niin riittoisakin.
    Lannoitan sillä myös sisäkukat maaliskuusta marraskuulle. Ja joskus tomaatit ym. saavat myös sitä välilannoituksena. Todella kätsy aine, vaikka minäkin olen enemmän kauhatyyppiä kuin teelusikkattyppiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vissiin lannoitin niin paljon tossa tekstissä, että musta tuli oikein teelusikkatyppiä... ja vielä kahdella teellä.

      Poista
  6. Tuotahan minunkin pitää sitten ostaa, en ole ennen käyttänyt.
    Osallistu kastehelmi arvontaan.
    Hyvää keskiviikkoa sulle.

    VastaaPoista
  7. Tuttua vaaleanpunaista minäkin olen käyttänyt vuosia. Nytkin nappasin purnukan kaupasta edes tarkastamatta, olisiko vanhaa vielä jäljellä ja olihan sitä hiukan vanhan purkin pohjalla. Minulla on purkissa kahvimitta, jolla nappaan sopivan määrän jauhetta veteen. Jos kastelukannuun jää maustettua vettä, en sitä seuraavalla kerralla muista, vaan varmuuden vuoksi nakkaan uudet mausteet sekaan. Eivät ole kesäkukat valittaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin joskus sakkautuu, mutta ei kasvit todellakaan ole mitään valittaneet. Kesäkukat ovatkin ainoat kasvit joita en pelkää "ylilannoittaa". Monivuotisten kanssa olen tosi tarkka.

      Poista
  8. Voi että olen huono lannoittamaan, pakko tunnustaa! Mutta nyt pitää opetella! Kävin lähipuutarhalla ostamassa kesäkukka-amppelit, ja tuo oli helppo vinkki, pinkkiä sen olla pitää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin sopii muutenkin kukkaisaan teemaan tuo vaaleanpunainen :)

      Poista
  9. Mä olen ihan surkea lannoittaja. Mutta ainahan sitä voi kuvitella parantavansa tapansa :).

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig